The Nu Disco Movement

← Back to musiikki

1 - 9 / 9

Psykodiskosta pois, kohti ilosta tanssimista

Uusi disko (engl. Nu disco) on klubikulttuuriin kuuluva sosiaalinen liike, jota edustavat levy-yhtiö Hed Kandi, DJ Tonka ja jotkin klubit ympäri maailmaa. Se on alakulttuuria siksi, että valtavirtaklubit ja musiikkikaupat eivät myy tätä musiikkia. Uusi disko on iloista ja idyllistä musiikkia, joka synnyttää onnellisia tunteita ja kannustaa yksilöllisyyteen.

Youtuben musiikkivideoita kommentoidessaan jotkut ihmiset väittävät, että uusi disko kuulostaa paremmalta kuin mikään mitä he ovat kuulleet vuosikausiin. Tyypillisesti näissä videoissa taustalla näkyy glamour-vaatteisiin pukeutunut 19-vuotias nainen, joka edustaa artistin näkemystä nu disco -klubilla kävijästä, jolla on paidassaan asiaankuuluva, erittäin syvä uurre ja liioitellun venytetyt silmät. Nu discolla on myös oma Facebook-ryhmä.

Nu discossa on kyse tietynlaisesta asenteesta, yläluokkaisuudesta, tarkasti määritellystä mausta, klubi-fiiliksestä ja suhtautumistavasta vastakkaiseen sukupuoleen ja omaan itseen. Lisäksi siinä on kyse itseilmaisusta ja tyylistä bailattaessa.

Nu disco tuntuu minusta amerikkalaiselta suuntaukselta, koska siihenkin sopivat kuvailevat sanat optimismi, yksilöllisyys, itseilmaisu, itsensä toteuttaminen ja seksuaalinen vapautuneisuus, ainakin naisten kohdalla. Nu disco on itse asiassa lähtöisin Isosta-Britanniasta. Yläluokkaista se on siksi, että animoiduissa musiikkivideoissa parikymppinen menestynyt nainen ajaa klubille omalla suihkukoneella lentokapteenin työasussa tai Lamborghinilla kalliissa puvussa ja lopulta klubilla kaikki kimaltelee laadukkaasti. Se on siis elitistinen ökyrikkaiden kulttuuri, johon ei kuitenkaan liity mitään huonoa omatuntoa, koska klubilla on yhteisöllinen ilmapiiri, joka koostuu suvaitsevaisista, iloisista, ja hyvin toimeentulevista ihmisistä, joilla ei ole estoja mitään kohtaan. Nu disco -kulttuurissa elintaso viestii sitä, että yksilöllä on oikeus ilmaista tunteitaan ja menestyä.

Nu disco viittaa idylliseen ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Se ei ole keskinkertaista, kaupallista, emoa, raakaa tai muutenkaan vinksahtanutta vaan moraalisesti kestävää, ihmisyyttä ihannoivaa ja itseilmaisuun rohkaisevaa kulttuuria. Lyriikka on romanttista ja musiikki on sävyllisesti suunnattu tavallisille nuorille aikuisille, joilla on epävarmuuksia ja aitoja tarpeita. Sävy on klubimaailmaan sopiva ja painottaa tasapuolista ja positiivista ihmissuhdetta miehen ja naisen välillä. Sillä saattaa olla yhteys myös amerikkalaiseen awakening-liikkeeseen. Toisaalta Nu disco on miessukupuolikeskeistä, sukukypsän, hädin tuskin täysi-ikäisen naisvartalon ihannointia, jossa pyritään palauttamaan nainen seksuaaliobjektiksi, koska naisvartalon ihannointiin liittyy moderniteettia aidompaa seksuaalisuutta. Se muistuttaa japanilaista seksuaalikulttuuria, jossa penispatsaalla on rituaalista arvoa.

Mukaan päästäkseen ei tarvitse olla yläluokkainen, eivätkä liikkeen jäsenet sellaisia useimmiten olekaan. Kulutuskulttuurina se yhdistää kenet tahansa. Musiikki poistaa suomalaisen miehen kivikasvoisen asenteen ja miesvaltaiset arvot ja luo niiden tilalle iloa ja vapautuneisuutta sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta ympärillä oleviin bailaajiin. Pitää pukeutua hyvin, ja klubille mennessään pitää käyttäytyä kuin "kypsä aikuinen". Minä kutsun tällaista klubimaailmaa pääomakeskittymäksi, jossa pääomaa esitellään ja kulutetaan karnevaalien onnistumisen vuoksi.

Youtubessa on Digitally Importedin Disco House -radion kappaleista koottu soittolistani (http://www.youtube.com/playlist?list=PLF525843F30ED8F96). Saman kappaleen viidestä remiksistä vain yksi mahdollisesti sopii uuteen diskoon, johon ei yllä edes alkuperäinen. Liikkeessä on siis tarkat arvot.

Klubeilla Suomessa ei soiteta uuden diskon liikkeen musiikkia eikä asennoiduta sen tapaan yksilön arvoa korostaen, ja yökerhossa käyminen on ongelmakeskeistä. Suomessa irroteltaessa oma imago usein hajotetaan päihteillä, koska sitä joudutaan ylläpitämään arjessa miesvaltaisen yhteiskunnan pakotteiden mukaisesti. Yökerhoissa soitetaan joko 20 - 30 vuotta vanhoja pop-hittejä tai raakaa hardcorea. Lakonisesti todettuna jotta kaverit hyväksyisivät, edellytyksenä on, että olet humalassa, ja klubien soittama musiikki ja kaupassa myytävät CDt ovat dragonisesti jonkun porvarin valikoimia. Nu disco -klubilla kulttuuri ja yhteenkuuluvuus eivät edellytä humalassa oloa, koska uusi disko kannustaa yksilölliseen ilmaisuun.

Nu disco -liikkeen arvot ovat mielestäni hienoja ja liike on ratkaisukeskeistä. Eron huomaa, kun kuuntelee vuonna 2000 tehtyä tavallista ulkomaista klubibiisiä. Siinä ei ole uuden diskon näkemystä. Hed Kandi -yhtiön artistit tuntuvat löytäneen entistä tarkempia määritelmiä sille, mitä 1970-1990-luvuilla haluttiin ilmaista. Haluan edustaa uutta diskoa Suomessa. Toivon, että DJt oppivat uuden diskon arvon ja alkavat soittaa sitä yökerhoissa. Vaikka työpaikka vaarantuisi kyseisen musiikin soittamisen tähden, mielestäni DJ:n pitäisi antaa mennä vaan! Diskokappaleen soidessa ei olla "psykodiskossa", jossa osa tanssii, mutta kukaan ei hymyile. Uutta diskoa soitettaessa kaikilla on kivaa!

*Kiitokset suomen kielen lehtori Inga Tuovinen korjausehdotuksista