mitä olet jättänyt kertomatta äidillesi?

eipä mulla niin hirveesti oo, lista on jotakuinkin tällänen:

parisuhdeasiat; seksi (no jotain kyllä mut aika nihkeesti); huumekokeilut.

Onneksi olen jättänyt kertomatta paljon, siis todella paljon.Sujuvasti valehdellen, mutta eipä siitä suurta harmia ole tullut, koska loppujen lopuksi olen pärjännyt elämässäni erittäin mallikkaasti. Säästin siist elinvuosia -vain häneltä. Kaikki kiitos.

Äideistä parhaimman sain.

Aika lailla tulee puhuttua hyvässä kaverihengessä asiasta kuin asiasta porukoiden kanssa: suhteilusta, kännimokailuista ja elämästä noin muutenkin. Se mitä jää kertomatta, tullee esille joskus myöhemmin, vaikka vuosienkin päästä. Bile/ulkomaanreissujeni todellinen luonne saa silti odottaa parrasvaloihin astumista toivottavasti vielä pitkään..

sen että olen ollut raskaana 16 vuotiaana. raskaus meni kuitenkin kesken.

Mie en kerro omista henk.koht. asioista ollenkaan vanhemmille. Mitä ne niille kuuluu.
Faija naputtaa jo siitäkin jos vapaa-aikana löhöilen jossain, tai harrastan jotain mikä ei liity opiskeluun tms.
Kommentoin että "tarvis uus kamera ostaa jossai vaihees" : Eiks sul o parempaa käyttöä rahoille.
Tarvis mennä kaverin kans vaikka ajelemaan: "Eiks sulla o parempaa tekemistä.."
Aina viittamassa siihen, että pitäs tehä jotain mikä häntä miellyttää.. On se vitun hienoa ku vanhemmat jakasa tukea sellasia harrastuksia jotka ne o aikoinaan ite valinnu.

Siinä vaiheessa kun ite rupee harrastuksiaan valitsemaan, ni tukeminen loppuu siihen paikkaan, ja alkaa napina "paremmasta tekemisestä", tai kuinka turhaa kaikki mitä tekee, on.

Olen jättänyt kertomatta sen, että olen oikeasti nainen ja sen, että äitini ei ole oikeasti biologinen äitini! Siis täh!?

No tää on vaikee koska niit asioit saattaa olla satoja

Ainakin ny kaikki tällanen mikä on mun yksityiselämää muutenkin et kenen kanssa oon harrastanut ja mitä oon harrastanut mutta sitte mami ei ainakaan tiedä että oon ravintoloissa vaihdellut joskus numeroita joidenkin kanssa ja käyny sokkotreffeillä. Niin eikä tiedä sitäkää et "kolhittiin" tuo mun uusi auto..

monen monta juttuu on jääny kertomat mut hei ei kaikki asiat kuulu mutsil!!

*sydän*ÄiPpÄ*sydän* En mitään..! jos ei voi äipälle kertoa, niin ei kellekkään..näin ainakin minun kohdalla..

Eipä oo salattavaa ku ei oo elämääkään*nauru*

[q]*AnnU*:
Yleensä kerron mammalle kaikesta kaiken, mut poikkeuksiakin löytyy... Äiti on ihana ihminen, jolle voi kertoo melkein mitä vaan.. *sydän*
[/q]

Joo, oon kyl oikeestaan samaamieltä.
Mä taisin olla aika epätasapainonen, epäsosiaalisestikäyttäytyvä, ja muutenkin ehkä hiukan vajaa pentu.
Sitteku kaikki ongelmat katos, niin musta ja äidistä tuli tosi läheisiä.

Eisenyt ihan kaikkea tiedä. Mutta suurimmaksi osaksi joo.

(Mitä se ei tiedä, niin ette saa muuten tekään tietää. *vink*)

Ennen kerroin melkein kaiken, nyt en enää voi..Äiti, aivan ihana ihminen kuoli pois pari vuotta sitten

Mun vanhemmat on osoittautuneet kyvyttömäksi ymmärtämään mitään mun sielunelämään liittyvää, joten katson paremmaksi olla kertomatta mitään liian yksityistä niille. Esimerkki isäni kanssa joskus pari vuotta sitten käydystä keskustelusta:
"Iskä, mä oon masentunut. Mä tarviin apua."
"Etkä ole."
"Aha."

Kirkosta eroamisen. Tai no kerroin aikomuksistani, mutta pirun tapakristityt veti niin hernettä nokkaan että ajattelin säästyväni tappelulta jos en enää puhu asiasta. Enkä puhunut.

Ajoin äitin auton ojaan, tai oikeastaan lumipenkkaan viime viikolla...hups..
autoon ei tullut naarmuakaan, joten ei tapauksesta tarvinnut kertoakkaan. Ja jos olisin kertonut, olisi tämä rajoittanut autoiluani suuresti tulevien kuukausien aikana...*iihhih**nauru*

[q]Hyttynen:
Eipä oo salattavaa ku ei oo elämääkään*nauru*
[/q]

Vöörd!

Että minulla on tatuointeja (ollut jo 10vuotta)

Nänniläväristä en koskaan kertonut. Tosin eipä sitäkään enää ole.

Nuorempana jätin kyllä asioita kertomatta ja täytyy tunnustaa että kaduttaa.
Nykyään kertoisin kaiken elämästäni, jos pystyisin...
Valitettavasti aika jätti hänestä hieman yli 10v sitten...
Näin tarkemmin kun miettiin, antaisin mitä tahansa juttutuokiosta äitini kanssa. Mitä tahansa!! Edes pienestä sellaisesta, olisi niiiiii-iiin paljon sanottavaa ja kysyttävää.
Ikävä vaivaa joka ikinen päivä, mutta kymmenessä vuodessa asiaan on jo jotenkin tottunut, helppoa se ei ole koskaan ollut. Ajan sanotaan parantavan haavoja. Tässä tapauksessa voisi sanoa että tästä haavasta verentulo on jo lakannut....

Raskain asia minkä kukaan lapsi/nuori voi kokea on oman äidin menettäminen, minulle se tapahtui herkässä teini-iässä. Asia tuli lakaistua silloin maton alle, nyt hieman vanhempana on asia tullut otettua niin sanotusti takaisin pöydälle. Lähinnä omassa päässä, sekä Emilian kanssa käydyissä keskusteluissa. Puhuminen helpottaa, aina.

Sorry meni vähän vuodatukseksi sekä Off Topiciksi..

liian vähän, liian myöhään.