Filosofointia!

Uskonnon ja taiteen tarkoitus on identiteetin säilyttäminen eheänä... What !? *häh**hngh**häh*

Mihin asti voidaan sitä kyseenalaistamista tehdä.. ?? Ku Decartes kun sitä silloin teki et ainoo mikä on nii "ajattelen siis olen" ja sekin väärin Mut mun mielestä voidaan tehdä semmonen perusolettamus, en kyl tiedä mikä se o viel mut kuitenki. Samal taval ku fyssassa aina tehdään semmosii olettamuksii et laskuista tulee helpompii esim. ilmanvastus on erittäin pieni ja sillee... Samal taval voidaan tehdä ihmisestä mun mielestä olettamus nii sit o jotai ideaa edes pohdinnassa


En muuten tajuu itekään tota koko tekstii kun sen nyt luin uudetaa *häh**täh*
Miten joku voi tuottaa tommosta teksii *hääh*

Öh.. siis joo, kyllähän ton tajuaa, mutta se ainoa outo pointti on, että kun siinä ei oikein ole mitään "järkevää" pointtia..?
En kyllä ole aivan varma siitä että olenko kadottanut jo tän keskustelun pointin, kun tuota, mitä tekemistä aivojen rekisteröinneillä joissain tunnetilojen vallitsemissa poikkeustapauksissa on todellisuuden kanssa..? Siis jotain muuta kuin saada "erilainen" näkemys todellisuuteen, vai..? *täh*
En nyt ihan pysy kärryillä...

Ja tämä kulttuurihomma.. hmm.. siis ihminen luo "ajattelevana" olentona identiteetin itsestään, oli tämä sitten kulttuurissa tai ei. Käytännössä se meinaa sitä, että ihminen ajattelee kuuluvansa tietynlaiseen joukkoon, tai sitten tuntee olevansa ulkopuolinen. Mistä tuo ulkopuolisuuden tunne johtuu jos on kasvanut tietyssä ympäristössä mutta ei tunne kuuluvansa siihen?

Ja taiteen tarkoitus ei tietääkseni ole säilyttää identiteettiä eheänä vaan määritellä ja säilyttää kulttuuria (tai jotain sinnepäin *hih*), uskonnon tehtäviin kulttuurin osana voidaan laskea kyllä identiteetin määrittämisen ja muokkaamisen ohessa säilyttää eheänä uskonnon määrittelemät identiteetit (tai jotain vastaavaa, ei nyt oikein järki vielä juokse kovin vilkkaasti *igor*) jos sitä Viper meinasit?

Yoahanna: "Uskonnon ja taiteen tarkoitus on identiteetin säilyttäminen eheänä... What?!"

Esimerkki yksi: Rakennamme identiteettimme sosiaalisten tapahtumien kautta. Tästä syystä ei ole "viisasta" rakentaa identiteettiään jonkun toisen ihmisen varaan. Kuten hyvin tiedämme, on kaikissa erojutuissa ihmisen psyyke kovilla ja monesti eron jälkeen ihmisen minuus horjuu ja muotoutuu sitten uudelleen (eli minuus joutuu kriisiin). Erot ovat usein juuri niitä tilanteita joissa ihmiset hakeutuvat mielenterveystoimistoon.

Uskominen perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja luottamussuhteeseen. Kun identiteetti kristinuskossa rakennetaan oman minän ja Jeesuksen välille, luodaan eräänlainen superidentiteetti jota maanpäälliset tapahtumat eivät kovin helpolla kykene tuhoamaan, koska usko on pysyvää toisin kuin maanpäälliset siteet. Uskonto on käsitykseni mukaan eräänlainen mahdollisuus suojata identiteetti hajoamiselta. Toisaalta olen kyllä nähnyt elävässä elämässä identiteetin katoavan uskonnon myötä ja tämä herättikin kysymyksen siitä palveleeko uskonto enää oikeata tarkoitustaan.

