Asvaltti-intiaanit. Oikein vai väärin?
- « Edellinen
- 1
- ...
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- ...
- 18
- Seuraava »
[q]Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
JOKU VITUN TYHJÄ, EHJÄ RENGAS ON SAATANAN PALJON ARVOTTOMAMPI KUIN IHMISEN FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS!
että ajatelkaa sillä sydämellä älkääkä rahalla.
[/q]
Jos johto ja ihmiset ajattelisivat sydämmellään, niin maailma olisi tällä hetkellä muutaman vuosikymmenen, ehkäpä jopa 50v aikaisemmassa vaiheessa.
Sodat, armeija ja niiden vaatimat resurssit ja kehitykset ovat aina kiihdyttäneet tekniikkaa ja sitämyötä kehitystä ja suuntaa.
Mutta älä pelkää, fossiilinen polttoaine eli maaöljy loppuu muistaakseni seuraavan 30-40vuoden aikana, tai ei kokonaan lopu mutta sen käyttötarkoitukset muuttuvat joten saasteet vähenevät kaikki ~7%, eli pandat pelastuu ja ihmiset voi olla taas iloisia :)
ps; oli pakko löylyttää nyt vähäsen ihan sen takia että rupeaisit ymmärtämään että esimerkiksi suurin syy otsonikerroksen heikentymiseen on kumminkin eri tehtaat ja tehdaskaupungit, eivät autot ja niiden päästöt.
loppuun vaikka kiva kuva savuisesta teollisuuskaupungista vuodelta 1906, homma on tosta menny vaa pahempaa suuntaa
http://www.gasp-pgh.org/pgh-img/pgh1906.jpg
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:09:
[--]tappaa taskuvarkaat.[--]
[/q]
Ei nyt sentään tappaa, mutta vois niiltä käden irti suhaista.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:09:
---
Tarsu, 14.2.2008 00:04:
---
Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
---
ei, vaan SÄ et tajuu!
---
tajua mitä? että pienempi rike EI oikeuta tekemän isompaa?
Tuolla logiikalla voisi myös alkaa kiilaamaan ojaan ylinopeutta ajavat muut tienkäyttäjät, hakata bussissa liputta matkustavat ja tappaa taskuvarkaat. "Koska nehän on jo tehneet yhden rikoksen, ei niitä tarvitse suojella"
Haluatko tosiaan tuollaisen yhteiskunnan? TAJUATKO? vittu et näköjään.
[/q]
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
[q]Sjel, 14.2.2008 00:15:
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
[/q]
Siis ei perkele, miten urpo mielipide.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:19:
---
Sjel
loppuun vaikka kiva kuva savuisesta teollisuuskaupungista vuodelta 1906, homma on tosta menny vaa pahempaa suuntaa
http://www.gasp-pgh.org/pgh-img/pgh1906.jpg
---
sun kuvaan vastakuva, viime marraskuulta Pekingistä. Onko menty parempaan vai huonompaan suuntaan? Näkyvyyttä oli tommoset 100m, ja kyseessä on värikuva.
http://www.facebook.com/photo.php?pid=372710&l=1bf1e&id=639824684
[/q]
Niin... mihinkäs suuntaan sitä on menty.. okei, mitäs mä juuri kirjoitin?
[q]Sjel, 14.2.2008 00:04:
---
Epicuros, 14.2.2008 00:00:
---
Sjel, 13.2.2008 23:52:
Mutta sun mielestä tuo vahingonteko eli rikkomus on hyväksyttävä homma koska se on "ympäristön" puolesta, mutta metsä ei saa vastaa niin kuin sille huudetaan?
Tuossahan hommassa suorastaan kerjätään verta nenästään kun aiheutetaan tarpeetonta mielipahaa.
---
Onhan se tietty järkevää ja loogista ottaa itse kovempi tuomio, kuin tämä pienen ilkivallan tekijä koska omat hermot ei kestä. /golfclap :)
Kai nämä "inkkarit" sentään ovat jonkin tason tietoisia eri autojen kulutuksista? Tai ainakin jonkun dokkarin mukaan nämä pistivät vain kovimman luokan syöpöistä ilmat pihalle, oli maasturi tai ei.
