Minkä leffan katsoit viimeksi ?
Hot Fuzz (2006)
*tähti**tähti**tähti**tähti*
Cornetto-trilogian toinen osa, räjähtävän lystikästä toimintaa. Shaun of the Deadin tapaan niin paljon pieniä yksityiskohtia, että vähintään osan missaa ensimmäisellä katselukerralla.
KING OF NEW YORK - New Yorkin kuningas
(1990)
*tähti**tähti**tähti**tähti*
Rappion raiskaaman yhteiskunnan rakoilevat rauhanrippeet lohkeaa lopullisesti, kun vankilasta vapautuva, näennäisen valaistuksen loppuelämänsä suunnasta saanut rikollispomo Frank White (Christopher Walken, mm. Stephen King's The Dead Zone - Viimeinen yhteys, 1983) suuntaa suurkaupungin sykkeeseen ja sieltä suoraan mädän omenan ytimeen. Lipevä asianajaja vieteltävänään katkeran kyyninen, patriarkaalista järjestystä tunteettomasti jakava White valjastaa entisen jenginsä toteuttamaan perusteellisen puhdistuksen kaikista kanssakilpilevista huumesyndikaateista koko New York'n kattavalla kurinpalautuksella. Systeemin rakenteellinen mädännäisyys ja edessä siintävä tuho paljastuu, kun huumehanat avaava diilerilauma hyväksikäyttää kaikki lain mahdollistamat porsaanreiät, ja pakottaa poliisitkin toimimaan henkilökohtaisen kostonsa välineinä hylkäämällä edustamansa järjestelmän. "There's only one way to get Frank" kuten David Caruso'n (mm. First Blood - Taistelija, 1982) näyttelemä rikosetsivä kiteyttää. Moraalittomuuden tasoa maksimoiva peli on avattu.
Energinen elokuva etenee lineaarisesti eikä tee satunnaiselle, jääkaapin antimia hamstraavalle ja seuralaisilleen ties mistä märehtivälle katsojalle mitään myönnytyksiä, mutta sen sijaan palkitsee kokonaisuutta keskittyen seuraavan kohtaus kohtaukselta vakuuttavammin. "Am I black enough for ya, America?" kysyy kappaleellaan Schoolly-D, yksi provokatiivisen gansta rapin pioneereista, jonka tekstifraasia systemaattisesti hyödynnetään läpi leffan. Raidan ensisäkeitä voi tarkkakuuloisimmat erottaa elokuvan jo ensimmäisen viiden minuutin hujakoilla otoksessa, jossa karun asfalttiviidakon tunteeton olemus konkretisoituu kuvan ristileikkauksilla Frankin kalpeissa kasvoissa. Viimeistään edellä mainitun kappaleen miksautuessa artistin yhtälailla loistavaan Saturday Night hittiin filmin ehkä fataalimmassa kohtauksessa, havahtuu kantrimusiikin nimeen vannova farkkutakkikansakin Ferraran nerokkaasti viljelemään sarkasmiin. Onhan keskushamo (ihonväriiltään) kaikkea paitsi musta.
Puolihuolimattomasti poliisikuvauksena(kin) toimiva kokonaisuus noteeraa myös paljon muuta kuin vain sisäisen angstin arpeuttamaa monitasoiseksi mielipuolisuudeksi muotoutuvaa vastaikkainasettelun virtaa, jota Bronxin kasvatti Abel Ferrara (mm. Ms. 45 - Koston enkeli, 1981 sekä Fear City - Armoton kaupunki, 1984) persoonallisesti patoaa. Frank White'n hahmosta heijastuu samankaltaista pirullinen pilke silmäkulmassa vähät mistään (muusta kuin itsestä) välittävää vieraantuneisuutta kuin mitä ohjaajan pari vuotta myöhemmin valmistuneen, katollisia arvoja rienaava Bad Lieutenant - Paha poliisi, 1992 aidosti ahdistunut pääosanesittäjä Harvey Keitel primitiivisesti provosoi.
