Mitä/mikä rakkaus on?
Se on varmaan tää täysikuu ku sai mut lukee koko viestiketjun läpi tälleen keskellä yötä ja pohdiskelemaan jälleen rakkauden syvintä olemusta itsekin, aihe on todella ajankohtainen koska rakastan tällä hetkellä elämää ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Mulle se rakkaus on juuri nyt sitä että olen sinut itseni kanssa ja yhtä maailman kanssa, ja ainakin avoimuutta, iloa, luottamusta, antamista, halua tehdä hyvää ja tuoda iloa ympärilleen ja läheisille ihmisille...
Luin just viime viikolla Catherine Ingramin kirjan "Intohimoinen läsnäolo", jossa ihmissuhteisiin liittyvää rakkautta kuvattiin mielestäni hienolla tavalla: "Se ei synny tuskasta, riippuvaisuudesta, eikä yksinäisyyden pelosta; se syntyy riemusta. Tunnemme ikäänkuin virtaavamme tietyn kumppanin tai ystävän rinnalla, ja olemme kuin kaksi jokea jotka kohtaavat ja taas erkanevat. Joskus ne sekoittuvat keskenään, joskus ne lähtevät eri suuntiin. Kumpikaan ei tarvitse toista ollakseen olemassa, mutta kun kaksi virtaa kohtaavat, onnellinen kuplinta voi kestää hetken tai koko eliniän."
[q]Aidrian, 18.4.2004 02:11:
hikeä, tuskaa, kyyneleitä. Sitä se on. Palkinto onnistumisesta on autuas ja onnellinen fiilis, palkinto epäonnistumisesta särkyneitä unelmia, sydämiä.
Joku tossa jo sanoikin, loppupeleissä kyse on kai vain (aivojen)kemiasta. Sitä, mitä jokainen itse tulkitsee.
[/q]
Säpä sen sanoit.
Rakkaus on Jumala ja me olemme hänen lapsiaan. Jumala on Gaia, Aurinko, Kosmos tai se outo heppu, joka hiippailee sydämiimme valkeassa kaavussa ja jonka pojan synttäreillä kaikki saa lahjoja.
En tiedä vielä mitään, se on tullut vastaan taas tässä kerran jos useamman, mutta näin meillä tunnetaan just tällä hetkellä.
Elän tällä hetkellä elämäni mielenkiintoisinta aikaa, kun allani ensimmäinen aikuisiällä saavutettu parisuhde. Takana on koettuna teini-ihastus-vihastus-rakastus jutut joista sai vähän hajua ko asiasta.
Aivokemia? No se on koettu puhtaasti reivaamalla ja rankasti douppaamalla. Tajuntaa on kasvatettu sienillä ja pienennetty liemillä, mutta mikään koskaan tai joskaan ei ole saavuttanut sellaista tasoa
-lumoa
millä olen puolisoni kanssa loitsinut juhannusiltaan taikaa iki-aikaista. Tää on niin diippii shittii että sitä luulee olevansa välillä ihan lastenkirjassa, paras tapa kuvailla on runosuonta ruuvailla ja tuumailla mä diggaan rakastaa. Ja Ne fiilikset ei oo mitään käytännön sovellutuksien rinnalla ja käytännön sovellutukset menettävät arvonsa, kun vain makaat rakkaasi kanssa kuunnellen Snow Patrolin - Eyes Wide Open:a. Viimeksi kun jengi rakasti näin paljon, tuli 1980-luku -and THAT's the power of love!
Rakkaus = Jumala , siitä mä en poistu. Tässä maailmassa on niin paljon sellaista miltä vain ei kannata silmiään ummistaa, muuten saattaa ruveta ummettamaan.
ps. ja onhan se myöskin aivokemiaa, viimeksi kun jouduin eroon tytöstäni olo oli kuin muutaman nakkulan jäljiltä, vitutti, vitutti ja vitutti, sekä teki vaan mieli istua poterossaan poltellen pilveään, sotien yhden miehen sotaansa maailmaa ja sen pahuutta vastaan. Toisaalta taas, kyynikolta loppuu ryynit pahasti kesken, kun muu maailma porskuttaa mikä-mikä-viidakkokirjaseikkailussa täyttä häkää... *sydän*
omituista
addiktoivaa
sietämätöntä
kutittavaa
pakahduttavaa
kissa-hiiri-leikkiä
En tiedä mitä rakkaus on.
Olen kuitenkin oppinut mitä rakastaminen on omalla kohdallani, vaikken kykene täysin käsitteellistämään sitä.