---
Ainakin morrowe on täällä julkisesti kertonut, että CITYmaastureita kohtaan on hyvä hyökätä koska ne edustavat hänen mukaansa autoteollisuuden räikeintä suuntaa, joten siksi niitä vastaan hyökätään.[/q]
Joo sehän tuli jo selväksi alkumetreillä, mutta toi että metsä vastaa Domimaiseen tapaan tuntuu musta todella (sori vaan domi) tyhmältä. Jos joku sälli jää kiinni itseteossa niin kiinni vaan ja poliiseille. Korvaukset tulee perässä yms. Tai sit vanhan-aikaisesti vetää lättyyn, josta tulis itselle maksettavaks korvauksia unohtamatta merkintää rikosrekisteriin pahoinpitelystä. Tai mikä hassuinta, Domi sais itse naamaan kun inkkari olikin kovempi nekkaa ja pääsis viel pakenee paikalta :D
[q] Ja myöskin, sivulla x tätä threadia oli myös juttua siitä, että iso mersu oli jätetty rauhaan joka kuluttaa enemmän bensaa kuin vieressä ollut citymaasturi josta oli renkaat tyhjennetty.
[/q]
Eikö citymaasturit oletettavasti kuluta enemmän kuin normaalit autot? Aika inhimillinen valinta, vaikka olisi ollut parempaa vierellä tarjolla. Eikä toisaalta yllättävää et moisen suosion kasvaessa sekaan eksyy mitä vähemmän päteviä tapauksia..
"touché"
Keksis jotain fiksumpaa tekemistä.. Menis töihin tai sit vaikka viiltelis ranteitaan jossain vallatun talon nurkissa. En tue.
[q]KooKie, 14.2.2008 00:17:
---
Sjel, 14.2.2008 00:15:
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
---
Siis ei perkele, miten urpo mielipide.
[/q]
Hyvä kun arvostat.
Okei, kumpi sun mielestä on oikeampi? Annetaan taparikolliselle sakot ja muutama päivä linnaa, sitten se toistaa rikoksensa vai sitten että se käsi millä rikos on tehty niin kerran paskaks. Kumpi tapa saa sanoman nopeammin perille?
Jälkimmäisestä vaihtoehdosta ei tule yhteiskunnalle kuluja kun ilmainen hoito evätään, ensimmäisessä yhteiskunta maksaa ko. tyypin toilailut.
Toinen esimerkki; sut raiskataan, kumman tuomion antaisit mieluummin tyypille, lekalla kiveksille niin että tietää raiskanneensa vai sakkoja/linnaa mitä nykyään taidetaan antaa?
(ps. nuo ihan sen takia kun et tainnut ymmärtää, että kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, samalla tavalla olis voinu tohon sunki kommenttii käden irtisahaamisesta kommentoida jos olis halunnu välttämättä ymmärtää koko homman väärin)
[q]Sjel, 14.2.2008 00:25:
---
KooKie, 14.2.2008 00:17:

Eli sä siis luit sen, etkä siltikään tajunnut mun kirjoittelevan tylsyyksissäni pikkutunneilla (itse-)sarkastista paskaa? :D Jep, kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, opi omista neuvoistasi.
Pieni muistutus Helsingin keskustan sokeuttamille kantakaupunki-asujille: Kaikkialla ei ole käytännöllistä ja toimivaa joukkoliikennettä. Riittää, että mennään hieman syvemmälle espooseen, niin oma auto alkaa olemaan jo lähes pakollinen mikäli mielii hankkia ruokaa perheelleen tai päästä vaikkapa esim. töihin.
Tällainen Citymaasturi mallia Hummer H2 on tietenkin typerä hankinta ja äärimmäisen mauton kulkuväline, mutta en usko että tällainen renkaidentyhjentely auttaa asiaa mitenkään muuten kuin pönkittämällä takkutukkien omaa egoa ja paikkaamalla sitä pientä aukkoa sisällä, mitä vain muiden omaisuuden vahingoittaminen voi joissain ihmisissä paikata. Tämän lisäksi renkaiden tyhjentely tietenkin lisää päästöjä, kun kyseinen citymaasturi pitää kuljettaa jotenkin lähimmälle huoltsikalle ja täyttää renkaat sieltä, enkä usko että yksikään maasturinomistaja tällaisen tempauksen kohteeksi jouduttuaan kääntyy ympäristön ylimmäksi ystäväksi - olettaisin että vaikutus on lähinnä päinvastainen.
