puntti & sali
Helsingin saleista en tiedä, mutta Salossa tulee käytettyä M-Sportia.
Sali on sillainen pieni, jossaon kaikki harjoitukseen tarvittavat peruslaitteet+muutamia lisäksi. Jumppia siellä on aika hyvin esim. Taebo, Core, Bodypump, Pace, Spinni jne. Kaiken lisäksi on vielä Solarium käytössä. Kaikki huvi maksaa yhteensä 50 /kk+aluksi tulee jäsenmaksu 50.
Tolla hinnalla saa siis käyttää palveluita niin paljoin kuin jaksaa/kerkeää. Itse sain liittymismaksun+kunto-ohjelman+yhden ilmaisen kk:den liittyessäni jäseneksi.
[q]alien:
Paljon naisia ja vähemmän puntti karjuja (en ole yhtäkään nähnyt)
[/q]
Et tainnu vilkasta peiliin siellä*pelle**joo**nauru**vink*
[q]Saa nähdä millainen sali Kumpulan kampukselle tulee. Itse tulee siellä ja Viikissä oleiltua joten pitää kai käydä katsastamassa kunhan aukeaa. Toivon mukaan ei liikaa naisille suunnattu (ei millään pahalla naisia kohtaan ). [/q]
helvetti sentään... musta tuntuu, että 99% saleista on nykyään liikaa miehille suunniteltu. Gity gym on esim. ihan hyvä sali, mutta jotenkin tuli sellanen olo, että kaikki laitteet on kokoa liian suuret. Ja pienempiä painoja (tangolle siis) ei juurikaan ollut. Nykyään käyn kyllä yliopiston salilla hallintorakennuksessa, mutta ku kumpulassa kerran opiskelen, niin tulee varmaan mentyä sinnekin...
onkohan kellään mitään kokemuksia Espoon saleista, esim. Otahallin salista tai XL gymistä kun Myyrin Kuntokeskuksessa ( http://www.myyrinkuntokeskus.fi/ ) ei oikein pysty enää käyään kun asuu jo muualla eikä ole sinne paljon asiaa enää, mutta jos joku siinä vieressä asuu niin tuota salia ainakin voi suositella.. sopii hyvin vakavammin treenajille ja vähän tavallisimillekin hyvin.
eli olis kiva jos löytyis vapaita painoja ja power rackin tuntuu olevan ylellisyys jossain eli sellaisiakin olisi kiva löytyä jos vaikka treenit alkais kulkeakin.. hightech-laitteilla ei niin väliä
[muokattu 3.9.2003 18:06]
[muokattu 3.9.2003 18:11]
[q]alien:
elixia kannattaa testata. Paljon tilaa, uudet kunnolliset laitteet, laatu ohjaajat ja ohjelmat ovat parhaasta päästä. Paljon naisia ja vähemmän puntti karjuja (en ole yhtäkään nähnyt)
Elixia löytyy Aleksanterinkadulta ja Pitäjänmäen Talista
[/q]Ainakin Pitskun Elixia oli ihan suolesta. Kaikkia laitteita/tankoja 1 kpl kuten myös irtopainoja. Jos salilla sattui olemaan toinenkin joka halusi esim. penkkiä/vapaita painoja, niin ei auttanut muu ku odottaminen. Aerobista toimintaa sit löytykin vaikka koko komppanialle.
[q]alien:
kehuinkin kyseistä salia naiselle
[/q]Kehuit sä sitä salia mullekin reilu kuukaus sitten...*nauru*
[q]alien:
no vittu ihan hyvä se on! käyppä Pitskun Finnbodylla kerran niin tiedät mikä on paska sali Punttisaleja tietysti löytyy pitskun elixiaa parempia, mut se onkin aerobisel puolel kiitettävä mesta. Ja kyl ainakin meikäläiselle riittää helposti talin elixian punttipuolikin. Jos joku tekee sua ennen penkkiä niin vedä jotain toista sen aikaa kunnes se lopettaa. Niin simppeliä. Pitskun Finnbodyn punttis on pienempi ja reilusti paskempi ja silti mä saan siel ihan hyvän treenin aikaiseks.
[/q]No eihän sulle tarvii antaa ku ISO kiven järkäle, niin sä saat sillä hyvän treenin aikaseks...*ding**nauru*
teme nostelee shampoopullojaan himassa ja tapetoi, siinä kova reeni.
[q]Dream:
teme nostelee shampoopullojaan himassa ja tapetoi, siinä kova reeni.