Lopun kliimaksi on Walkenin viileyden ja Ferraran symboliikan juhlaa, jota monessa yhteydessä ylistetty jugoslavialaiskuvaaja - Ferraran China Girl - Vihan maailma, 1987 elokuvassa (jonka kuvauskohteita "kuningaskin" kierrättää) uransa aloittanut Bojan Bazelli ruudinsavun ja sateen täyttämien saastaisten katujen keskellä kiihkeästi kannattelee. Kunniamaininnan ansaitsee myös ohjaajan nuoruuden ystävä Nicholas St. John, jonka meriittilista käsittää Ferraran kanssa useammankin, epävakaiden henkilöhahmojen välistä voimakasta vuorovaikutusta käsittelevän hengentuotteen. Mies kypsytti käsikirjoitusprosessia (Ferrara rinnallaan) käsittämättömät 5 vuotta. Se mihin kyseinen aika alle kahdessa kuukaudessa kuvatun elokuvan etkoilla tarkalleenottaen hupeni - on mysteeri.
Väkivaltakuvastostaan kautta rantain kritisoitua klassikkoa on turha tuomita yksinomaan sen eksplisiittisen asehurmoksen tähden. Se on ainoastaan oikotie tulokseen, vaikka upeasti toisiaan tukeva kerronnan muoto sekä sisältö onkin mahdotonta tehdä yhtä tehokkaasti näyttämättä väkivaltaa graafisesti, laajasti ja harvinaisen hävyttömästi eri konteksteissa. Tätä harva kesken ensi-iltanäytöksen poistunut tuntui ymmärtäneen valkokankaan värjäytyessä verenpunaiseksi, mukaan lukien Ferraran vaimo. Marlon Brando'n muistetaan sanoneen: "Näytelmän paras hahmo on se, joka kärsii eniten." Mikäli tätä mielii pitää vahvana vertauskuvana Frankin hahmolle - josta arkielämän esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea, eivätkä ne edes ole kovin hyvin piilossa - tekee se Walkenin uran yhdestä tylyimmistä tulkinnoista juuri sellaisen.
TRAILER
IMDb
Schoolly-D: King of New York (Official Music Video)
Shaun of the Dead (2004)
*tähti**tähti**tähti*½
Cornetto-trilogian ensimmäinen osa, mainio brittihuumorilla höystetty zombie-leffa joka toisella puoliskollaan menettää hieman hohtoaan.
The Hobbit: The Desolation of Smaug
http://www.imdb.com/title/tt1170358/
paska, mutta ei ihan yhtä paska kuin eka Hobitti.
-
The Family
http://www.imdb.com/title/tt2404311/?ref_=nv_sr_1
aluksi ihan hauska ja ajoittain kekseliäs, mutta lopuksi
aika perusankee actionpläjäys. Luc Besson vois kans jo
jäädä eläkkeelle.
-
We Need to Talk About Kevin
http://www.imdb.com/title/tt1242460/?ref_=nv_sr_1
aivan loistava! kauniisti kuvattu ja ajatuksia herättävä
draama/trilleri. vähän miinusta siitä, että paikottellen
junnasi paikallaan.
-
The Master
http://www.imdb.com/title/tt1560747/?ref_=nv_sr_1
kiinnostava aihe ja hypnoottinen tunnelma, mutta samalla
myös jotenkin liian raskas ja "vaikea" katsottava. täytyy
ehkä joskus yrittää katsoa uudelleen.
Kick-Ass 2 (2013)
*tähti*
Kiitos vuoden pisimmistä 97 minuutista, Suck-Ass 2.
DECK THE HALLS - Loistavat naapurit
(2006)
*tähti*
Äh, miksi?! Jouluhenkeä aidosti huokuvat ihmiset on pyhien piristävin asia, kun puolestaan joululeffat - muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - perkeleellisiä pettymyksiä. Erinomainen esimerkki elokuvasta, jonka katsomiskokemusta käy vertaaminen roskisdyykkaukseen: mitään hyvää tuskin löytyy, mutta kädet on kyynärvarsia myöten paskassa. Suurinta osaa katsojista koskaan, missään mielentilassa naurattavalla, aneemisten komedialahjojen varaan rakennetulla rekiretkellä on toki viihdyttävätkin piirteensä, mutta intensiivisesti katsottuna sen ääreen puutuu.