Itse en tunne minkäänlaista pistoa rinnassa jos lainaan isukin RAV4:sta päästäkseni liikkumaan silloin, kun autoa tarvitsen. Vaikka se onkin ns. kaupunkimaasturi, ei se kuluta mitenkään merkittävästi enempää kuin joku pikkuinen kakkalaatikko. Sillä on sensijaan mukavaa ja turvallista ajella, kun alla on neliveto ja korkeutta sen verran, että näkee paremmin liikenteen sekaan.
Tätä, kuten muutakaan vandalismia ("suoran toiminnan" eufemismit voi piilottaa anukseen), en tue.
[q]Epicuros, 14.2.2008 00:23:
---
Sjel, 14.2.2008 00:04:
---
Epicuros, 14.2.2008 00:00:
---
Sjel, 13.2.2008 23:52:
Mutta sun mielestä tuo vahingonteko eli rikkomus on hyväksyttävä homma koska se on "ympäristön" puolesta, mutta metsä ei saa vastaa niin kuin sille huudetaan?
Tuossahan hommassa suorastaan kerjätään verta nenästään kun aiheutetaan tarpeetonta mielipahaa.
---
Onhan se tietty järkevää ja loogista ottaa itse kovempi tuomio, kuin tämä pienen ilkivallan tekijä koska omat hermot ei kestä. /golfclap :)
Kai nämä "inkkarit" sentään ovat jonkin tason tietoisia eri autojen kulutuksista? Tai ainakin jonkun dokkarin mukaan nämä pistivät vain kovimman luokan syöpöistä ilmat pihalle, oli maasturi tai ei.
---
Ainakin morrowe on täällä julkisesti kertonut, että CITYmaastureita kohtaan on hyvä hyökätä koska ne edustavat hänen mukaansa autoteollisuuden räikeintä suuntaa, joten siksi niitä vastaan hyökätään.
---
Joo sehän tuli jo selväksi alkumetreillä, mutta toi että metsä vastaa Domimaiseen tapaan tuntuu musta todella (sori vaan domi) tyhmältä. Jos joku sälli jää kiinni itseteossa niin kiinni vaan ja poliiseille. Korvaukset tulee perässä yms. Tai sit vanhan-aikaisesti vetää lättyyn, josta tulis itselle maksettavaks korvauksia unohtamatta merkintää rikosrekisteriin pahoinpitelystä. Tai mikä hassuinta, Domi sais itse naamaan kun inkkari olikin kovempi nekkaa ja pääsis viel pakenee paikalta :D
---
Ja myöskin, sivulla x tätä threadia oli myös juttua siitä, että iso mersu oli jätetty rauhaan joka kuluttaa enemmän bensaa kuin vieressä ollut citymaasturi josta oli renkaat tyhjennetty.
---
Eikö citymaasturit oletettavasti kuluta enemmän kuin normaalit autot? Aika inhimillinen valinta, vaikka olisi ollut parempaa vierellä tarjolla. Eikä toisaalta yllättävää et moisen suosion kasvaessa sekaan eksyy mitä vähemmän päteviä tapauksia..
"touché"
[/q]
Citymaasturit eivät oikeastaan kuluta mitenkään älyttömän paljon enempää ellei sitten tietenkin ota sitä mallisarjan isomoottorisinta vaihtoehtoa
Honda CR-V vm2000 Kulutus 8,5 10,2 13,2
Kulutus näyttäisi olevan aika pitkälti samoissa kun normaali suomalainen keskiverto henkilöauto jonka näkee katukuvassa tuommoisella 2l moottorilla.
ps. tuo CR-V nyt tuli ensimmäisenä mieleen mitä oon katukuvassa noita citymaastureita nähnyt
[q]KooKie, 14.2.2008 00:29:
---
Sjel, 14.2.2008 00:25:
---
KooKie, 14.2.2008 00:17:
---
Sjel, 14.2.2008 00:15:
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
---
Siis ei perkele, miten urpo mielipide.