Tästä tulikin mieleeni että koko uskomisen käsitys on nykyään toinen. Tiede selittää mitä on olemassa ja uskonnossa uskotaan johonkin mitä ei voida todistaa olevan. Toisinsanoen nykyään ajatellaan uskonnon toimivan samoin kuin tiede, eli selittävän jonkin olemassaoloa. Aikaisemmin esimerkiksi jos minulta kysyttiin että uskonko Jumalaan, vastaukseni kuului: "En usko Jumalan olemassaoloon, mutta uskon että jotain vastaavaa on olemassa". Melko tyypillinen vastaus, uskoisin.

Ymmärtääksemme asiaa, meidän olisi ymmärrettävä kulttuuriamme keskiajalla.
Silloin kristinusko oli vielä voimissaan, uskominen perustui luottamukseen, kuten koko sen aikainen yhteiskuntajärjestelmäkin. Tätä on käsitelty mm. Monty Pythonin Graalin maljassa, jossa maaorjat eivät tunnista kuningas Arthuria (yhteiskuntarakennelma ei ollut samanlainen pyramidirakennelma kuin nykyään, vaan perustui uskollisuusvalaan). Asiaa voi olla vaikea ymmärtää, koska kulttuurimme on ollut keskiajalla aivan toisenlainen.

Uskonto tarjoaa myös moraalietiketin ja esikuvan, jota voidaan käyttää identiteetin eheyttämiseen pienemmissä määrin. Esikuvan hakeminen oli keskiajalla yleistä (toisin kuin nykyään) ja ihminen saattoi rakentaa identiteettinsä uskonnon koodien mukaan. Uskontoa harjoittaessaan (jumalanpalveluksessa) ihminen asettaa uudelleen järjestykseen elämänsä tärkeät asiat, sekä ymmärtää mikä on oikeaa ja väärää. Tällä tavoin hän saa tukea omalle identiteetilleen. Tätä harjoittaa nykyään taiteen alalla perinteinen draama, televisiossa ja teatterissa.

Tyly: "Mihin asti voidaan sitä kyseenalaistamista tehdä.. ?? Ku Decartes kun sitä silloin teki et ainoo mikä on nii "ajattelen siis olen" ja sekin väärin".

En ole perehtynyt Decartesiin, mutta kyllä tuo omaan korvaani jollain tavalla todelta kuulostaa; eihän minuutta (identiteettiä) voi olla ilman ajattelua?

Hurjimus: "mitä tekemistä aivojen rekisteröinneillä joissain tunnetilojen vallitsemissa poikkeustapauksissa on todellisuuden kanssa..? Siis jotain muuta kuin saada "erilainen" näkemys todellisuuteen, vai..? "

Yritän hahmottaa sitä kuinka ihminen tiedostaa todellisuuden. Todellisuus on olemassa, mutta on eri asia miten hahmotamme sen subjektiivisina persoonina. Voitko selventää mulle kysymystä?

"Ja tämä kulttuurihomma.. hmm.. siis ihminen luo "ajattelevana" olentona identiteetin itsestään, oli tämä sitten kulttuurissa tai ei. Käytännössä se meinaa sitä, että ihminen ajattelee kuuluvansa tietynlaiseen joukkoon, tai sitten tuntee olevansa ulkopuolinen. Mistä tuo ulkopuolisuuden tunne johtuu jos on kasvanut tietyssä ympäristössä mutta ei tunne kuuluvansa siihen?

Itse asiassa ihmistä ympäröivät asiat muokkaavat hänelle identiteetin, sitä ei voi syntyä ilman sosiaalista kontaktia eikä kukaan voi luoda itselleen identiteettiä tyhjästä. Kulttuuri on yhtä kuin ihmisen suhde ympäristöön ja taiteen tehtävänä on näyttää mitä todellisuus on, sekä tarjota kontakti todellisuuteen ja itseen.