[/q]
hahah*nauru*
I trust in Töölö Gym. Erittäin laadukas sali, joka on juuri vielä laajentunut ja kaikki laitteet+tangot ja käsipainot ovat uusia. Hyvä ilmapiiri, asiallinen henkilökunta sekä vähän aitoja bodareita
http://www.toologym.fi
[q]Ozie:
Oon ite käyny Esport Centerissä http://www.esportcenter.fi/ Tosin tammikuussa pitäis vaihtaa paikkaa törkeiden hintojen takia 50e/kk opiskelijoilta ja joka 7kk ilmanen. [/q]
On joo aika törkeä hinta opiskelijoille ? 33 /kk on tällä hetkellä Myyrissä opiskelijahinta..
Otahallilla kävin kattomassa ja aika ankealta näytti ja jotain Davidin hilavitkuttimia siellä näky, et ei kai sit sinne.. XL Gym:kin taitaa aika kallis olla ?
[q]diezel:
onkohan kellään mitään kokemuksia Espoon saleista, esim. Otahallin salista tai XL gymistä kun Myyrin Kuntokeskuksessa ( http://www.myyrinkuntokeskus.fi/ ) ei oikein pysty enää käyään kun asuu jo muualla eikä ole sinne paljon asiaa enää, mutta jos joku siinä vieressä asuu niin tuota salia ainakin voi suositella.. sopii hyvin vakavammin treenajille ja vähän tavallisimillekin hyvin.
eli olis kiva jos löytyis vapaita painoja ja power rackin tuntuu olevan ylellisyys jossain eli sellaisiakin olisi kiva löytyä jos vaikka treenit alkais kulkeakin.. hightech-laitteilla ei niin väliä
[muokattu 3.9.2003 18:06]
[muokattu 3.9.2003 18:11]
[/q]
Oon ite käyny Esport Centerissä http://www.esportcenter.fi/ Tosin tammikuussa pitäis vaihtaa paikkaa törkeiden hintojen takia 50e/kk opiskelijoilta ja joka 7kk ilmanen. Muuten ihan viihtyisä paikka. Levypainojaki sai hankittua nyt lisää ni pitäis riittää neki. Muutenki kaikki tarpeellinen löytyy. Yläkerras laitteita ja alakerras tankoja ja painoja. Tärkein syy kuitenki miks siel käyn ni se o lähellä :P
Ei oo tietoa muista Espoon saleista, tarkotus ruveta selvittelee asiaa....
[q]olliS:
I trust in Töölö Gym. Erittäin laadukas sali, joka on juuri vielä laajentunut ja kaikki laitteet+tangot ja käsipainot ovat uusia. Hyvä ilmapiiri, asiallinen henkilökunta sekä vähän aitoja bodareita
http://www.toologym.fi
[/q]
Oli aivan loistava sali siihen aikaan kun siellä kävin, suosittelen!
[q]alien:
mikäs on muuten aito bodari?
Onks siel nyt kaks kerrosta vai??
Kieltämättä mäkin tykkäsin aikoinaan tölö gymistä mut sit kun alkoi olee liikaa ihmisii siel niin eihän siel millään enää voinut käydä.. Hyvät laitteet btw !!
[muokattu 6.9.2003 12:50]
[/q]
heh, aito bodari oli puhdas läppä...
Kahdessa kerroksessa on joo. Ihmisiä on kyllä aivan tolkuttomasti arkisin tossa kuuden aikaan, mutta itse en käykään siellä silloin vaan yleensä iltapäivisin tai aamulla juuri ihmismäärän takia...
[q]Lachesis:
Oli aivan loistava sali siihen aikaan kun siellä kävin, suosittelen!
[/q]Reilu pari vuotta sitten oli ihan hyvä ku ei siel käyny jengii _niin_ älyttömästi ku kuulemma nykyään. Sen takia sieltä pois lähdinkin ku ilmanvaihto kesällä oli lähes samaa tasoa, kun auto ilman ilmastointia ja ikkunat kiinni ja jengiä oli enemmän ku mun synttäreillä.
mun mielipide mun pajasta:
Wellnes omena
Hiljaista klo0900-1600 ja 2000-2300 , eli voi vapaasti valkkaa laitteen mihin menee. Ruuhka aikaan joutuu pikkasen ehkä jonottaa, mut mikäs siinä niitä naisii katsellessa*hymy*
Kuukausihinnat on riistoo ja oikeestaan kaikki muutkin hinnat, mutta palvelut on kätevästi lähellä kaikkee (iso-omppu).
Monipuoliset laitteet ja erittäin ystävällinen henkilökunta. Asiakkaat on ystävällisiä.
Kaikki on hyvää paitsi hinnat.