---
(ps. nuo ihan sen takia kun et tainnut ymmärtää, että kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, samalla tavalla olis voinu tohon sunki kommenttii käden irtisahaamisesta kommentoida jos olis halunnu välttämättä ymmärtää koko homman väärin)
---
Eli sä siis luit sen, etkä siltikään tajunnut mun kirjoittelevan tylsyyksissäni pikkutunneilla (itse-)sarkastista paskaa? :D Jep, kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, opi omista neuvoistasi.
[/q]
Tosin toi sun "urpo mielipide" ei ollu kirjoitettu mitenkään sarkastiseen sävyyn edes vaan suoraan hyökkäävästi. DÄNG
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:33:
---
Sjel, 14.2.2008 00:25:
---
KooKie, 14.2.2008 00:17:
---
Sjel, 14.2.2008 00:15:
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
---
Siis ei perkele, miten urpo mielipide.
---
Hyvä kun arvostat.
Okei, kumpi sun mielestä on oikeampi? Annetaan taparikolliselle sakot ja muutama päivä linnaa, sitten se toistaa rikoksensa vai sitten että se käsi millä rikos on tehty niin kerran paskaks. Kumpi tapa saa sanoman nopeammin perille?
Jälkimmäisestä vaihtoehdosta ei tule yhteiskunnalle kuluja kun ilmainen hoito evätään, ensimmäisessä yhteiskunta maksaa ko. tyypin toilailut.
Toinen esimerkki; sut raiskataan, kumman tuomion antaisit mieluummin tyypille, lekalla kiveksille niin että tietää raiskanneensa vai sakkoja/linnaa mitä nykyään taidetaan antaa?
(ps. nuo ihan sen takia kun et tainnut ymmärtää, että kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, samalla tavalla olis voinu tohon sunki kommenttii käden irtisahaamisesta kommentoida jos olis halunnu välttämättä ymmärtää koko homman väärin)
---
Toivottavasti sä oot sit se eka, joka jää syyttömänä kiinni, kun joku sun kaksoisolento raiskaa naisen ja vie sen lompakon *sydän* mikäs siinä syyttömänä pallit ja ranteet paskana on maatessa, kun ite sitä toivoit yhteiskunnalta :D
(tai, mitäpä jos vaan tyydyttäis tähän länsimaiseen oikeusjärjestelmään. Jos ei kelpaa, voit varmaan ihan vapaasti muuttaa jonnekin saudi-arabiaan missä sinua miellyttäviä rangaistuksia jaellaan)
[/q]
Olette juuri voittaneet vuoden TITAANI-palkinnon. Onneksi olkoon
[q]Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
JOKU VITUN TYHJÄ, EHJÄ RENGAS ON SAATANAN PALJON ARVOTTOMAMPI KUIN IHMISEN FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS!
että ajatelkaa sillä sydämellä älkääkä rahalla.
[/q]
Niin ja jos tyhjennetty rengas onkin lääkärin tai muun ihmishengistä vastaavan ökyrikkaan paskiaisen autossa ja renkaiden tyhjentäminen tarkoittaa, että hän ei pääse ajallaan duuniinsa pelastamaan ihmishenkiä, MITÄS VITTUA SÄ SIIHEN SIT SANOT HÄH.
Ei kukaan nyt oikeasti helvetti ketään tiedottomaksi hakkaa jostain renkaiden tyhjentämisestä. Selkäsaunan noi kakarat kyllä sietäis saada, mut eiköhän poliisi riitä. Jos ei kestä seurauksia, niin ei ehkä kannata aloittaa aktivismia.
2.5tn autolla ei pahemmin ajella tyhjillä kumeilla ts. sille tilataan kuljetus huoltikselle. Toooosi ympäristöystävällistä.
