[GoodMusic] Presents: 13H Warehouse UG Party @ Kouvola 11.5.2013

Back to tapahtumat O

PUM! Yhdet varmasti tämän vuoden kovimmista bileistä, ainakin UG rintamalla, järjestetään toukokuussa, Kouvolassa. Jollain saattaa olla vielä tuoreessa muistissa viimevuoden heinäkuussa olleet huikeat bileet. Tämä on siis jatkoa niille, mutta panokset ovat vieläkin kovemmat kuin viimeksi. Voimme luvata hienompia valoja, menevämpää musiikkia ja parempaa meininkiä. Musiikista sen verran että jokaiselle tulee varmasti olemaan jotakin. Alkuillan chillailuista ja deep housesta, menevämpään houseen, progesta breiksiin, drum'n'bassia (ehkä), teknoa, oldskoolia, trancea, goaa ja psykeä. Äänentoisto tulee olemaan yhtä hyvä kuin viimeksikin (kilowattiset Dynacordit).

Liput maksavat paikan päällä 5 euroa (maksu mieluiten tasarahalla) ja sillä saa leiman jolla pääsee kulkemaan edestakaisin, jos haluaa vaikka käydä välillä kotona huilailemassa tai syömässä. Juomakoodi on tälläkin kertaa OPM = OmatPullotMukaan. Muovipullot ja tölkit on paras valinta. Bilepaikalta löytyy vettä parissa eri muodossa, kahvia, hieman naposteltavaa ja sitä kuuluisaa boolia mitä viimeksikin, mutta vain nopeimmille. ;)

Jos joku ei allekirjoittaneen lisäksi muista viimekerrasta mitään, niin tässä muistin virkistämiseksi videota: (Invalid youtube) Ja myös Dj Raverin blogi: http://raveland.1g.fi/blog/246/Good+music+pres.+Warehouse+UG+party+@+UG+kouvola+21.07.2012/

Tiedon paikasta saa laittamalla tämän tapahtuman suosikkeihin, niin pistän yv:llä osoitteen.

JA EI MUUTA KUN KAIKKI REIVAAMAAN!!!

16.00-17.30 eyelid [House,Tribal]

17.30-19.00 Armida [Deep House, Progressive House]

19.00-20.30 Cheshire [Chill Out, Step, House, Trance]

20.30-22.00 DTL [Detroit, Techno, Oldskool]

22.00-01.00 Jokke L b2b Mikke [Progressive and Trance Classics]

01.00-03.00 eyelid [Tech House, Club, Progressive, Trance, Classic Trance, Goa]

03.00-05.00 Radioactive [Progressive Psy, Psy]

Up!

Dj Radioactive lisätty soittolistoille. Lupas kuulemma soitella hyvää melodista psytrancee lopuks. :)

Täällä tänäkin vuonna soi oldskool saundia. Että ei muuta kuin paikalle ajoissa että kuulee varmaan illan vanhimmat saundit. Tämä paikka suorastaan huutaa vanhan liiton musaa...

Täällä tänäkin vuonna soi oldskool saundia. Että ei muuta kuin paikalle ajoissa että kuulee varmaan illan vanhimmat saundit. Tämä paikka suorastaan huutaa vanhan liiton musaa...


Ehdottomasti! Mekin soitellaan miken kanssa vanhempaa "Big Room Trancea" jotain vuodesta -95 eteenpäin, sisältäen meille kaikkien aikojen rakkaimpia tranceklassikoita. *sydän*

Valitettavasti Dj Raver joutuu tällä kertaa jättämään bileet väliin, mutta yritetään paikata mahdollisimman hyvin, vaikka helppoa se ei ole.

Joo, tosiaan multa ja Jokelta tulossa tonne 2000-luvun alkupuolen ja puolenvälin trancesaundiin keskittyvä setti, et jos vaikkapa sellanen maistuu ni tuu ihmeessä mestoille. Luvassa niitä isoimpia hittejä sekä myös ehkä vähän vähemmän tunnettuja helmiä.

Eli jotain tällaista :)

Jeee, enää kaks viikkoo ni sit tärähtää. *jiihaa**känni**tirsk*


Joo, tosiaan multa ja Jokelta tulossa tonne 2000-luvun alkupuolen ja puolenvälin trancesaundiin keskittyvä setti. Luvassa niitä isoimpia hittejä sekä myös ehkä vähän vähemmän tunnettuja helmiä.

Ehkä myös jokunen uudempi biisi (2009 tai jotain) saattaa tulla mutta tosiaan pääosin venhempaa progee ja trancee. :)

Vielä vähän tarkennusta: tiedoissa luki että yhtenä genrenä olisi DnB niin sattuneista syistä otin sen nyt pois. Ehkä ensi kerralla sitten.

Ja tosiaan aikaa on laittaa tapahtuma suosikkeihin perjantaihin asti. Jos joku laittaa sen vielä lauantaina niin en voi luvata että kerkeäisin infoamaan enää silloin. Tosin yv:llä saattaa tavoittaa. :)

16.00-17.30 eyelid [House,Tribal]

17.30-19.00 Armida [Deep House, Progressive House]

19.00-20.30 Cheshire [Chill Out, Step, House, Trance]

20.30-22.00 DTL [Detroit, Techno, Oldskool]

22.00-01.00 Jokke L b2b Mikke [Progressive and Trance Classics]

01.00-03.00 eyelid [Tech House, Club, Progressive, Trance, Classic Trance, Goa]

03.00-05.00 Radioactive [Progressive Psy, Psy]

Ei tsiisus mitkä kekkerit, KIITOS! *sydän*

Loistava meininki ja musiikin puolesta täys kymppi! Ei sitä malttanut levätä kun aina vaan parempaa settiä tuli! Kiitos niin paljon!

http://www.youtube.com/watch?v=x8-19t5pPj0

Meikä tykkäs :)
Paikka oli aivan loistava,Musa oli hyvää, ihmiset mukavia, sohvalla oli hyvä nukkua ja siitä jatkaa jorailua :)
Oisinpa vaan tajunnut että ois ollu muutakin porukkaa Mikkelistä siellä :P

KIITOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Oli MAHTAVAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! SANATON.

Oli kyllä hyvät kekkerit kaikenpuolin...
*nuotti**nuotti*Ja kaikilla oli niin mukavaa...*nuotti**nuotti*
*jiihaa**aplodit**jiihaa*

Kiitos hemmetin mahtavista onnistuneista kemuista! =)
Päivitin galleriian muutamia kuvia myöskin!

O