Eläinten kasvatuksesta

Back to yleinen keskustelu O

Jossain eläinten kohteluun liittyvässä ohjelmassa sanottiin, että ne jotka pahoinpitelee lemmikkiään, tekee sitä vallan takia. Mut mun mielestä on kans tosi outoo, että vaikka moni on tosi hellä omalle lemmikilleen. Niin heti ku on kyse eläimistä mitkä päätyy ruokapöytään, niin sit ei ole mitään väliä

Mä oon sillä kannalla et paria luunappia ja niskavilloista kiinni ottamista pidemmälle ei tarvitse mennä Kyllä meidän pojat ymmärtää mun äänensävystäkin jo et nyt ollaan vihasia ja että nyt on parasta olla kiltisti Ja kiltisti ovat pääasiassa olleetkin Lutuset

Eläinten "kasvatus" on ihan eri asia kuin lemmikkien pitäminen*vink*

Mielestäni eläimiä ei saisi kurittaa mitenkään kova kouraisesti, ei eläin välttämättä ymmärrä rangaistuksen syytä ja näin siitä tulee vain pelokas, mutta ei sen tottelevaisempi.

Jos eläintä opettaa joillekin tavoille, niin rangaistus on aivan väärä keino. Sillä tavalla eläin ei ainakaan opi mitään. Jos eläin taas on muuten "tuhma" puree tms ilman syytä (ei puolustaakseen itseään), niin voi antaa pienen näpäytyksen nenälle välittömästi, jälkikäteen eläin ei ymmärrä miksi näin tehtiin.Tai kaneilla ainakin on sallittu suihkepullonkäyttö, koska kanit eivät siedä vettä.

Jos koiran ottaa niin jossain vaiheessa se alkaa testailee (etenkin uros) ketä on paikan pomo. Silloin siltä täytyy ottaa luulot pois. Väkivalta ei ole paras vaihtoehto, pennuille riittää kun korottaa ääntä ja katsoo silmiin. Vanhemille toimi niskan tukistus tai läimäytys takapuolelle, mutta sekin riippuu rodusta millaista kurituskeinoa tarvii käyttää.

Se on vaan kamalan näköistä katsottavaa kun koiralle on kaikki annettu periksi niin se ei osaa käyttäytyä (lenkillä repii talutushihnaa, räksyttää koko ajan ja näykkii muita ihmisiä, kokeillen onko se heidän pomo myös).

[q]mayah:
siirretty häröily --> yleinen keskustelu
[/q]

Hienoa, että välillä näinkin päin! Sais soveltaa enempi :)

Mun lemmikkijänis lopetti kakkimasta lattialle kun läimäytin sitä. Tosin, sen jälkeen se ei liikkunu enää minnekään loppupäivänä ja mun oli seuraavana päivänä pakko heittää se roskiin ku se alko haiseen. Mut rakastan eläimiä! *sydän*

Oman koiran kanssa, silloin ku sillä iski se uroskoirien uhmaikä, tuli yleensä painittua.
Ja sillä oli aika paha sellainen joskus vuoden vanhana, usein joutui painimaan. (Siis kun se ei muuten antanut periksi, niin painimalla kyljelleen/selälleen, ja sitten tiukkaa puhuttelua.). Niin usein että välillä tuli olo että tuleekohan tästä yhtään mitään. Kyllä siitä tuli, hieno otus mikä tottelee suht hyvin, mutta ei ole menettänyt omaa tahtoaan.
Väkivaltaa ei tarvitse käyttää. Siis ei sitä satuttaa tarvi, ja tuo painiminen on aika hyvä keino tollasen voimakastahtoisen koiruuden kanssa. Ei tarvitse satuttaa. Ja useimmiten tuijotuskisakin riitti. Joskus tietty pitää/piti tarttua kiinni, mutta sekin vain sellaisella voimalla että pysyy paikallaan. Sitten taas puhuttelua.
Nykyään sen vanhuksen kanssa pääsee jo helpolla, ei enää jaksa temppuilla, tai kokeilla päästä pomoksi.
Kyseessä on siis iso palveluskoira.