[q]Sjel, 14.2.2008 00:35:
---
KooKie, 14.2.2008 00:29:
---
Sjel, 14.2.2008 00:25:
---
KooKie, 14.2.2008 00:17:
---
Sjel, 14.2.2008 00:15:
Muistaakseni jossain kivassa maassa taskuvarkailta pistettiin kädet paskaksi, saman saisi puolestani ottaa käyttöön maailmanlaajuisesti ilman oikeutta ilmaiseen lääkäriin sen jälkeen.
---
Siis ei perkele, miten urpo mielipide.
---
(ps. nuo ihan sen takia kun et tainnut ymmärtää, että kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, samalla tavalla olis voinu tohon sunki kommenttii käden irtisahaamisesta kommentoida jos olis halunnu välttämättä ymmärtää koko homman väärin)
---
Eli sä siis luit sen, etkä siltikään tajunnut mun kirjoittelevan tylsyyksissäni pikkutunneilla (itse-)sarkastista paskaa? :D Jep, kaikkea ei pidä ottaa tosissaan, opi omista neuvoistasi.
---
Tosin toi sun "urpo mielipide" ei ollu kirjoitettu mitenkään sarkastiseen sävyyn edes vaan suoraan hyökkäävästi. DÄNG
[/q]
And..? Ei niitä hymiöitä aina jaksa laittaa - joskus on kivempi tulla väärinymmärretyksi ja jatkaa jauhamista nyyppien kanssa. [size=1]:D[/size] My bad, mulla on todella tylsää.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:43:
---
ezzy, 14.2.2008 00:38:
---
Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
JOKU VITUN TYHJÄ, EHJÄ RENGAS ON SAATANAN PALJON ARVOTTOMAMPI KUIN IHMISEN FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS!
että ajatelkaa sillä sydämellä älkääkä rahalla.
---
Niin ja jos tyhjennetty rengas onkin lääkärin tai muun ihmishengistä vastaavan ökyrikkaan paskiaisen autossa ja renkaiden tyhjentäminen tarkoittaa, että hän ei pääse ajallaan duuniinsa pelastamaan ihmishenkiä, MITÄS VITTUA SÄ SIIHEN SIT SANOT HÄH.
Ei kukaan nyt oikeasti helvetti ketään tiedottomaksi hakkaa jostain renkaiden tyhjentämisestä. Selkäsaunan noi kakarat kyllä sietäis saada, mut eiköhän poliisi riitä. Jos ei kestä seurauksia, niin ei ehkä kannata aloittaa aktivismia.
2.5tn autolla ei pahemmin ajella tyhjillä kumeilla ts. sille tilataan kuljetus huoltikselle. Toooosi ympäristöystävällistä.
---
Ai niin, tässä välissä ruvettiinkin yhtäkkiä mettimään sitä autoilun ympäristöystävällisyyttä :D Mutta ei autoa ostaessa...
Loogista.
Yks auton hinaaminen lähimmälle huolto-asemalle 2km päähän on kuule pisara meressä sen auton valmistustuksessa ja Suomeen tuotaessa syntyneisiin päästöihin nähden.
[/q]
Pakko nyt kommentoida tähänkin kun annoit herkullisen aukon;
Mitä renkaiden tyhjentely tai muu vastaava vandalismi auttaa siihen, että autoja valmistetaan saati tuodaan maahan?
Kyllähän autoja tuodaan maahan koska ne menevät silti kaupaksi jollekkin, ei välttämättä aina samoille henkilöille mutta silti menee.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:43:
---
ezzy, 14.2.2008 00:38:
---
Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
JOKU VITUN TYHJÄ, EHJÄ RENGAS ON SAATANAN PALJON ARVOTTOMAMPI KUIN IHMISEN FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS!
että ajatelkaa sillä sydämellä älkääkä rahalla.
---
Niin ja jos tyhjennetty rengas onkin lääkärin tai muun ihmishengistä vastaavan ökyrikkaan paskiaisen autossa ja renkaiden tyhjentäminen tarkoittaa, että hän ei pääse ajallaan duuniinsa pelastamaan ihmishenkiä, MITÄS VITTUA SÄ SIIHEN SIT SANOT HÄH.