TRAILER
IMDb
Frances Ha (2013)
*tähti**tähti**tähti*½
Realistinen kuvaus nuorten aikuisten elämästä New Yorkissa joka inhimillistää hipsterit ja näyttää ettei parisuhde ole ainoa tärkeä asia maailmassa. Mustavalkoinen elokuva - pääosanäyttelijän poikaystävän ohjaama ja heidän yhdessä käsikirjoittama - joka seuraa Francesin arkisia haasteita tämän yrittäessä etsiä mikä hänestä pitäisi tulla isona.
Jin líng shí san chai - The Flowers of War (2011)
*tähti**tähti**tähti*
Paha Japani valtaa viattoman Kiinan, tusina kirkkokuorolaistyttöjä ja tusina punaisten lyhtyjen alueen naisia karkaa valloittajia kirkkoon missä alkoholisoitunut länkkäri näkee valon ja pelastaa päivän.. Toisinaan erittäin kaunista silmäkarkkia, toisinaan yli-isänmaallisesti maalataan kuvaa epäinhimillisen julmista japanilaisista (joskin ko. hyökkäyksessä vissiin tapahtui melkoisia julmuuksia). Ei Yimou Zhangin (Punainen pelto, Raise the Red Lantern, Viimeinenkin oppilas, Hero, House of Flying Daggers, Kultaisen kukan kirous jne) parhaita töitä.
SANTA'S SLAY - Paholaispukki
(2005)
*tähti**tähti*
Jälleen pilkistää kalenteriluukusta se yltäkylläisestä kulutushysteriasta hiljentymisen hetki, jolloin sieluttomien alennusmyyntiorgioiden toisistaan etäänyttämät perhepotretit kokoontuu perinteiden pakottamina notkuvien pitopöytien ääreen vain todetakseen, ettei kellään ole tänäkään vuonna mitään sanottavaa kenellekään. Tekosyynä tutun takkatulitarinan kinkun katkuiseen kierrätykseen on valkoparta harmaa hapsi itse, joka (ylläri) onkin tällä kertaa 1000 joulua sitten enkelille hävityn vedonlyönnin johdosta kiltiksi piltiksi kusetettu, ehta lumipesun kestävä saatanan siitos. Homma haisee heti kuin pohjaan paistunut piparkakkutaikina, ja toteutus on sitten sitäkin tontumpi. Hölmöllä tavalla etäisesti viihdyttävän halpiksen kieroilukerroin, kun kinostuu paholaispukkina panettelevan Bill Goldberg'n irstaaksi yltyvään murhapyhään. Olemattomat odotukset reippaasti alittavan käsikirjoituksen ajautuessa umpikujaan jo elokuvan ensimmäisellä puoliskolla, kompensoi ohjaaja tätä vaivatta keskittymällä verileikkeihin ja toisaalla paljaan pinnan pällistelyyn. Sanomattakin lienee selvää, että loppulogiikka on yhtä räikeän väriseen lahjapaperiin pikaistuksissa käärittyä jämävitsien tunkiota. Siinä missä komedia on tunnustetusti draamaa hankalampaa, on hyvää huonoa viihdettä vaikeampi toteuttaa kuin pelkkää laatua tahi tietoisesti taskurahoilla tuotettua paskaa.
TRAILER
IMDb
[q]akir0, 28.3.2010 13:14:
036 - Starship Troopers
Sattumalta tuli telkasta ja jäin kiinni. Ah miten hieno leffa tää on, harmittaa vaan ku jatko-osat on niin armotonta kräppii.
[/q]
Jep, tota ollaan mekin kavereiden kanssa harmiteltu varmaan sataan kertaan, ettei Starship Troopers ole jatkunut sen ansaitsemalla tavalla. :( Toi eka on vaan niin perkeleen hyvä kaikkine satiireineen jne. :)
[q]jokke_, 18.5.2010 12:51:
Uuno Turhapuro armeijan leivissä. ihan paras! 