Ehkäpä oma tämänhetkinen kulttuurimme on kriisin partaalla, koska ihmiset eivät tunne sitä omakseen. Tästä johtunee tuo syrjäytyminen. Kyse voi tietenkin olla myös siitä miten mieltää oman ympäristönsä, asenteesta. Tai siitä että omassa ympäristössä on jotain epämiellyttävää?

Ja taiteen tarkoitus ei tietääkseni ole säilyttää identiteettiä eheänä vaan määritellä ja säilyttää kulttuuria (tai jotain sinnepäin ), uskonnon tehtäviin kulttuurin osana voidaan laskea kyllä identiteetin määrittämisen ja muokkaamisen ohessa säilyttää eheänä uskonnon määrittelemät identiteetit (tai jotain vastaavaa, ei nyt oikein järki vielä juokse kovin vilkkaasti ) jos sitä Viper meinasit?

Kutakuinkin olen samaa mieltä kanssasi (ja huomasit sen varmasi sepustuksestani tässä viestissä), lukuunottamatta tuota kohtaa taiteesta ja identiteetistä, koska taide muokkaa identiteettiä. Mutta asia tarvitsee hieman lisäsulattelua...

No huh Viper, sähän kirjotat lähes yhtä paljon ku mä ja vieläpä melkein yhtä sekavasti!
Eli kovaa juttua ja en ole vieläkään kyllä täysin vakuuttunut että ymmärrän mihin tällä keskustelulla pyritään oikein, mutta koitetaan laittaa jotain..
Kokeillaa vähä tota lainausta omin käsin värkättynä kun ei kerta oo vielä sitä saanut värkättyä tänne...


Viper:
-klip-
Esimerkki yksi: Rakennamme identiteettimme sosiaalisten tapahtumien kautta. Tästä syystä ei ole "viisasta" rakentaa identiteettiään jonkun toisen ihmisen varaan.
-klip-


Ehm tuota, ensinnäkin ihmiset rakentavat yleensä identiteettinsä sosiaalisten tapahtumien pohjalta opittuihin käyttäytymismalleihin perustuen. Tämä ei tarkoita sitä että sosiaaliset tilanteet määrittelisivät identiteettimme kokonaan. Ihmiset oppivat asioita muistakin tapahtumista kuin sosiaalisista sellaisista. Esimerkiksi opetuksen kautta; sinulle opetetaan miten täytyy toimia.
Tuo jälkimmäinen kommentti ei kuulu tuohon lauseeseen eikä asiaan kyllä mielestäni mitenkään, ja toisella tavalla ymmärrettynä se kumoaa edellisen lauseen.
Ehkä missasin pointin?

Olen kuitenkin osittain Viperin kommentin kannalla, sosiaalisina olentoina sosiaaliset tilanteet muodostavat suuren osan ympäröivästä aistittavasta todellisuudesta joka muodostaa identiteettimme. Myös täytyy muistaa että ihminen muodostaa identiteettinsä vaikka ei olisi sosiaalisissa tilanteissa (hypoteettistä kylläkin), koska fysiikan laeista johtuva kausaaliteetti ja maailmasta saadut havainnot antavat jonkin kuvan itsensä tiedostavasta olennosta. Esimerkkinä ihminen tajuaa hyvin pian olevansa kaikkea muuta kuin kaikkivoipa vaikkapa yrittäessään nostaa puuta tai muuta teräsmiehen repertuaariin kuuluvaa.