[q]Lene:
---
Bio:
Jos koiran ottaa niin jossain vaiheessa se alkaa testailee (etenkin uros) ketä on paikan pomo. Silloin siltä täytyy ottaa luulot pois. Väkivalta ei ole paras vaihtoehto, pennuille riittää kun korottaa ääntä ja katsoo silmiin. Vanhemille toimi niskan tukistus tai läimäytys takapuolelle, mutta sekin riippuu rodusta millaista kurituskeinoa tarvii käyttää.

---


Vanhemman koiran kanssa muuten taisi olla tuijotuskisan kanssa se homma, että jos sen aloittaa niin sitä ei saa lopettaa kesken, koska silloin on häviäjä ja koira ottaa voiton kotiin - on tällöin se pomo tai askelta sitä lähempänä.
[/q]

Meillä on 14v kultainen noutaja.. se on kyl tullu jo vähän höperöks, kun se alkaa yhtäkkiä kyttää jotain silmiin vaikka kuinka kauan. Vaikka sitä kääntää katseen pois, se silti jatkaa tuijottamista.. lopulta se väsyy, tuhahtaa ja jatkaa unia.

[q]Ana:
Mun lemmikkijänis lopetti kakkimasta lattialle kun läimäytin sitä. Tosin, sen jälkeen se ei liikkunu enää minnekään loppupäivänä ja mun oli seuraavana päivänä pakko heittää se roskiin ku se alko haiseen. Mut rakastan eläimiä! *sydän*
[/q]

Just tällaisia kommentteja tarvitaan muuten asiallisen keskustelun keskelle, jolla lähes poikkeuksetta eläinrakkaat ihmiset kirjoittavat ihan vakavissaan.

Joutu keittää hamsteri ja tekee chinchilloista käsineet... no eikai... ne on mun ihq kavereit...!!!!!!!!!!!!!!!

[q]Käenpoika:
Joutu keittää hamsteri ja tekee chinchilloista käsineet... no eikai... ne on mun ihq kavereit...!!!!!!!!!!!!!!!

[/q]

...ja toinen mestari jatkaa. Eikös siirto "häröilystä" "yleiseen keskusteluunkin" nyt jo anna viitteitä siitä, millaista matskua tähän keskusteluun toivotaan ja millaista ei?

Jeesus... no jos tolle linjalle lähetään ni kerron sit mun chinsujen kasvatuksesta...

Eli niit on hyvä olla 2, jos on pois himpestä paljon koska ne on laumaeläimiä ja kaipaa seuraa... ne ei sit kiinny samanlailla isäntään ellei hengaa niien kaa paljo. Niist tulee sillo frendei ne on ihq - kavereita jotka tulee kurkkaa ja moikaa sua aina ku tuut kotii...
Pitää muistaa vesi, mut ruokaa vaa laittaa ne on sen verta fiksui et ne huolehtii säännöstelyn ite. Ne syö kaikki johdot... nii et niist tekee mieli oikeesti tehä hanskat sillon tällön mut sit ku niit kattoo sekunnin pitempää ni ei niille voi olla vihane... *plur**plur*

Chinsut ei haise eikä aiheuta yleisesti allergioita... suojautumis mekanismi ilmeisesti koska ne on eläny tuulisilla alueilla... kesällä muute pitää muistaa tuuletus ne kuolee yli 30 C lämpöön... eli jos on vaa iso tuuletin ni sit ne diggaa henggaa orrella ottaa tuulta

Jos tykkää jyrsiöistä suosittelen kaikille ...

Mitenköhän opettaa tolle pennulle sit ku se koht alkaa purra ja raapii käsiä et niin ei saa tehä?? Näpäyttää kuonolle??