[/q]
Tuli sama leffa kans katsottua eilen, ihan parhautta kyl! 
Sitä ennen tuli tsekattua imo yks suosikkileffoista ikinä -> The Hand That Rocks the Cradle *sydän*
The Curious Case of Benjamin Button
Tykkäsin.
Pusher 2 (2004)
http://www.imdb.com/title/tt0396184/
Ah, 5 x parempi kuin mitä olin kuullut. Harmittaa vain, että olin antanut odottaa katselukertaa näin kauan. Mads Mikkelsen vetää hyvän roolisuorituksen.
Seuraavaks 3nen -->
Pusher 3 (2005)
http://www.imdb.com/title/tt0425379/
hymmm, oli tämäkin hyvä. Jokainen kolme erillaisia toisistaan, eri henkilöiden kulmista. ,,,/_
[q]tomii, 27.3.2010 17:33:
---
Wolverine, 27.3.2010 16:54:
---
Jep, ai että kaipaan tota genreä. Ne uskomattomat one linerit ja se huumori, parhautta. Ei tommosia leffoja vaan tehdä, sen takii mulla on niin törkeen kovat odotukset Stallonen uusinta kohtaan. Joku totes imdb:s hyvin että "this movie will bring balance to the force."
tjeu:
---
Joo sama täällä, kaipaan noita rehtejä toimintaleffoja, joissa one-linerit lentelee, raajat lentelee ja pääosan esittäjällä on macho-karismaa enemmän kuin laki sallii. :) Ton ajan action-leffat oli jotenkin todella viihdyttäviä, ei otettu kovinkaan vakavasti sitä menoa, kuhan vain viihdytetään yleisöä.
Kanssa odottelen Expendablesia kuin kuuta nousevaa. Stallonelle kans isot propsit Rambo 4:stä. Se oli saatanan kova leffa. :)
[/q]
Jep, olin iteki ihan yllättyny siitä miten hyvä toi Rambo 4 oikeesti oli. Olin jotenkin vähän pelännyt että se floppais mut sehän oli aivan helvetin tiukka. Kävin ensi-illassa kattomassa sen ja pakotin tyttöystävän mukaan, sen mielestä se oli vähän turhan väkivaltainen ;(
Predator
Jokainen varmaan tietää leffan, joten sanon vaan että on vieläkin täyttä rautaa alusta loppuun! Todella hyvä fiilinki koko leffan ajan. Yksi kaikkien aikojen omista lemppareista. 5/5. Klassikko!
Terminator
Predatorin jälkeen tuntui vähän vaisummalta kuin aikaisemmilla katselukerroilla. Tehdään nyt pyhäinhäväistys ja annettaan 4/5 tähteä. Arska oli vähän kömpelö vielä tässä elokuvassa vaikka osa meni tietenkin sen terminaattorin esittämisen piikkiin.
Saw 2 & 3
Aikaimoista perushuttua kummatkin. Kakkonen toimi vähän paremmin kuin kolmonen. Kolmosessa en oikein päässyt koko leffan aikana ns. elokuvan sisään. Jotenkin huonosti tehty tuo kolmonen. Puuttui draamantuntu koko leffan ajan. Kakkonen oli näistä se hieman parempi ja sille 2,5/5 tähteä. Kolmoselle sitten 2/5 tähteä.
Texasin moottorisahamurhat.