Viper:
Uskominen perustuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja luottamussuhteeseen. Kun identiteetti kristinuskossa rakennetaan oman minän ja Jeesuksen välille, luodaan eräänlainen superidentiteetti jota maanpäälliset tapahtumat eivät kovin helpolla kykene tuhoamaan, koska usko on pysyvää toisin kuin maanpäälliset siteet. Uskonto on käsitykseni mukaan eräänlainen mahdollisuus suojata identiteetti hajoamiselta. Toisaalta olen kyllä nähnyt elävässä elämässä identiteetin katoavan uskonnon myötä ja tämä herättikin kysymyksen siitä palveleeko uskonto enää oikeata tarkoitustaan.
-klip-
Uskonto tarjoaa myös moraalietiketin ja esikuvan, jota voidaan käyttää identiteetin eheyttämiseen pienemmissä määrin. Esikuvan hakeminen oli keskiajalla yleistä (toisin kuin nykyään) ja ihminen saattoi rakentaa identiteettinsä uskonnon koodien mukaan. Uskontoa harjoittaessaan (jumalanpalveluksessa) ihminen asettaa uudelleen järjestykseen elämänsä tärkeät asiat, sekä ymmärtää mikä on oikeaa ja väärää. Tällä tavoin hän saa tukea omalle identiteetilleen. Tätä harjoittaa nykyään taiteen alalla perinteinen draama, televisiossa ja teatterissa.


Taas olen osittain samaa mieltä, vaikkakaan en näe tuossa mitään perusajatusta johon kaikki pohjautuu.
Mielestäni riittävän puolitieteellisellä empiirisellä havainnoinnilla olen sitä mieltä että uskonnot perustuvat, ovat aina perustuneet, vallankäytölle. Uskontojen alkuperäisajatukset ja ideologiat ovat hyviä, olivat ne sitten mistä tahansa lähtöisin (siihen voisi perustaa oman threadin *vink*), mutta ne perustuvat siihen, että kuka kontrolloi heikkoja ihmismieliä ja miten. Vaikuttaen ja määrittäen ihmisten identiteetin uskontojen dogmien ja jumalallisten lakien mukaan uskonnot vaikuttavat yhtälailla ihmisten mieliin jättäen kirkolle vallan. Uskonnot eivät voi, eikä pitäisi, vaikuttaa kaikkien ihmisten mieliin.
Globaalimassa mittakaavassakin voimme nähdä uskontojen vallanhimon, lähes kaikki maailman sodat ovat lähtöisin uskonnoista.
Uskominen taas perustuu siihen, että henkilö varmistaa itselleen sosiaalisen hierarkiapyramidin ylimmän paikan luonnostaan uskomalleen jumalalle, samalla varmistaen alistuvaisuutensa, kun taas toisaalta haluten olla osa jumaluutta, ja ehkä nousten joskus hierarkiapyramidissa jumalan tai profeetan asemaan.
Kaikki on vallankäytöstä kiinni.


Viper:
Yritän hahmottaa sitä kuinka ihminen tiedostaa todellisuuden. Todellisuus on olemassa, mutta on eri asia miten hahmotamme sen subjektiivisina persoonina. Voitko selventää mulle kysymystä?


Todellisuus on olemassa, tai ei ole olemassa, riippuen henkilöstä, mutta hahmottamisemme ja havannoimisemme määrittää todellisuuden, ja tekee siitä totta. Ei ole väliä onko se harhaa, koska meille se on totta. Lue mun eka postaus tänne.
Ja kysymykseni oli vain sitä kun ihmettelin että miten poikkeustapaukset voivat määrittää identiteettiä, muuten kuin poikkeuksina, jotka taas merkitsevät eri henkilöille eri asioita.


Viper:
Itse asiassa ihmistä ympäröivät asiat muokkaavat hänelle identiteetin, sitä ei voi syntyä ilman sosiaalista kontaktia eikä kukaan voi luoda itselleen identiteettiä tyhjästä. Kulttuuri on yhtä kuin ihmisen suhde ympäristöön ja taiteen tehtävänä on näyttää mitä todellisuus on, sekä tarjota kontakti todellisuuteen ja itseen.

Ehkäpä oma tämänhetkinen kulttuurimme on kriisin partaalla, koska ihmiset eivät tunne sitä omakseen. Tästä johtunee tuo syrjäytyminen. Kyse voi tietenkin olla myös siitä miten mieltää oman ympäristönsä, asenteesta. Tai siitä että omassa ympäristössä on jotain epämiellyttävää?