Menisiköhän lähelle ajatuksiani, jos kuvailisin rakastamisen olevan kaiken lisäksi sitä, kun kohtaa vaikeuksia eikä anna periksi, kestää epäoikeudenmukaisuuden, uskaltaa nostaa koko kissapesueen pöydälle - ja on valmis unohtamaan. Rakastaminen on alusta aloittamista, itsensä kunnioittamista ja vastuuntuntoa. Se on myös menneen päälle rakentamista, pyyteettömyyttä ja uskoa. Rakastaminen on yksipuolista, eikä se vaadi itselleen vastakaikua, mutta kahden rakastamisen kohdatessa tulos on suurempi kuin tekijöidensä summa.
Rakkaus.. Mitä ikinä se onkin, niin sen tuntee vasta, kun jo makaa voimattomana sen alla.
Sillon kun se on oikeasti sitä niin se on puhdasta ja vilpitöntä sekä sen tuntee että toinen on varmasti yhtä mukana kuin sinä. Ei tarvitse selitellä vaan pelkästä katsekontaktista tietää että toinen tuntee samoin. Silloin ei tarvitse epäillä tai kyseenalaistaa, voi vaan olla onnellinen. Tämä on vaan niin harvinaista ja kullanarvoista että sitä ei osu kohdalle ihan helposti. Sillon se voi olla sitä mitä moni on edellä sanonut, mutta sitä ei voikaan kutsua rakkaudeksi Kemiastahan kaikki on kiinni, ja toki persoonasta että hän on ehjä sekä tunne-elämänsä puolesta kykenevä rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta.
Kaikki eivät toki edes myönnä sen olemassaoloa eivätkä anna itseään tunteiden vietäväksi, joka taas vapaasti antaa sen tapahtua ja oikeat palikat osuu kohdalle, saa varmasti yhden suurimman lahjan elämänsä aikana
[q]Mar6, 8.11.2008 10:37:
Sillon kun se on oikeasti sitä niin se on puhdasta ja vilpitöntä sekä sen tuntee että toinen on varmasti yhtä mukana kuin sinä. Ei tarvitse selitellä vaan pelkästä katsekontaktista tietää että toinen tuntee samoin. Silloin ei tarvitse epäillä tai kyseenalaistaa, voi vaan olla onnellinen. Tämä on vaan niin harvinaista ja kullanarvoista että sitä ei osu kohdalle ihan helposti. Sillon se voi olla sitä mitä moni on edellä sanonut, mutta sitä ei voikaan kutsua rakkaudeksi Kemiastahan kaikki on kiinni, ja toki persoonasta että hän on ehjä sekä tunne-elämänsä puolesta kykenevä rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta.
Kaikki eivät toki edes myönnä sen olemassaoloa eivätkä anna itseään tunteiden vietäväksi, joka taas vapaasti antaa sen tapahtua ja oikeat palikat osuu kohdalle, saa varmasti yhden suurimman lahjan elämänsä aikana
[/q]Kemia on vaikea juttu. Rakkaus on vaikea juttu. Rakkaus on kaikista vaikeint kun rakastaa jotain mitä ei voi saada.
Mistä sen tietää? Sitä ajattelee aamulla kun herää, joka hetki päivällä kun teet jotain asiaa, illalla kun käyt nukkumaan. Elät sen mukaan, kuin se olisi osa sun elämää, mut elät haavekuvan kanssa.
Ilman rakkautta ei voi elää. Raukkaus tuo kuolemaa. Kuolema on osa elämää.
Minä en tiedä mitä rakkaus on. Se on edelleenkin minulle mysteeri.
Sitä voi kuitenkin tuntea niin moniin asioihin ja ihmisiin. Ihminen voi huomata kiintyneensä huoneen kulmaan verkkonsa tehneeseen hämähäkkiin, vanhaan pehmoleluun tai vaatteeseen. Taikka johonkin lämpimään muistoon, joka saa hymyilemään sitä ajatellessa. Tunne on silti aina sama. Läheisyys ja yhteenkuuluvuus.
Ei kannata pohtia mitä se on, vaan kerätä sen muruja talteen mahdollisimman paljon.