Ei kukaan nyt oikeasti helvetti ketään tiedottomaksi hakkaa jostain renkaiden tyhjentämisestä. Selkäsaunan noi kakarat kyllä sietäis saada, mut eiköhän poliisi riitä. Jos ei kestä seurauksia, niin ei ehkä kannata aloittaa aktivismia.
2.5tn autolla ei pahemmin ajella tyhjillä kumeilla ts. sille tilataan kuljetus huoltikselle. Toooosi ympäristöystävällistä.
---
Ai niin, tässä välissä ruvettiinkin yhtäkkiä mettimään sitä autoilun ympäristöystävällisyyttä :D Mutta ei autoa ostaessa...
Loogista.
Yks auton hinaaminen lähimmälle huolto-asemalle 2km päähän on kuule pisara meressä sen auton valmistustuksessa ja Suomeen tuotaessa syntyneisiin päästöihin nähden.
[/q]
No eikö sitten nuo protesti-iskut kannattaisi suunnata autotehtailijoita ja isojen autofirmojen johtoryhmiä vastaan, eikä loppukäyttäjiä. Yhden autoilijan renkaista ilmat pois, pisara meressä sekin imo.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:43:
Yks auton hinaaminen lähimmälle huolto-asemalle 2km päähän on kuule pisara meressä sen auton valmistustuksessa ja Suomeen tuotaessa syntyneisiin päästöihin nähden.
[/q]
Eipä ole sekään iso pisara, että tyhjennetään toisten autoista renkaat.
Kiesi hinataan huoltsikalle, täytetään renkaat, ja kas kas, taas mennään.
Ja tyhjentämisen hyöty oli?
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:43:
---
ezzy, 14.2.2008 00:38:
---
Morrowe, 13.2.2008 23:57:
Jengi ei oikeesti tajua.
JOKU VITUN TYHJÄ, EHJÄ RENGAS ON SAATANAN PALJON ARVOTTOMAMPI KUIN IHMISEN FYYSINEN KOSKEMATTOMUUS!
että ajatelkaa sillä sydämellä älkääkä rahalla.
---
Niin ja jos tyhjennetty rengas onkin lääkärin tai muun ihmishengistä vastaavan ökyrikkaan paskiaisen autossa ja renkaiden tyhjentäminen tarkoittaa, että hän ei pääse ajallaan duuniinsa pelastamaan ihmishenkiä, MITÄS VITTUA SÄ SIIHEN SIT SANOT HÄH.
Ei kukaan nyt oikeasti helvetti ketään tiedottomaksi hakkaa jostain renkaiden tyhjentämisestä. Selkäsaunan noi kakarat kyllä sietäis saada, mut eiköhän poliisi riitä. Jos ei kestä seurauksia, niin ei ehkä kannata aloittaa aktivismia.
2.5tn autolla ei pahemmin ajella tyhjillä kumeilla ts. sille tilataan kuljetus huoltikselle. Toooosi ympäristöystävällistä.
---
Ai niin, tässä välissä ruvettiinkin yhtäkkiä mettimään sitä autoilun ympäristöystävällisyyttä :D Mutta ei autoa ostaessa...
Loogista.
Yks auton hinaaminen lähimmälle huolto-asemalle 2km päähän on kuule pisara meressä sen auton valmistustuksessa ja Suomeen tuotaessa syntyneisiin päästöihin nähden.
[/q]
Huomaa kyllä ettet tiedä _mitään_ autoista, mutta ekohippeilystä sitäkin enemmän vissiin. Ei sitä sinne hinata (eikä lava-autokaan maasturille ole mikään pieni) eikä se auto siitä renkaan tyhjentämisestä liikenteesä ikuisiksi ajoiksi poistu. Miten sen auton vandalisointi muuttaa auton valmistuksessa ja Suomeen tuomisessa aiheutuneita päästöjä? Jos vaikka naarmuttaisivat samalla ja vähän maalailisivat punaista äksää kylkiin, niin saatais pelastettua planeetta.
Eikä varmasti omistajakaan muuta reaktiota saa kuin äärettömän vittuuntumisen. Itselle riittää, kun naapurit kolhii alituiseen auton kylkiä, vitun hienoa toimintaa sekin.