Identiteetti voi syntyä ilman sosiaalista kontaktia. On eri asia millainen identiteetistä muodostuu.
Taiteen määritelmä on hyvin hyvin vaikea, jota ei ole voitu yksiselitteisesti esittämään koko historiamme aikana. Olennaista on kuitenkin että taide kuvastaa ja määrittelee kulttuuriamme, ja liittyy jotenkin (yleensä) estetiikkaan ja yleisiin esteettisyyskäsityksiin jotka eivät ole kaikki riippuvaisia kulttuurista vaikka osa onkin. On olemassa ihmisiä jotka elävät ilman taidetta, ja voitko väittää että taidetta ymmärtämättömät, tai siitä kiinnostumattomat, ihmiset eivät ole muodostaneet riittävää identiteettiä ja todellisuudenkuvaa?
Ja tuo jälkimmäinen kommentti. Miten voi tuntua ihmisestä kulttuuri ja ympäristö ahdistavalta, epämielyttävältä ja oudolta, jos kerran ympäristö on luonut ko. ihmisen identiteetin?
Identiteetin luomiseen liittyy paljon muitakin asioita kuin sosiaaliset suhteet ja kulttuuri. Todellisuus luo identiteetin ja todellisuus on paljon paljon suurempi, eroava kaikilla ihmisillä.

Joo alkoi jo menee ajatukset sekaisin ja ristiin, ideat ja punaiset langat hukkaan. Jos ja kun tästä ei saa mitään selvää niin voi yrittää kysyä (omalla vastuulla!)


Edit: Lainaukset vähän paremmin järjestetyksi

(muokattu 21.2.2002 20:59:24)

Nii siinä just se jonkin tapainen dilemma... Jos täysin yksin pystyisi ajattelemaan niin silloin ei saisi olla muita ihmisiä... ja jos ilman muita ihmisiä on turha yritää elää, ihminen ei voi olla eristyksissä yhteiskunnasta...

Onko ihminen eristyksissä yhteiskunnastaan? Vai tunteeko hän vain niin? Kaksi eri asiaa

Hurjimus: Eli kovaa juttua ja en ole vieläkään kyllä täysin vakuuttunut että ymmärrän mihin tällä keskustelulla pyritään oikein, mutta koitetaan laittaa jotain..

Enpä tiedä pyrinkö tällä muuhun kuin selvittämään ajatuksiani ja löytämään niissä olevat heikkoudet. Tai sitten punainen lanka katoaa lopullisesti


"-klip-
Esimerkki yksi: Rakennamme identiteettimme sosiaalisten tapahtumien kautta. Tästä syystä ei ole "viisasta" rakentaa identiteettiään jonkun toisen ihmisen varaan.
-klip-

Hurjimus: Ehm tuota, ensinnäkin ihmiset rakentavat yleensä identiteettinsä sosiaalisten tapahtumien pohjalta opittuihin käyttäytymismalleihin perustuen. Tämä ei tarkoita sitä että sosiaaliset tilanteet määrittelisivät identiteettimme kokonaan. Ihmiset oppivat asioita muistakin tapahtumista kuin sosiaalisista sellaisista. Esimerkiksi opetuksen kautta; sinulle opetetaan miten täytyy toimia.
Tuo jälkimmäinen kommentti ei kuulu tuohon lauseeseen eikä asiaan kyllä mielestäni mitenkään, ja toisella tavalla ymmärrettynä se kumoaa edellisen lauseen."

Pahoittelen sekavaa tekstiäni... *punastus*
Oma lauseeni uudelleen muotoiltuna kuuluisi ehkäpä:

"Rakennamme identiteettimme sosiaalisten tapahtumien kautta... Mutta on hyväksi jos ihmisellä on olemassa tuhoutumatton super-identiteetti."

Tämä viimeisenä mainittu identiteetti on rakennettu aiemmin uskonnon kautta. Millainen lienee nykypäivän ihmisen identiteetin laita?