Yhdyn Pygmiin noiden hevosten osalta.
Hevoset ovat vaikeita eläimiä siksi, että ne on lauma- ja saaliseläimiä (ensimmäinen reaktio vaaran uhatessa on pako - vaikka sitten ihmisen yli ellei ihminen ole niiden johtaja), jotka elävät käytännössä 24/7 luonnollisen pelon vallassa. Enemmän tai vähemmän suuresta koostaan huolimatta ne ovat todella herkkiä, mutta kuitenkin ne on pystyttävä pitämään jollain fiksulla tavalla hallinnassa. Välillä niiden kanssa on mahdollisesti käytettävä hitusen ronskimmalta näyttäviä otteita kuin pienempien eläinten kanssa. Ihan itsekin joitakin hevosten (ja jopa pienten ponien erittäin mojovia) potkuja vastaanottaneena voin sanoa, ettei ihmisen mäjäytys kyllä pahemmin hevosessa tunnu. Rajansa on tosin myös niiden mätkimisellä ja on olemassa ihmisiä, jotka menevät voiman käytössä liiallisuuksiin. Hevostenkin kanssa on järkevämpää ns. käyttää hyväkseen sen herkkyttä samaan tapaan kuin joku mainitsi suihkepullon käytön kaneilla.

Eläinten kanssa on aina tiedettävä mitä tekee ja miksi tekee ja oltava myös varma siitä, että eläin ymmärtää - sille kun ei voi selittää asiaa jälkeenpäin, vaan vääristä/ väärinymmärretyistä teoista kasvaa myöhemmin suuria ongelmia ja taas päästää Iltasanomien sivuille. Ikävä kyllä ihan varmasti suurin osa kaikista eläinten ja ihmisten välisistä ongelmista johtuu typerästä ihmisestä - ihmisestä joka ei ymmärrä, että eläin on eläin kaikkine luonnollisine vaistoineen. Ihminen on se, joka on erkaantunut luonnosta. Uskon myös, että suurin osa "luonnevioista" johtuu joko huonosta/ vääränlaisesta koulutuksesta tai jalostuksesta.

Paskamaisimpia esimerkkejä typeristä ihmisistä ovat mielestäni ne, kun esim. koira on purrut tai "purrut" lasta. Eläimet ja lapset eivät ole paras mahdollinen yhdistelmä (varsinkaan, jos lähellä ei ole eläimiä ymmärtävää ihmistä), koska jos jotain sattuu, se laitetaan useimmiten eläimen syyksi. Uskon vakaasti, että suurimmassa osassa tapauksia lapsi on tahallaan tai tahattomasti ärsyttänyt eläintä, jolloin eläin on puolustautunut tai eläin on luullut juttua leikiksi.

Toinen esimerkki ihmisten tyhmyydestä liittyy hevosiin. Hevosten kanssa kaupungilla liikuttaessa olen saanut monta kertaa todistaa, miten vanhemmat työntävät lastenrattaat suoraan hevosen mahan alle! Kyllä, ko. hevoset ovat perusluonteeltaan super kilttejä ja säyseitä, mutta ei niiden jalkoja ole naulittu maahan. Eikä niitä sormia tarvitse työntää suoraan hevosen suuhun, kyllä se puree, kun se luulee saavansa jotain ruokaa!

Kysyisinkin, että miten ihmisiä voisi kasvattaa ja kouluttaa taas lähemmäs luontoa...?

[q]innae:
En pysty ymmärtämään miksi joku käyttää voimaa eläimensä kanssa.
[/q]

Siksi et ymmärrä koska et ole koskaan luultavasti omistanut ferttiä. Mä eilen sähisin meidän Adolfill ja vetelin pitkin lattioita pitämällä kiinni sen niskasta. Kusipää kusi matolle, meni mun poitti ainakin perille(fretit alistavat toisiaan vetelemällä heikompaa pitkin lattiaa). Jos freteille ei pidä kunnon kuria, niistä voi tulla aikamoisia petoja...

