Silloin olisin halunnut kuolla nauruun

Jokaisella on varmasti ollut elämässään kiusallisia tilanteita, joissa on tehnyt mieli nauraa koko sydämensä pohjasta mutta jostain syystä on joutunut pakon edessä tukahduttamaan tunteen. Jakakaa sattumukset kanssamme!

Vastaan tietenkin tähän itsekin, ja niinkuin hyvin tapoihin kuuluu - ensimmäisten joukossa.

Ennen rippileirille pääsyä meidän oli kerättävä pahviseen lipareeseen leimoja uskonnollisista tilaisuuksista.
Kerran meidän ala-asteen opettajan luona oli kinkerit, joten päätettiin parhaimpien kavereiden kanssa mennä sinne. Tilaisuudessa oli useita kymmeniä körttiläisiä, ja koska me oltiin nuorimpia meidät sijoitettiin olohuoneen vieressä olevalle käytävälle. Ei me sinne olohuoneeseen nähty, missä pappi ja muut vieraat olivat, mutta kuultiin kyllä vaimeasti papin saarnat.
Meillä - minä ja kolme parasta kaveriani - oli suora näköyhteys keittiöön, missä hääräsi semmonen tosi huvittavan olonen, aika lihava, vanha nainen. Se oli palkattu sinne kahvinkeittelijäksi, ja meitä nauratti kattella sen touhuja sillä se oli ihan ihmeellinen säheltäjä. Ei kuitenkaan naureskeltu, koska paikka oli niin hiljainen, vaan "kuunneltiin" sitä hartausta jota pappi olohuoneessa piti vaikka hymyilyttikin.
Hetken päästä se kahvinkeittäjä tuli ulos sieltä keittiöstä ja pyysi meitä väistämään ihan yliturhalla äänellä: "Ahnteeksh" ja änkes tukevan uumansa meidän ohi vessaan. Hihitettiin vähän ja tehtiin siitä jotain nopeeta pilaa matkimalla sen hauskaa puhetyyliä.
Unohdetaan juttu kuitekin pian ja jatkamme papin puheen kuuntelua: "Hiljentykäämme kaikki rukoukseen..."
Papin rukous kuuluu vaimeana olohuoneesta, mutta meidän edessäolevasta vessasta kuulu ihan himmee pieru. Katotaan toisiamme sillee silmät pyöreinä hammashymyillen, kunnes sen kahvinkeittäjän suoli alkaa toimia vauhdilla ja pieruhana aukee - rupee kuuluun ihan SAIRAAN kovia pieruja toinen toisensa jälkeen! Ei enää pystytä pidätteleen naurua, naurattaa NIIIIIN paljon ja jokainen uus pieru rupee naurattaan vielä enemmän, vaan tungetaan kaikki tekstiilit ja raajat mitä meillä oli suun eteen ja yritetään vaientaa ne naurut körttien rukoillessa hipihiljaa viereisessä huoneessa (ne ei kuullu mitään vessasaundeja). Simät vaan vuos vettä ja me kiemurreltiin tuoleissa, kun sattu vatsaan niin paljon. Oli vaikee yrittää olla normaali, kun se muori tuli niin viattoman näkösenä ulos sieltä vessasta ja taas iloisesti hymyillen loikahti meidän ohi keittiöön.

Toi oli ihan järkyttävä tilanne tossa iässä, enkä oo muistaakseni vielä tähänkään päivään mennessä kokenu pahempaa *hikoil**nauru*

PS. Sori jos jotain äidinkieliperjfektionistia häiritsee, että toi tarina on eka imperfektis ja lopuksi preesensis, en jaksa korjata.