Keskiajalla "ihminen-jumala" suhde oli toisenlainen kuin nykypäivänä. Se oli sosiaalinen tapahtuma, jossa kaksi subjektia kohtaavat toisensa. Tätä selventääkseni esimerkki; Keskiajan taiteessa taulun pyhimystä kuuluu katsoa kuten subjektia, eli "minä katson kuinka sinä katsot takaisin".

Hurjimus: "Olen kuitenkin osittain Viperin kommentin kannalla, sosiaalisina olentoina sosiaaliset tilanteet muodostavat suuren osan ympäröivästä aistittavasta todellisuudesta joka muodostaa identiteettimme. "

Minua kiinnostaisi mistä muusta kuin sosiaalisesta kanssakäymisestä identiteettimme muodostuu? Ja kysymykseni on absoluuttinen, elikä ilman sosiaalisia tapahtumia ihmisen syntymästä asti?

Hurjimus:"Myös täytyy muistaa että ihminen muodostaa identiteettinsä vaikka ei olisi sosiaalisissa tilanteissa (hypoteettistä kylläkin), koska fysiikan laeista johtuva kausaaliteetti ja maailmasta saadut havainnot antavat jonkin kuvan itsensä tiedostavasta olennosta. Esimerkkinä ihminen tajuaa hyvin pian olevansa kaikkea muuta kuin kaikkivoipa vaikkapa yrittäessään nostaa puuta tai muuta teräsmiehen repertuaariin kuuluvaa.

(1600-luvulla syntyi mekanistinen luonnonkäsitys. Luontoa ajateltiin suurena kellokoneena, jossa yhden rattaan pyöriminen vaikuttaa seuraavaan ja taas seuraavaan. Syntyi fysiikka, astronomia ja anatomia. Ne tuntivat ainetta ja sen liikettä.)
Kausaalisuuden tutumpi nimitys on syy–vaikutus-suhde.
Tekstin luettuani ymmärrän että kirjoitat ihmisen kykyjen rajallisuudesta. Elikä tarkoitatko että omien rajojen löytäminen muokkaa identiteettiämme?

Mielestäni riittävän puolitieteellisellä empiirisellä havainnoinnilla olen sitä mieltä että uskonnot perustuvat, ovat aina perustuneet, vallankäytölle. Uskontojen alkuperäisajatukset ja ideologiat ovat hyviä, olivat ne sitten mistä tahansa lähtöisin (siihen voisi perustaa oman threadin ), mutta ne perustuvat siihen, että kuka kontrolloi heikkoja ihmismieliä ja miten. Vaikuttaen ja määrittäen ihmisten identiteetin uskontojen dogmien ja jumalallisten lakien mukaan uskonnot vaikuttavat yhtälailla ihmisten mieliin jättäen kirkolle vallan. Uskonnot eivät voi, eikä pitäisi, vaikuttaa kaikkien ihmisten mieliin.

Identiteettiämme muokkaavat monet asiat: uskonto, opettajat koulussa, vanhemmat kotona, aikakausilehdet kaupan hyllyllä, televisio, kirjallisuus, jne.

Lähdet kuitenkin siitä, että uskontojen alkuperäisajatukset ja ideologiat ovat hyviä. Puhuin nimenomaan uskonnon alkuperäisestä tarkoituksesta, en siitä miten ihmiset käsittävät uskonnon nykypäivänä. Uskonto on yleisen uskontotieteellisen määritelmän mukaan yhteydenharjoittamista sakraalin (eli ikuisen ja jumalallisen) ja profaanin (maallisen ja kuolevaisen) välillä. Valta kirkolle on tullut vasta myöhemmin, mutta nykyään sitä ei juurikaan ole oman havaintoni mukaan nuorison keskuudessa. Asioiden kyseenalaistaminen on tervettä ja ajatuksenani oli valottaa uskonnonharjoittamisen tarkoitusta.