59 euroo/kk, hintaan sisältyy kaikki palvelut.(pois lukien yksityisohjaus, tai sitäkin saa 30euron edestä)
noni, löyty se oma sali. uuden karhea idealfit hakaniemi. sali pyöriny vasta keväästä, eli kaikki pelit ja vehkeet viimesen päälle siistejä (ja 3 salikerran jälkeen myös melko toimivia). toistaiseks ei oo ollu vielä ruuhkaa lainkaan, muutama kanssasaleilija ollu vaan samaan aikaan.
asiallinen henkilökunta, jäsenmaksuun sisältyy niin monta omaa kunto-ohjelmaa ku haluaa ohjauksen kera, pääsy kaikkiin muihinki liikuntajuttuihin (joogat, spinningit, aerobicit yms missä me miehet käydään aina) niin paljon kun jaksaa käydä jne.
liittymismaksu normaalisti 100e, mutta nyt oli 50e ja kylkiäisenä otin sykemittarin. kuukaudessa toi kustantaa 49e, mutta voi tosiaan käydä niin paljo ku jaksaa.. auki aamusta myöhään iltaan.
joo stadi on pullollaan hyviä ja uusia saleja mut itte tyydyn koulun saliin ku sielt löytyy kaikki tarvittava ja se on kuiteski ilmanen.. opiskelija ku oon niin ei liikaa oo tota rahaa..
[q]alien:
Mut mähän en 20 euroa kuukaudessa ala enempää salista maksamaan! Tyydyn mieluummin kivien nosteluun ja säkin hakkaamiseen 2003!
[muokattu 15.9.2003 23:26]
[/q]
todellakin!!!
niinhän se rockykin mestaruudet voitti!!
Ajattelin että tämän voisi laittaa puntti&sali threadin jatkoksi..
Voimanoston dimensiot
Tässä lainauksia Juha Seppälän teoksesta, Tunnetteko tyypin? vuodelta 1995. Seppälä on itse harrastanut voimanostoa jossain määrin.
********************
...Voimanostokilpailut ovat lihasvoiman julkinen, mitään häpeämätön esittelytilaisuus. Piirikunnallisiin kisoihin ei peritä yleensä edes pääsymaksua, niin alhaalla on lajin arvostus...
...Pukuhuoneessa kilpailijat tungetaan trikoisiin. Isot miehet roikottavat pieniä välissään kuin päiväkodin hoidokkeja ennen kello viittä. Voimanostajat kiroilevat vielä lapsia enemmän. Trikoot ovat niin tiukat, että kun niiden lisäksi kierretään kyykkysiteet polviin, ei kyykkyyn edes pääse ellei ole vähintään sataa kiloa painoa harteilla...
...Voimanosto on orpo, plebeijien ja päähänpotkittujen laji. Edes sen arvokisavoittajat eivät pääse käsiksi suuriin rahoihin eivätkä isommin maineeseenkaan. Parhaat nostajat tulevat vaatimattomista oloista. He tekevät mitä tahansa ollaakseen jossakin parhaita. He jatkavat maastavetämistä, vaikka silmämunasta alkaisi tihkua verta kesken noston...
...Pinnalta katsoen voimanosto torjuu ruumiin velttoutta joka ennen oli kaiken poikkeavan käytöksen metafora: sekä liberalismin että kommunismin, sekä homoseksualismin että rikollisuuden...
...Todellisuudessa voimanosto on hybristä, uhmaa ihmisen osaa, jumalia ja fysiikan lakeja vastaan. Siinä suhteessa painonnosto eli olympianosto osittain muistuttaa sitä, mutta painonnosto on jalostuneempi ja teknisempi hybriksen väline. Sen rasitteena on lisäksi hovikelpoisuus, joka silläkin oli tuskan takana: olympialajiksi sekin alun perin näyttäytyi aristokraattien silmissä liian brutaalina, vähä-älyisenä ja proletaarisena. Sen piiriin eivät enää kuitenkaan ensimmäiseksi hakeudu kulkukoirat, satamajätkät ja työttömät. Niistä tulee voimanostajia, toisinaan myös nyrkkeilijöitä...
...Voimanostajan rinnalla kehonrakentaja on pelle, markkinavoimien riepottelema marionetti, oikoteitä peiliä suurempaan elämään pyrkivä narsisti. Keho on bodaajan suoritus, eikä se uhmaa eikä edusta mitään metafyysistä. Voimanosto sen sijaan on eksistenssifilosofian äärimmilleen vietyä ja konkretisoitua rajankäyntiä ja sovellusta. Vieraantumisen aste mitataan siinä kiloina...
...Edessäsi on kylmä, eloton tanko. Olet yksin maailmassa. Kukaan ei sinua auta. Se on kohdattava kuin kuolema...
********************
Yllä olevat lainaukset olen pöllinyt pakkotoiston foorumeilta.
Aika perkeleen hauskaa, ja osuvaa tekstiä. Herättää jopa uusia ajatuksia. Onko joku lukenut tämän koko teoksen?
Näin voimanoston harrastajana tuo voisi kiinnostaa.