Ketä DJ:tä/artistia toivoisit eniten Suomeen?
Leftfield (tosin... ei mitään hajua ovatko enää keikkailleet vuosiin) ja Crystal Method (oli ainakin viime vuonna vielä heittänyt jotaan keikkaa, mut se saako noitakaan Eurooppaan, tai jos saa, niin millä hinnalla, onkin sit jo eri asia) olisivat sellaisia juttuja elektronisen musiikin saralta, jotka olisivat iso juttu meikäläiselle.
Leftfield on hajonnut noin 6 vuotta sitten.
Ophidian
[q]Lauri, 8.1.2009 18:32:
---
DJ Rx, 8.1.2009 17:49:
---
Kyllä mä uskon että niin minä kun sinäkin ollaan maksettu oppirahat näistä tapahtumanjärjestämisistä, mä en vain oikein pysty sisäistämään että minkä takia tapahtumaa pitää ylipäätään alkaa järjestämään jos se ei taloudellisesti kannattavaa? vai onko tässä nyt oikeasti joku pointti mitä mä en ymmärrä? Eikö sitä menestystä voi muka tällä alalla rakentaa jo alusta alkaen taloudellisesti kannattavalta pohjalta?
---
Välillä on hyvä tehdä sellaista mikä tuntuu, että se pitää
tehdä vaikka se vähän maksaisikin. Jos ajattelee aina
vain tuottoa lyhyellä tähtäimellä, on se pitkällä aikavälillä
toimintamalli joka johtaa joko mielenkiinnon loppumiseen
ja sitämyötä toiminnan loppumiseen.
Tietysti jos elää yksi tapahtuma kerrallaan, niin ei siihen
ole välttämättä varaa. Jolloin kannattaa miettiä, että mitkä
ovat tapahtumien järjestämiseen liittyvät tarkoitusperät...
[/q]
Itse olen valitettavasti juuri toista mieltä, sillä mielestäni raha tuo jatkuvuutta järjestävälle taholle. Saamalla katetta tapahtumista järjestävä taho pystyy panostamaan saaduilla voitoilla brandin kehittämiseen, mainostamiseen, suurempien ja laadukkaampien tapahtumien järjestämiseen ja näin ollen nimekkäämpien artistien tuomisen suomeen. Todennäköistä on myös että jossain vaiheessa jostain tapahtumasta tulee myös takkiin, mutta sitä varten ovat aikaisemmista tapahtumista saadut voitot, joilla voidaan korvata yksittäisestä tapahtumasta menetettyä pääomaa. Saamalla katetta tapahtumista tapahtumajärjestäjä varmistaa brändin ja tapahtumien taloudellisen tulevaisuuden toisin kuin tuottamalla tappiollisia tapahtumia jolloin toiminta tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin tapahtumatuottajan pääoman / vieraan pääoman loppumiseen.
Hyvänä esimerkkinä loistavasta brändin rakentamisesta ja vuosia jatkuneen kovan työn ja kehityksen tuloksena pitäisin Laserpointtia, joka on kasvanut verrattain vaatimattomista puitteista yhdeksi suomen johtavista brändeistä kuluneen vuosikymmenen aikana. Mikä sitten tekee Laserpointista niin hienon; sen koko, puitteet ja korkealaatuinen artistikattaus johon tarvitaan, rahaa.
[q]Timce, 22.1.2009 11:57:
---
opmdevil, 22.1.2009 11:53:
---
JR Ewing, 22.1.2009 11:45:
Sven Väth vois tulla taas uudestaan ja Viillalobosin Ricardo kans
---
Milloin Sven Väth on muuten viimeeksi ollut Suomessa?
---
http://klubitus.org/forum_aihe.php?id=39701;pid=575933
[/q]
Ois siis jo aika palata tänne pohjolaan Väthin sedällä. Melkein neljä vuotta tääl jo odoteltu
[q]Meke, 13.10.2009 13:34:
---
Banda, 12.10.2009 18:46:
Ahhh Gigi D'Agostino olis ehhana nähdä *sydän*
---
Eikäs sillä ole lentopelko (luin joskus asiasta findance.com sivuilta)...voi matkakustannukset tulla aikast kalliiksi järjestäjille.
Mut vois olla jännä nähdä Gigi suomessa vaikka enempi edustaakin mainstream dance kulttuuria.