Hurjimus:"Globaalimassa mittakaavassakin voimme nähdä uskontojen vallanhimon, lähes kaikki maailman sodat ovat lähtöisin uskonnoista.
Uskominen taas perustuu siihen, että henkilö varmistaa itselleen sosiaalisen hierarkiapyramidin ylimmän paikan luonnostaan uskomalleen jumalalle, samalla varmistaen alistuvaisuutensa, kun taas toisaalta haluten olla osa jumaluutta, ja ehkä nousten joskus hierarkiapyramidissa jumalan tai profeetan asemaan.
Kaikki on vallankäytöstä kiinni."

Tuskinpa kyse on pelkästään uskontojen vallanhimosta, eihän uskonto ole ajatteleva olento. Harjoittaahan ihminen tiedettäkin haluten olla osa jumaluutta. Nämä valtapyramidit ovat vasta oman uuden aikamme ilmiö.

Hurjimus: "Identiteetti voi syntyä ilman sosiaalista kontaktia. On eri asia millainen identiteetistä muodostuu."

Olen eri mieltä, meillä kaikilla on sosiaalinen kontakti esim. vanhempiimme ja kavereihimme, joiden kautta identiteettimme muodostuu.

"Olennaista on kuitenkin että taide kuvastaa ja määrittelee kulttuuriamme, ja liittyy jotenkin (yleensä) estetiikkaan ja yleisiin esteettisyyskäsityksiin jotka eivät ole kaikki riippuvaisia kulttuurista vaikka osa onkin. "

Eli sivusta seuraaville: estetiikka tutkii mitä aistiminen on (teoria aistihavainnosta). Mikä esteettisyyskäsitys ei ole kulttuurista riippuvainen? Kun aistiminenkin on kulttuurista riippuvaista?

"On olemassa ihmisiä jotka elävät ilman taidetta, ja voitko väittää että taidetta ymmärtämättömät, tai siitä kiinnostumattomat, ihmiset eivät ole muodostaneet riittävää identiteettiä ja todellisuudenkuvaa?"

En. – Taide ei ole ainoa joka suorittaa tätä tehtävää; on myös tiede ja uskonto.

"Mistä tuo ulkopuolisuuden tunne johtuu jos on kasvanut tietyssä ympäristössä mutta ei tunne kuuluvansa siihen?" "Miten voi tuntua ihmisestä kulttuuri ja ympäristö ahdistavalta, epämielyttävältä ja oudolta, jos kerran ympäristö on luonut ko. ihmisen identiteetin? Identiteetin luomiseen liittyy paljon muitakin asioita kuin sosiaaliset suhteet ja kulttuuri. Todellisuus luo identiteetin ja todellisuus on paljon paljon suurempi, eroava kaikilla ihmisillä."

Voisiko olla, että ympäristön arvot ja yksilön arvot ovat ristiriidassa ja tästä seuraa ulkopuolisuuden tunne? Tai ei ole uskoa siitä, että tehdään töitä yhteisen päämäärän eteen? Tai ettei ole päämäärää?

Mistäköhän tämän tekstin kirjoittamiseen tarvittava energia tuli?

Edit: Quote kuntoon.


(muokattu 23.2.2002 0:10:35)

Avernian:
[q]Uskonto = yksinkertainen keino yrittää hallita muita ihmisiä massatasolla. [/q]

Ensimmäinen pappi oli ensimmäinen roisto joka kohtasi ensimmäisen hölmön -Voltaire

Avernian:
[q]Kylläpäs minun mieleni on huonotekoinen kun näin pahan maailman loi.
...ja vaikea on myöskään myöntää että mieleni keksisi kaikkea tätä ***kaa jota telkusta tälläkin hetkellä tulee, ja vielä monta kanavaa kerralla.[/q]

jep samaa mieltä

Avernian:
[q]Näin luin jostakin, että kulttuurista riippumatta ihmiset vastaavat hymyyn positiivisella tunteella. Vastaus kyseiseen ärsykkeeseen ei siis ole kulttuurisidonnainen vaan "hard-wired" ihmiseen[/q]

hymyyn vastaaminen positiivisella tunteella mielestäni on opittua eikä mitenkään geeneihin kirjoitettua
hymy (*hymy*)= kansainvälinen ele (vrt. *dissaa*)


*haukotus* miksiköhän mä aina yritän filosofoida väsyneenä?? noh nyt joka tapauksessa pitäis mennä nukkuu *purr**nukkuu*

Siis nyt täytyy ottaa vähän bisseä ja sitte kirjoittaa ajatuksella yön pimeinä tunteina... Wait and see...

