Maailman kovin jätkä
- « Edellinen
- 1
- 2
- Seuraava »
Hei kaikki musiikin ystävät!
Haluaisin avata keskustelua idolistani Janne Hurmeesta.
Tässä hieman perustietoa hänestä:
Janne Hurme on syntynyt Turussa vuonna 1973.
Janne on vahvasti turkulainen edelleen eikä aio kaupungista pois muuttaakaan. Janne päätti jo pikkupoikana, että hänestä tulee iso rokkitähti Amerikan malliin. Vaikutteet tulivat liiasta hevibändien videoitten katselusta ja haaveet maailmanvalloituksesta täyttivät pikkupojan pään.
Koulunpenkit eivät ole liioin Jannea houkutelleet, vaikka lukeminen kiinnostaakin, tosin kauhukirjallisuuden. Poika oli pienempänä jo aikamoinen hulivili eikä viihtynyt hetkeäkään paikallaan. Janne on kauhufriikki, joka luki jo pikkujätkänä kauhusarjakuvia.
Keikkatunnelmaa:
Onko Janne vaikuttanut sinun elämääsi? Kastuivatko sinunkin alushoususi kuullessasi Jannen läpimurtohitin, Kirjeen? Nostatko yhä polvea vuoden 1998 klassikkolevyn, Joulupukin Muistelmat tahtiin?
"Grauh"
Ja jos luulet tietäväsi Janneakin kovemman jätkän, kerrothan sen meille kuvin.
Popniitti Tommi Läntinen :cool:
Turku on Suomen paratiisi.
Sanomattakin aikamme Sankari!
"Huominen on aina tulevaisuutta."
"Mulla on karismaa!"
"En suosittele antabusta kenellekään. Sen kanssa tulee ryypätessä ihan kammottava olo." :D
"No pilluhan se on aina mielessä mutta hypätään nyt ensin!"
"Meikäläinen on nykyään avioliittoneuvoja. Jos menee hyvin niin meikäläinen paikalle. Se on seittemän sekuntia ja kaikki on päin persettä."
"Elokuva elokuvana. Elokuva kun tehdään, niin se on elokuvaa."
"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!"
"Kaikkihan meistä on syöny makkaraa. Mutta kuka meistä on syöny ylikypsää Tapolaa?"
"Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi."
Niinpä niin mutta
"Elämä on laiffii."
Tai sit runkkaava bansku! En osaa päättää.
Tai sit runkkaava bansku! En osaa päättää.
:D
No mutta, se on tietenkin Max Perttula!
Tästä sisään!
It's a celebration, bitches.
RICK JAMES
Cocaine's a hell of a drug!
Melko rajuna jätkänä pidän myös Nalle Lehtosta, tuota hiusmuodin edelläkävijää:
Nalleahan voimme kuulla mm. Dj Veikon keikoilla.
edit: krjootusvrhhe
After having sex with your wife, apologize for not being Jack Bauer.
Kyl Sepi on törkeen kova jäbä!
Huhu jopa kertoo että mies maksoi baariin sisään, kun meni sinne keikalle. :D
"Sepi Kumpulainen, eli "Kalevankadun laulava talonmies" on suomalainen laulaja, joka teki läpimurtonsa 1990-luvun alussa. Tunnetuimpia lauluja ovat muun muassa Mä oon mahtava mies, Kännykkämies, Armotonta menoa ja Kännissä on kiva olla. Hän oli lyhyen aikaa suosiossa vuosina 1991-1992.
Sepi Kumpulainen yritti comebackia muutamia vuosia sitten Euro-Sepinä vanhojen hittiensä discoversioilla, jotka julkaistiin EuroSepi Kumpulainen Remix-minialbumilla, mutta ei saavuttanut erityistä menestystä.
Vuonna 2005 Sepi Kumpulainen teki toisen comebackinsa ja julkaisi Erikoismiehet-yhtyeen kanssa Kesähitti-minialbumin. Sepi Kumpulainen on palannut estradeille ja levyttää uutta musiikkiaan."
lähde
alexander karelin, äijä.
voitti ensimmäisen olympiakullan calgaryssä 88 eikä hävinnyt seuraavaan 16 vuoteen yhtään kansainvälistä matsia. painii kotonaan karhun kanssa, syö metallia ja paskoo ketjua.
olkoonkin homoeroottista, mut sanokaa se sille. fuck jack bauer :)
Ihme ku ei ol viel tullu vastaan!
Ihme ku ei ol viel tullu vastaan!
Uusis nyt on ihan perseestä, hajos paineen alla ja mokas kullan kanadalle. Paska jätkä.
- « Edellinen
- 1
- 2
- Seuraava »