Perimmäinen pointti lieneekin se, että on ymmärettävä jokaisen eläinlajin luontaista käyttäytymistä!
Esim. hevoset purevat ja potkivat toisiaan selvitellessään laumajärjestystä. Sen lisäksi ne käyttävät myös ruumiinkieltään, joka onkin jo (monta) astetta vaikeampaa (ihmisen ymmärtää) kuin fyysinen kontakti. Fyysisyyttä voi jossain määrin ihminenkin käyttää keinona, mutta ottaen huomioon ihmisen ja hevosen kokoeron sekä väärinymmärtämisen suuren riskin, on fiksumpaa yrittää käyttää muita, ovelampia, keinoja.

[q]Jone:
---
Ana:
Mun lemmikkijänis lopetti kakkimasta lattialle kun läimäytin sitä. Tosin, sen jälkeen se ei liikkunu enää minnekään loppupäivänä ja mun oli seuraavana päivänä pakko heittää se roskiin ku se alko haiseen. Mut rakastan eläimiä! *sydän*

---


Just tällaisia kommentteja tarvitaan muuten asiallisen keskustelun keskelle, jolla lähes poikkeuksetta eläinrakkaat ihmiset kirjoittavat ihan vakavissaan.
[/q]

For real: Koirille kannattaa syöttää ruokaa, jottei niille tule nälkä. Myös ulkoiluttaminen on tärkeää. Koirat ovat laumaeläimiä, joten niitä ei saa jättää kuukausiksi yksin. Tärkeää on myös puhutella koiraa lempeällä äänellä ja rapsuttaa sitä esim. korvaan takaa mutta HUOM! ei penixestä. Olennaista on myös antaa koiralle kumppanuutta, ja auttaa sitä metsästämään. Koiran kanssa on kiva telmiä ja harrastaa kaikkea kivaa ja telmimistä. Meillä on seitsemän koiraa kotona, viisi sekarotuista ja kaksi kultaista noutajaa. Toinen kultainen noutaja alkaa olla jo niin vanha, ettei se kuule oikein mitään enää eikä näekään kunnolla. Siksi oletankin että: siitä lähtee kohta henki. Mukava otus se on, ja niin kauan kun se jaxaa viihtyä niin sen annetaan elää. Sitten kun se alkaa olla kivuissaan, sille pitää antaa piikki. Mutta ei se mitään, se on elänyt hyvän elämän ja jäähän meille vielä kuusi koiraa tuon lisäksi.

Pidän koirista. Koirat ovat nopeita ja lihaisia. Koiran voi usuttaa kiveksiin tai sen kanssa voi heittää palloa. Jos meillä olisi neljä koiraa, minua itkettäisi. Onneksi meillä on seitsemän. Se on kuulkaa pojat jumalan lykky. Ja se jänis joka kuoli, kuoli oikeasti ilmavaivoihin, ts. se pieri itsensä hengiltä. Sinänsä hieman surullista, ellei se samalla olisi äärimmäisen huvittavaa.

Julmuus eläimiä kohtaan saa jeesuksen itkemään, ja absurdi huumori saa jonen itkemään. Elämä on oikeastaan aika rankkaa jos tykkää eläimistä :( Eläimiä ei saa syödä ruuaksi, paitsi rumia eläimiä ja sellaisia eläimiä jotka ovat melkein kuin kasveja kuten esim: kanat, lehmät, lampaat, paviaanit ja kukot. Sen sijaan esimerkiksi ihmisiä ei saa syödä, sillä ihmiset maistuvat kanalta. Tai sitten kana maistuu ihmiseltä. En tiedä.

Eläinrakkaus on hyvä asia! Kannattaa mielummin adoptoida eläinkodista eläin kuin ostaa kallis rotueläin. Itse haluaisin kissan tai dobermannin, kania kun ei enää ole. Kani ei koskaan oppinut temppuja, esim. vetämään taikureita hatusta.