Onkö tämä maailma muka hyvä elää? Onko mitään järkeä elää jossain saatanan lähiössä? Pitäisikö kaikki lakimiehet muka tappaa? Missään ei ole mitään järkeä.*häh*

MATRIX

Mielestäni kaikki materia on harhaa. Se ei itsessään ole paljon mitään. Jos haluan pallon, voin pidellä sitä kädessä, ja olla onnellinen: nyt minulla on pallo. Sitten se vierii auton alle ja menee rikki, nyt olen hämmentynyt. Surullinen. Pettynyt. Vihainenkin. Hiton autoilijat. Toisin sanoen, olen umpikujassa, tunteiden, rauhattomien ajatusten vietävänä, eksynyt. Kun ei ole päämäärää. Päämäärä on milloin perjantai, milloin kahvitauko, toisinaan perheen perustaminen, joskus ammatti. Nämä on kaikki aika heikkoja päämääriä, ne ei kestä, eikä anna pysyvää onnea.

Oliko se Viper joka puhui "super-identiteetistä"? Sen kaltainen olisi hyvä olla. Selvittää KUKA MINÄ OLEN ja KUKA/MITÄ ON JUMALA ja asettaa tällaiset ajatukset päämääräksi. Sitten ei kuolisi jokaisen menetyksen mukana.

Mielestäni ihmiset ovat myös henkisiä sieluja. Psykologian tunnilla opetettiin eilen, että "ilman aivoja ei voi olla tietoisuutta". Mun mielestä ilman tietoisuutta ei voi olla aivoja. Nykytiede on ajanhukkaa ja merkityksetöntä. Jos tuntee itsensä, tuntee koko universumin, ja maailmoja, jotka on hyvin erilaisia kuin tämä taso, jolla näytämme elävän.

Jos tarvitaan todisteita ikuisesta luonteestamme, reinkarnaatiosta, niin eikö se ole jo aika huimaa näyttöä. että olemme olemassa tälläkin hetkellä. Niin kauan kuin muistan, olen ollut olemassa, ja oppimassa. En muista edellisiä elämiäni, koska se haittaisi oppimistani nyt. Paratiisi on nyt, ja helvetti on nyt.

Kaikki varmaan yhtyy siihen, että aika on aikamoinen illuusio, että sitä ei oikeastaan ole olemassa. On vain tämä hetki. Kaikki on pohjimmiltaan nyt. Tapahtuu muutosta, sekin tapahtuu nyt. Hetkessä. Kuolema ei ole muuta, kuin muutos. Mitä kiintyneempiä olemme materiaan ja muihin ihmisiin, sitä vaikeammaksi teemme muutoksen (myös kehon kuoleman) itsellemme.

Taitaa olla jopa tieteellinen fakta, että avaruus on ääretön. Täten, miten ihmeessä ihminen, joka on jostain tupsahtanut olemaan olemassa avaruuteen, ikuisuuteen, voisi olla muuta, kuin rajaton, ääretön ja ikuinen itsekin? Logiisestikin ajatellen se on mielestäni mahdotonta.

Edellisiin johtopäätöksiini vedoten, voisin varmaan jatkaa tästä aiheesta Loputtomiin Mutta nyt on osaltani hiljaisuuden vuoro. Ymmärrän, että jutuissani voi olla paljon sellaista, jota moni ei sulata, mutta tahdoin vain tuoda esille tällaistakin todellisuutta.

Rakkautta, levollisuutta ja iloista oloa, Siskot ja Veljet!