Uusintaversio siis kyseessä. Toistamiseen katsoin tämän ja vähän oli hiipunut teho tästä. Hyvä se vieläkin oli ja huomattavasti parempi kuin Saw 2 tai 3. Ei varmaan kaikki tästä tykkää, mutta itselle toimi toimi ihan kivasti. Parempi kuin monet muut teinikauhistelut. Ja Jessica Biel valkoisessa (märässä;)) paidassaan on aikamoinen kissa! Niin ja tähdet: 3,5/5
PHANTASM - Yön kauhut
a.k.a. The Never Dead
(1979)
PHANTASM II
a.k.a. Phantasm II: The Never Dead Part Two
(1988)
PHANTASM III: Lord of the Dead
a.k.a. Phantasm III: The Third Power
(1994)
PHANTASM IV: Oblivion
a.k.a. Phantasm IV: Infinity
(1998)
Phantasm I-IV : *tähti**tähti**tähti*
Harvakseltaan kameran takana vaikuttava Don Coscarelli ilmentää elokuvissaan usein kauhuun ja fantasiaan fokusoivan elementtimeren (ääri)aineksia, joiden kerrontaa tahaton sarkasmi sekä miehen määrätietoinen individualismi mainiolla tavalla läpileikkaa. Libyalaissyntyisen Kalifornian kasvatin jo lähes unohdettu debyytti, puhtaasti perhearvoja korostava draama Jim, the World's Greatest (1976) eroaa tässä mielessä miehen myöhemmästä filmografiasta selkeällä genrepainotteisuudella. Tämä tosin muodosti vankan kasvualustan - tuolloin vasta 19 vuotiaalle omaleimaiselle ja itseoppineelle ohjaajanalulle - joka kaikkien fanien onneksi on onnistunut pitää Coscarelli lilliputtituotantojen parissa, pois pseudo-bluckbustereiden kompromisseista kohtapian neljäkymmentä vuotta.
Coscarellin varhaisteoksista kolmas, tunnelmaltaan poikkeuksellisen puhutteleva Phantasm - Yön kauhut kiteyttää ohjaajalle ominaiset perusteesit tämän läpimurroksi muodostuvassa mielitietyssä, jossa tyyli täydentää aihetta katsojia provosoimalla ja heiltä toistuvasti "onko kaikki sittenkin vain unta unessa?" kysyvällä Poemaisella kiusoittelulla. Vaikka loistavuuden ja lievän rasittavuuden välinen raja uhkaavasti kuroutuu elokuvan edetessä, onnistuu kalmiston keskiössä ruumismodifikaatioita ahkeraan työstävä "The Tall Man" (ilmiömäinen Angus Scrimm) toimia shokkisäikyttelyn generaattorina, ja samalla sivaltaa kulttipahisroolillaan monia nyttemmin ikonisia valkokangaspsykopaatteja sellaisella intensiteetillä, ettei edes kyseenalaistamiselle jää sijaa.
Säästöpossun pohjapennosilla kahden vuoden periodissa pitkälti perhevoimin purkitettu pelottelu, joka kaiken lisäksi ei ota istuakseen mihinkään yksittäiseen aihepiiriin, ei varsinaisesti anna aihetta odottaa liikoja. Riemastuttavasti tuloksena on kuin onkin helvetin toimiva kummajainen kalkkunakuorutteista säntäilykauhua ja aivan erityisen tyyppistä tieteis(p)antasiaa yhdistelevä genrehybridi, jonka tekijätiimin monen kirjavassa taustavaikuttajassa, kahdellakin eri salanimellä sekä statistina häärää mm. ohjaajan oma Äiti.
Enempää esi kuin jatko-osienkaan juonta paljastamatta - kykenee kuvatun kronologiaa kehumaan varauksetta. Katsojan on varsin vaivatonta sulautua osaksi yön kauhujen maailmaa ilman pelkoa paitsiosta, vaikka aluksi idyllisenoloiseen leffamiljööseen muutama pakkaa sekoittava sivuseikka mahtuukin. Siinä missä toinen osa kirii kiitettävästi kiinni sen mitä ensimmäinen Phantasm yritti samalla sykkeellä saavuttaa, jää kolmannen (lähinnä fallisella asearsenaalilla pullisteleva pakoretki) ja erityisesti neljännen rooliruodoksi muodostaa jäljelle jäävästä muotopuolesta funktio lähinnä vannoutuneinta fanikuntaa huoraamaan.