Dune suomeen :D Tai oikeastaan Dunen musiikin tekijä heittään dj settiä suomeen kun live ryhmänä poppoo on hajonnut.
[/q]
Joo mäki oon lukenu tosta jostain eikä mies kuulema tykkää junallakaan matkustella. Pakko se on siis itse lähteä artistin perään :)
Matinée All Stars (J.Louis & Iordee)
Tekeeks Giuseppe Ottaviani dj keikkaa? Se olis kova! :)
En tiedä kuka tää kaveri on, mutta tuollaselta bändiltä, kuin Kashmir olis ihan kiva kuulla jonkunlainen live/dj-setti.
<3
Headbanger EP
The street foundation EP
The extreme EP
Influential EP
<3
[q]leenuliinu, 6.1.2010 14:19:
Svenkka ois taas kyllä kova. Myös James Holden, Extrawelt ym. Border Community -artistit KIINNOSTAA.
[/q]
Sama! Erityisesti Nathan Fake ois kova Holdenin lisäksi Border Communityltä - parasta läppärilivetoimintaa mitä kuullut ikinä (räjäytti pään watergatessa). Ja Holdenhan on omaperäsimpiä dj:tä tällä hetkellä joka myös soittaa niitä ns. _biisejä_.
[q]DJ Rx, 8.1.2009 19:18:
---
Itse olen valitettavasti juuri toista mieltä, sillä mielestäni raha tuo jatkuvuutta järjestävälle taholle. Saamalla katetta tapahtumista järjestävä taho pystyy panostamaan saaduilla voitoilla brandin kehittämiseen, mainostamiseen, suurempien ja laadukkaampien tapahtumien järjestämiseen ja näin ollen nimekkäämpien artistien tuomisen suomeen. Todennäköistä on myös että jossain vaiheessa jostain tapahtumasta tulee myös takkiin, mutta sitä varten ovat aikaisemmista tapahtumista saadut voitot, joilla voidaan korvata yksittäisestä tapahtumasta menetettyä pääomaa. Saamalla katetta tapahtumista tapahtumajärjestäjä varmistaa brändin ja tapahtumien taloudellisen tulevaisuuden toisin kuin tuottamalla tappiollisia tapahtumia jolloin toiminta tulee päättymään ennemmin tai myöhemmin tapahtumatuottajan pääoman / vieraan pääoman loppumiseen.
[/q]
Niin, mielipiteitä on moniksi ja se on vain hyvä asia.
Jos aina on mielessä vain kate ja sen tuoma turva, tarkoittaa
se sitä, että jää asioita tekemättä jotka ovat tulevaisuuden
standardeja. Jos sitä rahaa ajattelee pelkästään tapahtuma-
kohtaisesti, ollaan mielestäni väärällä tiellä ja lopputulos on
melkolailla kulttuuria tuhoavaa sielutonta paskaa.
[q]
Hyvänä esimerkkinä loistavasta brändin rakentamisesta ja vuosia jatkuneen kovan työn ja kehityksen tuloksena pitäisin Laserpointtia, joka on kasvanut verrattain vaatimattomista puitteista yhdeksi suomen johtavista brändeistä kuluneen vuosikymmenen aikana. Mikä sitten tekee Laserpointista niin hienon; sen koko, puitteet ja korkealaatuinen artistikattaus johon tarvitaan, rahaa.
[/q]
Siirryin tekemään Laserpointia vuodesta 2005 (eli vuodesta
jolloin siirryttiin Kaapelitehtaalle) ja olen sen kanssa elänyt
enemmän kuin parisuhteessa siitä asti. Laserpoint brändinä
ei olisi nykyisessä tilassaan ilman niitä luovia ratkaisuja ja
kokeiluja joita ohessa on kokoajan tehty, välillä niissä onnistuen
välillä niissä onnistumatta. Laserpointissa taas niitä riskejä
ei olla otettu sen taloudellisen realiteetin suhteen. Hyvänä
esimerkkinä esim. Laserpoint 2008:ssa onnistui d'n'b osio,
jota kokeiltiin Nosturissa Helsinki Showdown nimisenä pläjäyksenä
melkolailla karuilla lopputuloksilla viivan alla.