[q]Morrowe, 14.2.2008 00:49:
---
No ei se ihan pisaralta näytä, tästäkin keskusteltu jo 10 sivun verran pelkästään klubbarissa.
Ja painostus tehoaa parhaiten kuluttajien kautta. Miksi kokoturkkeja ei enää myydä nuorille? Koska kukaan ei halua leimautua ajattelemattomaksi eläinrääkkääjäksi, turkkeja töhrittiin aiemmin ja niiden menekki väheni. Miksi citymaastureita ja muita isoja autoja ei ehkä kohta myydä? Koska citymaastureita ehkä aletaankin pitää huonona ostoksena niiden epäekologisen IMAGON takia.
edit: Eikä teollisuus tee mitään omasta hyvyydestään, muutostoiveiden pitää tulla markkinoiden eli kuluttajien kautta. Tällä kampanjalla vaikutetaan kuluttajiin, ja aika tehokkaasti teidätkin on saatu mukaan keskusteluun.
[/q]
Pystytkö hetkeäkään ajattelemaan, että tollasen modernin pikkumaasturin (esim mainittu Toyotan RAV4) hankinta olis jotenkin perusteltua sen monipuolisuudella? Olisko parempi, jos henkilöllä olis 3 vanhempaa autoa jokaista sen käyttötarkoitusta varten? Ei, en sano, että kaikki kaupunkimaasturit olis järjellä ja tarkoituksenmukaisuudella ostettuja (tiedän monta jotka eivät ole).
Itse harrastan auto(j)a, joten tervetuloa tyhjentelemään 80-lukulaisen V8:n kumeja.
Tämän päivän Hs:
"Asvaltti-intiaanit" tyhjentävät maasturien renkaita
TURKU. Asvalttiviidakon intiaaneiksi itseään nimittävien aktivistien ilmastonsuojelun nimissä tapahtuva ökyautojen renkaiden tyhjennyskampanjan epäillään levinneen nyt myös Suomeen.
Turussa on viikonvaihteen jälkeen tyhjennetty ainakin kolmen pysäköitynä olleen citymaasturin renkaat Sirkkalankadulla ja Ylioppilaskylässä.
Autojen tuulilaseihin on jätetty lappunen, johon on kirjoitettu, että "maasturisi tappaa".
Saman tien lohdutetaan ilkivallan kohteeksi joutunutta maasturin omistajaa, että "älä ota sitä henkilökohtaisesti, autosi on se, josta emme pidä".
Asvalttiviidakon intiaaneiksi itseään kutsuvat aktivistit ovat viime syksyn aikana tyhjentäneet eri puolilla Ruotsia ainakin yhdeksässä kaupungissa tuhannen auton renkaat.
Iskut alkoivat jo kesällä Östermalmin kaupunginosassa Tukholmassa, jossa tyhjennettiin 60 citymaasturin renkaat.
Saksassa tuli lokakuun loppuun mennessä ilmi jo yli 200 samanlaista tekoa.
Rikosylikonstaapeli Harri Savolainen sanoo, että "autojen kaikki renkaat on tyhjennetty, mutta ei viilletty, se ei kuulu heidän toimintatapaansa".
Hän uskoo, että ilmoituksia vastaavista saattaa viikon aikana tippua poliisille netin kautta vielä lisääkin.
Autoihin jätetyissä lappusissa ei ole allekirjoituksia ja malli on suoraan ulkomailta. Aktivistien vaikuttimena on ilmastonmuutoksen torjunta.
Ylikonstaapeli Savolainen sanoo, että "ilmastonsuojelu on poliisinkin mielestä erittäin hyvä asia, mutta sitä pitäisi tehdä laillisin keinoin".
Poliisi tutkii juttua vahingontekorikoksen nimikkeellä. "
Laitoin kahdesta syystä tämän omaksi aiheekseen. 1. En ole monasti nähnyt Hesarin
foruumilla näin puhuttua ja keskustelua herättänyttä aihetta (10 sivua vajaassa viidessä tunnissa).
2. Gallupin vuoksi.
- « Edellinen
- 1
- ...
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- ...
- 18
- Seuraava »