[q]-***-, 8.11.2008 11:06:
---
Mar6, 8.11.2008 10:37:
Sillon kun se on oikeasti sitä niin se on puhdasta ja vilpitöntä sekä sen tuntee että toinen on varmasti yhtä mukana kuin sinä. Ei tarvitse selitellä vaan pelkästä katsekontaktista tietää että toinen tuntee samoin. Silloin ei tarvitse epäillä tai kyseenalaistaa, voi vaan olla onnellinen. Tämä on vaan niin harvinaista ja kullanarvoista että sitä ei osu kohdalle ihan helposti. Sillon se voi olla sitä mitä moni on edellä sanonut, mutta sitä ei voikaan kutsua rakkaudeksi Kemiastahan kaikki on kiinni, ja toki persoonasta että hän on ehjä sekä tunne-elämänsä puolesta kykenevä rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta.
Kaikki eivät toki edes myönnä sen olemassaoloa eivätkä anna itseään tunteiden vietäväksi, joka taas vapaasti antaa sen tapahtua ja oikeat palikat osuu kohdalle, saa varmasti yhden suurimman lahjan elämänsä aikana
---
Kemia on vaikea juttu. Rakkaus on vaikea juttu. Rakkaus on kaikista vaikeint kun rakastaa jotain mitä ei voi saada.
Mistä sen tietää? Sitä ajattelee aamulla kun herää, joka hetki päivällä kun teet jotain asiaa, illalla kun käyt nukkumaan. Elät sen mukaan, kuin se olisi osa sun elämää, mut elät haavekuvan kanssa.
Ilman rakkautta ei voi elää. Raukkaus tuo kuolemaa. Kuolema on osa elämää.
[/q]Lisäys edelliseen, että näköjään rakkautta tosiaan ei vättämättä edes huomaa... tai huomioi.
Oon aina kelannut et rakastuu aina johonkin uuteen tuttavuuteen... Näköjään se normaalisti "vain "rakas ihminen, kaveri voikin olla enemmän mitä luulet. Kaveripohjalta ja jo monen vuoden kaveruuden jälkeen on ehkä helpompi rakastua, koska tuntee toisen todellahyvin. Huonot ja hyvät puolet... Ja kun rakastaa, pitää rakastaa niitä huonoja ja hyviä puolia.... *sydän*
Mut on kyl tehty rakastamaan, välillä liikaakin, mut se ei haittaa, tärkeintä on että välittää jostain niin paljon..
Se on joskus kuin tuli.
Kauempaa katsoessasi se vetää puoleensa
Läheltä vilkaistessa joskus jopa pelottaa hiukan
Kauemmin liekkeihin tuijottaessasi se kiehtoo
Koskettaessasi sitä se usein polttaa
Kylmyydessä se on usein asia joka lämmittää
Liekkien sammuessa savu kirvelee silmissä
Ja kun viimein olet yksin pimeässä huomaat miten paljon tuota liekkiä kaipasitkaan
Joskus, ehkä, saan kantaa tuota soihtua, joka loistaisi kirkkaana
Vaikka se ei synkkyyttä poistaisikaan, en välittäisi varjoista, vaan hyväksyisin ne
Se on makkaran piilotusta koloon.
..rakkaus on silmäsairaus. <3
[q]sapeli, 4.6.2008 22:20:
[/q]
ihana :)
[q]
..rakkaus on ruma sana, runojen raiskaus. Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana.. Ismo Alanko[/q]
no tossa on pointtia! nyt ku miettii nii se on oikeest ihan hirveä sana.... :--D
Art of Noise - Moments in Love
[q]Damien, 4.11.2008 04:11:
...
[/q]
WOW!!!
Asia mikä tuhoutuu kun arki voittaa.
Asia mitä uskotellaan toiselle ja valehdellaan itselle.
Asia minkä olemassa oloon uskoin vielä puoli vuotta sitten.
[q]ville, 7.2.2008 17:26:
Toisin kuin monet luulee, niin ei me vaavun kanssa olla oltu yhdessä kun vasta kahdeksan vuotta (itseasiassa taisi tulla eilen täyteen se 8 ).
Mä en usko, että on olemassa mitään yhteistä juttua kaikille ja sen avulla sitten homma saadaan toimimaan. Ihmiset arvostaa eri asioita ja siten joku toinen saattaisi vihata jotain mistä toinen pitää.
[/q]
Olisin quotannut kaiken mutta en viitsi viedä tilaa niin paljoa. Mutta koko viesti oli jotain niin mahtavaa etten ole samaan hetkeen aikaan törmännyt. Piti ihan lukea kahteen kertaan. Hienoja ajatuksia. Todella hienoja. Olen samaa mieltä ville.
Paistettu Siika ja perunamuussi!
sydämmellä on syynsä, joita järki ei aina tajua.*sydän*
kaksikymmentäyhdeksäntoista.