Se mikä muutaman sadan ihmisen tapahtumassa on muutamien
tonnien kulu, saattaa muutaman tuhannen ihmisen tapahtumassa
olla onnistunein kehityskohde vuosiin.
[q]Lauri, 8.1.2009 22:06:
---
DJ Rx, 8.1.2009 19:18:

Kulttuuria tuhoavaa sielutonta paskaa tai ei, en missään nimessä tarkoittanut että tapahtumien pääasiallisena tarkoituksena on tuoda varallisuutta järjestävälle taholle, halusin vain nostaa esiin etuja joita tapahtumista saatavilla katteilla saadaan aikaan. Jos kaikki suomen tapahtumat jostain syystä alkaisivat tekemään tappiota, ei menisi kovinkaan pitkään kun suomessa ei järjestettäisi enää elektronisen musiikin tapahtumia. En millään jaksa myöskään uskoa että Disco Enterprise järjestää Laserpointin tai Pacifiquen kaltasia massiivisia kulttuuritapahtumia ilman että niistä saataisiin katetta, koska jos näin ei olisi kohtalona olisi todennäköisesti sama kuin mitä esimerkiksi Koneistolle tapahtui. Antamasi esimerkki itseasiassa alleviivaa aika hyvin juuri sen mitä tuossa jo aikaisemmin postailin, tekemällä katteellista liiketoimintaa tapahtumajärjestelyissä virheisiin on jossain määrin varaa, toimintaa pystytään monipuolistamaan ja uusia konsepteja pystytään kokeillemaan vapaammin, näin ollen monipuolistaen ja rikastaen maamme rajojen sisällä vallitsevaa kulttuuritoimintaa.
Pienellä pääomavarannoilla ja tappiollisilla tuotannoilla tämä ei valitettavasti ole mahdollista.
[q]DJ Rx, 8.1.2009 22:33:

Niin, mun pointti siis oli, että jos tuijottaa pelkkään siihen, että
tapahtumasta tulee aina saada tuottoa, tulee niistä juuri tuota
ensimmäisen lauseen lopputulemaa. Ei tapahtumien itseisarvona
saa myöskään olla tarkoitus kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi,
kuten monilla tuntuu olevan käsitys.
Tapahtumia ei voi ajatella katepohjaisesti, kun lopputuloksen päättää
yleisö. Kuten aiemmin mainitsin, esim. Laserpointin suhteen riskejä on
kartettu, koska niiden arvo kertautuu aina tapahtuman kokoluokan
myötä. Mutta onhan jokainen tapahtuma toisaalta suoraan itsessään
riski. Ko. tapahtuman tai vaikka Pacifiquen osalta tuloksen osuus
on todella suhteellinen käsite ja mikäli nuo tapahtumat olisivat palkka-
työllistäjä järjestäjille, olisivat ne lähtökohtaisesti mahdottomia
taloudellisesti. Kumpikaan edellämainituista tapahtumista ei ole
rakentunut ilman valtavaa, usean vuoden työmäärää, eikä myöskään
ilman tappioita.
Kumpaakaan tapahtumaa ei mahdollista se, että on ajateltu tapahtuma
kerrallaan kasvamalla pienestä isoksi. DE:n pääoma on rakentunut
paljolti muualta kuin tapahtumien järjestämisestä, joka on yrityksen
sivutuote.
Edellä mainittujen tapahtumien pohjalla on kaikkien järjestävien osapuolten
maksamat kymmenien ja kymmenien tuhansien eurojen tappiot,
niistä opitut virheet ja vinkit. Välillä on tietysti tullut jotain voittojakin
ja välillä on pelattu varman päälle, jotta on saatu kuitattua tappioita.
Vuositasolla välillä plussalla ja välillä miinuksella, mutta kuitenkin siten,
että toiminnan jatkuminen on ollut mahdollista.
Esimerkkisi Koneistosta on sinänsä humoristinen, että siinä oli näistä
kaikista eniten kaupallistettu tuote, jossa järjestävä taho teki nimenomaan
kaupallisia virheitä, jotka johtivat siihen, ettei toiminta enää ollut
mahdollista. Koneiston taiteellinen tuotanto oli huippuluokkaa, mutta
kaupallinen painostus, eli tavoitteena nimenomaan tehdä rahaa, johti
melko karvaaseen lopputulokseen.