Kanit on ihan tyhmiä mutta esim. koirat on kivoja. *sydän*

kaikenlainen eläimeen kohdistuva väkivalta on mun mielestä/mielessä erittäin väärin... mutta silti joskus eläimelle on vaan näytettävä se kaapin paikkaa ja se ketä on isäntä/emäntä talossa...

mulla itelläni on tarina eräästä rottweileristä jonka pelastin varmalta lopettamiselta ottamalla koiran hoitooni.
Koira oli 1 1/2 vuotta vanha uros ja painoi reilut 40kg joten ei mikään ihan pieni lellukka. koko ensimmäinen viikko meni täysin painiksi sillä koira oletti välittömästi että kun tuli uuteen kotiin että hän on kuningas talossa ja käyttäytyi niin että ei esim. päästänyt ketään muuta keittiöön tai valtasi koko sohvan... no eihän siinä auttanut muu kuin painia päivät pitkät ja koko ajan sai olla komentamassa... meni noin viikko painiessa kun koira vihdoin tajusti että kuka se isäntä talossa sitten onkaan... tämän koko prosessin sain läpi niin että en aiheuttanut koiralle lainkaan fyysistä väkivaltaa, en edes napauttanut kuonolle enkä läiskinyt perseelle, se oli sellaista reilua painia jossa koira kyllä puri, mutta kuten tiedetään niin koirathan osaavat purra myös niin etteivät aiheuta minkäänlaista vahinkoa purenta kohteelle.

eli lyhyesti sanottuna kouluttamisen saa vietyä läpi käyttämättä minkäänlaista väkivaltaa, joka ikinen napautus koiran kuonoon esim. ei ole minusta suotavaa, käyttää pitäisi ainoastaan inhimillisiä keinoja sekä niitä keinoja mitä itse eläimet käyttävät luonnossa, esim. kissaahan voi aivan vaivatta roikottaa niskasta niin ettei aiheuta kissalle mitään kipua...

yksi suuri asia vielä koiran tai minkä eläimen tahansa nuhtelusta: jos eläin tekee virheen josta sitä pitäsi nuhdella, pitää nuhtelu tehdä välittömästi tapahtuneen jälkeen sillä eläimet eivät omaa sellaista muistia kuin me ihmiset ja he eivät enää osaa yhdistää nuhtelua tapahtuneeseen jos siitä on kulunut aikaa liikaa... esim. liian usein näkee/kuulee että jos eläimen omistaja käy esim. töissä ja kotiin tullesaan huomaan jätökset lattialla ja tästä asiasta alkaa eläintä kouluttamaan/nuhtelemaan niin se vaan on aivan turhaa, eläin vain ei yksinkertaisesti osaa enää yhdistää nuhtelua jo kauan aikaa sitten taphtuneeseen asiaan, tässä saattaa käydä päinvastoin ja eläin luulee että saa nuhtelut siitä että oli ottamassa isännän/emännän iloisena vastaa ovella... joten jos aihetta nuhtelemiseen niin tehkää se heti taphtuneen jälkeen tai jättkää nuhtelu suosiolla väliin...

kohtele lemmikkiäsi niin kuin haluat muiden kohtelevan sinua, eihän kukaan kaipaa napautusta nenälleen jos tekee virheen, vai kaipaako?

eläimet *sydän*

[q]Philly:
kaikenlainen eläimeen kohdistuva väkivalta on mun mielestä/mielessä erittäin väärin... [/q]

Oot ilmeisesti kasvissyöjä?

Tutustuin täällä Ranskassa yhteen tyyppiin, joka osti reilun vuoden ikäisen koiran (staffordshiren bullterrieri).
Tää jäbä kouluttaa sitä aika rankasti, esim. jos eläin ei parin komennuksen jälkeen tottele se vetäsee kengän jalastaan ja läimäyttää sillä. Tällasta en oo pahemmin Suomessa nähny. Mitäs te olette mieltä, saako eläimiä kasvattaa kovalla kouralla vai onko se eläinrääkkäystä?

O