Saagan suruväriin syventyessä ei suoranaisesti voi välttyä ajatukselta jatko-osien tarpeettomuudesta, vaikka hieman suurempi maallisen mammonan määrä monsterimaskeerausten monipuolisuutena sekä visuaalisena silmäkarkkina esiosaa koittaakin kammeta. Toisinaan tarinan kustanuksella tosin. Tämä välittyy kerronan kitkana kohtauksissa, joissa massin säästöä vähiten kaipaisi. Kokonaisuus ei yksinkertaisesti kannattele kaikkea sille suotua klooriaa, ainakaan siinä määrin kuin mitä 70-luvun jälkiliukkailla nyrkkipajapahasessa alkunsa saanut, campin rajaa naivisti nuoleva poikkeusyksilö antaa stereotyyppisesti jatko-osilta odottaa.
Tätä turhautumista osaltaan tukee sarjan joutsenlauluksi leimattu, oletettavasti kännissä ja irtileikatuin sormin suoraan videolle käsikirjoitettu Phantasm IV: Oblivion, jossa Coscarelli iskee kirveen kiveen muiden muassa rikkomalla teoksen preesenstason paitsi toistuvilla takautumilla, myös sivuamalla rinnastuksia lähes kaikkeen muuhun kuin itse tarinan kannalta olennaisiin oljenkorsiin. Edellisten osien tapahtumat laadullisista syistä johtuen unohtaneen lienee myös vaikea ymmärtää, miksi päähenkilöt hortoilee kukin tahoillaan, henkilökohtaista kiirastulta haastaen. Takaumakerronta on kaikessa tarkoituksenhakuisuudessa kuitenkin enemmän budjetti kuin tyylikysymys. Tästäkin huolimatta räikeä kontrastiero kahden ensimmäisen osan moniulotteiseen painajaiseen muuttaa kuvatun muotoa siinä määrin, ettei kenestäkään enää välitä eikä turtuneet twistit jaksa saavuttaa tavoitteitaan. Johdonmukaisuutta on turha navigoida joten voi perustellusti kyseenalaistaa valmistumistaan jo viisitoista vuotta odottaneen viidennen osan olemassaolon, vaikkakin vain mustetahrojen muodossa. Vaan toisin lorisee kassavirran purot, sen aika näyttänee...?
Phantasmin kokonaisuudesta ei juurikaan yhtymäkohtia muihin elokuviin löydä, vaikka varsinaisia vaikutteita ohjaajan tiedetään nimenneen parikin kappaletta. Tässä johdatetaan aivot kohti hulluuden iltahämärää ja kotiinlähdön sijaan jäädään vielä tuijottamaan tähtiä. Ja näin tuleekin ollakin.
TRAILER, Phantasm - Yön kauhut
IMDb
TRAILER, Phantasm II
IMDb
TRAILER, Phantasm III: Lord of the Dead
IMDb
TRAILER, Phantasm IV: Oblivion
IMDb
THEME
2 Guns
perus ok toiminta leffa tiistai-iltaan.
Despicable Me 2 (2013)
*tähti**tähti**tähti*
Viihdyttävä ensimmäistä leffaa parempi jatko-osa.
[q]Wolverine, 27.3.2010 16:54:
---
Jep, ai että kaipaan tota genreä. Ne uskomattomat one linerit ja se huumori, parhautta. Ei tommosia leffoja vaan tehdä, sen takii mulla on niin törkeen kovat odotukset Stallonen uusinta kohtaan. Joku totes imdb:s hyvin että "this movie will bring balance to the force."
tjeu:
[/q]
Joo sama täällä, kaipaan noita rehtejä toimintaleffoja, joissa one-linerit lentelee, raajat lentelee ja pääosan esittäjällä on macho-karismaa enemmän kuin laki sallii. :) Ton ajan action-leffat oli jotenkin todella viihdyttäviä, ei otettu kovinkaan vakavasti sitä menoa, kuhan vain viihdytetään yleisöä.
Kanssa odottelen Expendablesia kuin kuuta nousevaa. Stallonelle kans isot propsit Rambo 4:stä. Se oli saatanan kova leffa. :)
[q]
------
[/q]
I'm not gonna shoot you between the eyes John, I'm gonna shoot you between the balls!