Kenenkään ei pidä asettaa rahaa unelmien tavoittelemisen esteeksi.
Kaikkia unelmia ei pysty elinaikana toteuttamaan, mutta jos lakkaa
haaveilemasta, niin mitä sitä turhaan pyristellä koko elämässä eteenpäin.
Toivottavasti se, joka tämän keskustelunkin avannutta artistia oli
haaveilemassa, saa joskus toteutettua unelmansa.
En usko, että elektronisen musan artisteista edelleenkään löytyy
sellaista artistia, jonka hintalappu olisi esiintymisen esteenä. Joissain
tapauksissa se saattaa viedä vuosia ja taas vuosia, turhia neuvotteluita
ja odottavia hetkiä. Yksi näistä tulevassa Labyrinth/Laserpointissa ;)
</OT>
Niitä on monta ja järjestykseen vaikea laittaa..
Neophyte -live-
Evil Activities -live-
Korsakoff
Promo
Skazi-live-
1200 mics
RTC-live-
Art of Fighters
(ei järjestyksessä)
Ja miljoona muuta joita en jaksa nyt kirjoittaa
[q]Lauri, 8.1.2009 23:55:
En usko, että elektronisen musan artisteista edelleenkään löytyy
sellaista artistia, jonka hintalappu olisi esiintymisen esteenä. Joissain
tapauksissa se saattaa viedä vuosia ja taas vuosia, turhia neuvotteluita
ja odottavia hetkiä. Yksi näistä tulevassa Labyrinth/Laserpointissa ;)
[/q]
Ei saa! Heti kerrot.
[q]DJ Rx, 8.1.2009 17:49:
---
Lauri, 8.1.2009 15:02:
---
DJ Rx, 8.1.2009 12:52:
---
Kaunis ajatus sinänsä, mutta se ennemminkin tappaa kyllä lompakon sisällön ku lähdetään tuottamaan tapahtumia, jotka eivät tämän maan rajojen sisällä ole kannattavia.
Kyllä mun mielestä pitää lähteä siitä että tapahtuman järjestäjä saa tapahtumistaan omat pois ja mielellään vielä niin että tapahtuman järjestäjä saa kohtuullisen korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, joka oikeutetusti järjestäjälle mielestäni kuuluu. Enkä nyt oikeastaan ymmärrä miten tapahtuman budjetoiminen järkeväksi tappaisi luovuuden, luovuushan nimenomaan korostuu silloin ku asioita aletaan rajoittamaan joidenkin puitteiden mukaan?
Vain mun 2c.
---
Välillä pitää kärsiä, jotta voi menestyä.
2c
---
Kyllä mä uskon että niin minä kun sinäkin ollaan maksettu oppirahat näistä tapahtumanjärjestämisistä, mä en vain oikein pysty sisäistämään että minkä takia tapahtumaa pitää ylipäätään alkaa järjestämään jos se ei taloudellisesti kannattavaa? vai onko tässä nyt oikeasti joku pointti mitä mä en ymmärrä? Eikö sitä menestystä voi muka tällä alalla rakentaa jo alusta alkaen taloudellisesti kannattavalta pohjalta?
[/q]
No jos hoocee bileitä alettas järjestää vaan sillon ku se olis taloudellisesti kannattavaa niin tänne ei tuotais koskaan ketään vähänkään isompaa nimeä soittamaan ja muutenki hooceeta kuulis suomessa todella harvoin. Tosin ei sitä nytkään kuule niin usein ku haluis :(.
Niin pieni scene meillä viellä on.
Ja ku HALUUN kuulla hooceeta bileissä enkä viitsis koko ajan reissata tuolla Hollannissa niin on pakko sit järjestää ite hoocee bileet vaikka ne ei olis rahallisesti niin kannattavat.
Mä en tee tätä rahan takia. I do it 'cause I love the music :)
[q]typ0, 4.9.2006 12:23:
totta mut kai sitä saa silti toivoa =D
[/q]
Aika helvetin hyvä saa olla toivomaan, ja kykyjä saa kyl löytyä ylösnousemukseen asti =D
[q]Viper, 14.10.2008 21:40:
Deadmau5, PvD
[/q]
Word! Joutuu komppaa!
Armin Van Buuren
[q]Banda, 12.10.2009 18:46: