Linnunradan käsikirja liftareille - Elokuvaksi vuonna 2005!
Toinen syy voisi olla se että studioiden ja tuottajien on helppo pitää ohjat käsissään ja olla antamatta final cut-oikeutta näille ohjaajille, koska he nyt kusevat muutenkin hunajaa kun pääsevät ison produktion kimppuun.
Lisäksi heille ei tarvitse maksaa yhtä isoa liksaa kuin Peter Jacksonille.
Jep. Ohjaajallahan on suurimmassa osassa hollywoodkamaa aika vähän sananvaltaa, kuten esimerkiksi Renny Harlinin palkkaaminen Paul Schraderin tilalle Exorcist IV:n tapauksessa (leffan jo valmistuttua) osoittaa.
Onhan se melkoinen jättiriski studiolta palkata joku megaego polttamaan sata miljoonaa "omannäköisensä lopputuloksen" tekemiseen.
Itse odottelen kyllä ko. leffaa varsin positiivisin mielin - odotukset eivät ainakaan ole yhtä matalalla kun silloin taannoin kuullessani että ehkä kaikkien aikojen paskimpien (IMHO) leffojen Bad Tasten ja Braindeadin ohjaaja päästetään LOTR:in kimppuun :D
Tuota TV-sarjaa oli muuten vuokrattavana ainakin Helsingissä Vaasankadun Casablancassa.
Hupaisa tekele. Ekstrat olivat poikkeuksellisen hyvät.
Slightly OT, but:
Peter Jackson oli imo kyl kingi jo ihan alkujaan, kyl ne lahjat jaetaan siellä ekoilla synttäreillä.
Bad Tastessa ja muissa tuotanto oli tietysti halpaa, mutta pointtihan oli nerokkaat ideat yms! Viimeistään 'Heavenly Creatures'in jälkeen meitsi oli jo ihan totaalisen vakuuttunut nostaan äijän samaan pakuun muutaman muun innovatiivisen ohjaajan kanssa (Esim Lynch kulkee täs samas kyydis, vaikka äijä onkin sit se kuski ko. autos).
Slightly OT, but:
Peter Jackson oli imo kyl kingi jo ihan alkujaan, kyl ne lahjat jaetaan siellä ekoilla synttäreillä.
Allekirjoitan tämän ihan täysin. Jacksonin uraa on tullut seurattua tiiviisti aina Bad Tastesta asti ja jo silloin pystyi näkemään pinnan alle että äijällä on kyllä skillsejä vielä vaikka mihin. Innolla odottelen onnistuuko mies King Kong remakessa paremmin kuin kollegansa 70-luvulla. Tosin tämä ei hirveästi vaadi :)
Kannattaa muuten muistaa että aika moni muukin arvostettu ohjaaja on uransa alkuaikoina ohjannut kauhua/splatteria eikä se tee heistä yhtään huonompaa nykyisin.
Slightly OT, but:
Peter Jackson oli imo kyl kingi jo ihan alkujaan, kyl ne lahjat jaetaan siellä ekoilla synttäreillä.
Allekirjoitan tämän ihan täysin. Jacksonin uraa on tullut seurattua tiiviisti aina Bad Tastesta asti ja jo silloin pystyi näkemään pinnan alle että äijällä on kyllä skillsejä vielä vaikka mihin.
Tossa kolmannen LOTR -leffan DVD:llä oli bonuksena dokkari josta selvisi että Peter Jackson oli itse ostanut filmausoikeudet LOTR:iin ja pyöritti kavereittensa kanssa jotain tietokone/erikoistehostefirmaa ja onnistui demoamaan toteutuksen niin vakuuttavasti että New Line Cinema lähti rahoittamaan.
Yleensähän noi jutut menee just toisin päin - eka studiolla / tuottajilla on leffa jo melko pitkälti suunniteltuna ja sit bongataan joku sopiva ohjaaja toteuttamaan se.
mulla oli kans omat epäilyni tosta ohjaajasta, mutta pieni vilkaisu tyypin aiempaan materiaaliin helpotti oloa kummasti. Garth Jenningsin ja tuottaja Nick Goldsmithin kotisivuilta löytyy kaikki videot sekä mainoksia ja lyhäreitä.
Jenningsissä on selvästi ainesta seuraavaksi Spike Jonzeksi !
http://www.hammerandtongs.co.uk ->films
Jepulis.
Kun tästä aikoinaan kuulin, pelästyin heti että 'voi perkele, nyt ne päätti sitten vihdoin vesittää tavallisen klassikon sijasta itse klassikkojen klassikon', mutta mieli alkoi (onneksi) muuttua luettuani tuolta leffan blogisivulta sen käsikirjoittajan mietteitä (miehen asennoituminen vaikutti olleen ihan kohdallaan), sekä nähtyäni tiedot pääosan esittäjistä (itse ainakin piirsin mielessäni ford prefectille melkein tasan mos defin näköisen pärstävärkin).
Sehän nyt on selvää, ettei tämä hw-filmatisointi voi olla samaa tasoa kuin alkuperäiset kuunnelmat ja kirjat, mutta minä olen ainakin tyytyväinen, jos lopputulos on edes mukava viihde-elokuva, joka pysyy ainakin siinä määrin alkuperäisteosten hengessä, ettei ärsytä. Teaseri ei ainakaan ärsyttänyt, mikä on luonnollisesti hyvä merkki.
Uusi upea Linnunradan käsikirja...-traileri on saapunut keskuuteemme !!!
Klikkaa
No ei kyllä kauheasti innosta enään.... :scared:
Kiinnostaa!!!!! :eek: :eek: :eek: :eek: :silence:
(siis ihan oikeesti :) )
vois ton ny men kattoo....
et saa nytist et kirja oli parempi
vilahtiks trailerissa zaphodin toinen pää siinä yhes välis? jos ei, ni se on ainoo negatiivinen pointti mitä traileri herätti.. pakkohan tää on nähdä.
Tais vilahtaa :Dvilahtiks trailerissa zaphodin toinen pää siinä yhes välis?
Juu, toi leffa on kyllä pakko nähd! Ennen traileria en tosin ollu vie 100varma siitä.
Tuli kerrankin semmonen tunne, että toihan on _JUST_ samanlainen ku miten sen ite kuvittelin! Trailerin alkupuolisko; talo, maaseutu, baari.
1 / 1.
Hyvältä näyttää!
jep, traileri näytti ihan ok:lta, toivottavasti eivät sorru köyhään pieruhuumoriin yms... tai siihen, että maalaiset saavat toisensa ihqplurjenkkihapatukseen :)
:( Miks mä en saa tota näkyviin?
Onko toi poistettu tai mä en vaan osaa...
Löyty kyllä teaser traileri googlettamalla, mut toi kunnon traileri houkuttais.
Odotus on kyllä kova, pakko mennä katsomaan.
Tässä kun on selaillu noita kuvia & juttuja lefffan valmistumisesta, ni käy näyttämään paaaljon paremmalta mitä aluksi pelkäsi.
Koneella on marvin jo taustakuvana :D
Joo, se näköjään poistettiin tuolta...
Mutta ei hätää, TÄÄLTÄ löytyy kans !
Joo, se näköjään poistettiin tuolta...
Mutta ei hätää, TÄÄLTÄ löytyy kans !
:hearts: :hearts:
Kiitos.
Näyttää kyllä paljon paremmalta kuin odotinkaan!
Pakko mennä katsomaan + tietyst pakko-oston dvd:n ilmestyessä.
love's it!