SEUKKAUSLUUKKU

pois ;(

[q]josbe, 9.8.2007 15:02:
*YÖKS* mitä siirappia.

Onks kaikkien ihmisten seurustelu muka yhtä pluria, vai postaako ne vaan silloin, kun niin on?

Onkohan mussa jotain vikaa, kun en oo yhtään käyny tääl hehkuttelemas? No, tärkeintä kai on, että kotona tiedetään(?)
[/q]

Ei oo yhtä pluria, postaan vain silloin tänne kun on

Sit jos on hankalaa niin ei silti tulis mieleenkään dissata miestäni täällä (tai missään muuallakaan) julkisesti, kyllä ne asiat selvitetään naamakkain kahdestaan. Toista pitää kunnioittaa sen verran että likapyykki pestään kotona.

Edit: Super-Kerttua kompaten

Vihdoinkin täällä :)
Bileet!!

About puol vuotta menny jo

Heiiii....voisko tehä sillee, et jos seukkaa jonku toisen klubbarilaisen kaa, nii sitte laittais linkin sen profiiliin. Kun mun pientä sisäistä stalkkeria ketuttaa, jos en tiiä kenestä pluristellaan

[q]ezzy, 16.8.2007 13:23:
---
Lyylikki, 16.8.2007 11:39:
Heiiii....voisko tehä sillee, et jos seukkaa jonku toisen klubbarilaisen kaa, nii sitte laittais linkin sen profiiliin. Kun mun pientä sisäistä stalkkeria ketuttaa, jos en tiiä kenestä pluristellaan

---


Jos et tiedä, et ole tarpeeksi skene <3
[/q]


Joo mun mies ei käy täällä, kekkereissä kylläkin. Ja mähän en ole skene eli ei vissiin olla sit kumpikaan?

Edit: mut eihän sitä kukaan kysynytkään...

Tänään tulee 3vuotta yhdessä oloa murmelin kanssa *sydän*

[q]Cloudberry, 18.8.2007 19:41:
--- clip --- Any thoughts anyone?
[/q]

Mä lähdin vaihtoon 3 kk seurustelun jälkeen. Tai vaihtoon ja vaihtoon, kyseessä oli tutkinto josta opiskelusta puolet tapahtuu ulkomailla ja puolet Suomessa. Mut 3 kk yhdessäolon jälkeen oli lähtö. Se oli aivan kauheaa, mutta olimme sopineet, etten jätä tätä tilaisuutta käyttämättä ettei sitten joskus tulevaisuudessa riidellessä sitä oteta esille tyyliin lyönti vyön alle. Pisimmillään olimme erossa kaksi kuukautta ja se tuntui sen verran kurjalta että päätin, etten halua olla enää kotiin palattuani erossa miehestäni, jolla oli vakituinen työ Lahdessa (eikä siis voinut muuttaa). En siis hakenut opiskelijakämppää pääkaupunkiseudulta, vaan kuljin kevät- ja syyslukukauden Lahdesta Martinlaaksoon kouluun joka päivä. Vaikka junamatkat maksoivatkin, olisi kahden kämpän ylläpito tullut vielä kalliimmaksi.

Opiskeluun kuului vielä kaksi lukukauden pituista ulkomaan opiskelujaksoa, joista toisen suoritin hammasta purren, erossa olo oli hiukkasen helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kun kuulin, että viimeinen ulkomaankomennus olisi pitänyt sisällään ruhtinaalliset 6 lähiopetustuntia viikossa, alkoi ajatus johonkin muuhun kouluun siirtymisestä kypsyä vähitellen.

Siirryinkin kolmannen vuoden jälkeen Lahteen vastaavaan kouluun, jossa ei tarvinnut enää lähteä mihinkään. Eräs vieraileva luennoitsija tarjosi minulle stipendiä omasta koulustaan, vuodessa olisi suorittanut BBA:n MBA:ksi Skotlannissa. Olisihan se ollut loistava tilaisuus. Puhuimme asiasta pitkään mieheni kanssa ja tulimme siihen tulokseen, ettei meillä ole varaa siihen, koska koulutus maksaisi 7000 puntaa plus asuminen, eikä täyden stipendin saamisesta ollut takeita. Enkä halunnut olla erossa miehestäni vaikka raha-asia jotenkin olisi järjestynytkin.

Valmistuin siis enkä jatkanut opiskelua huippuyliopistossa. Joskus huonoina hetkinä tulee vitutus, että miksi piti mennä uhraamaan tuollainen tilaisuus kun vuoden ihminen kestää vaikka aidan vitsaksena. Ja jos riitelemme oikein pahasti, niin asia saattaa tulla puheeksi juuri marttyyriasenteena: "halusin vain olla kanssasi joten hylkäsin elämäni tilaisuuden", mikä on tosi tyhmää ja kusipäistä, koska itsehän ne päätökset viime kädessä tein, ja niistä mun on pystyttävä vastaamaan myös naamakkain itseni kanssa.

Pitkän sepustuksen pointti on se, että päätös lähtemisestä tai jäämisestä tulee tehdä itse. Mitkä asiat itselle on tärkeitä? Onko se vaihto once in a lifetime -tilaisuus? Vituttaako kiikustuolissa jos se jäi käyttämättä? Jos vituttaa niin pystyykö olemaan syyllistämättä siitä toista edes kaikkein raadollisimpien riitojen aikana? Katkeroituuko? Onko mustasukkaisuus suhteessa ongelma? Itseäni ainakin sinisilmäisenä tollona närkästytti moraalisesti se kepeys millä kotimaahan jäänyt tyttö/poikaystävä unohdettiin yhdenillanjuttujen takia tai ajaksi, ja sitten suhdetta jatkettiin kuin mitään ei olisi tapahtunut (joo tiedän että ihmiset tekee niin mutta mun mielestä voisi olla korrektia pysytellä sinkkuna, jos haluaa nussia mahdollisimman useaa eri tyyppiä).

Entä jos lähtee? Kuinka pitkä ero on odotettavissa? Kestääkö suhde eron? Kestääkö se kotiinpaluun (joka voi olla pahempi kriisi kuin lähtö)? Saako käydä ulkona muiden kanssa vai olisiko suositeltavaa pitäytyä sellaisessa seurassa jossa ei ole mitään säpinän mahdollisuutta? Onko vaihdossa saatava opetus sen tasoista, että se "kantaa" erovitutuksen yli (tämä on itselleni tärkeä, koska oman "vaihtoni" opetuksen taso oli todella suuri pettymys)? Kykeneekö itse pistämään ikävän sivuun niin ettei koko opiskelu mene ketuiksi (mulla meinaan meni kun kaikki energia meni siihen että yleensä pysyin kasassa siellä: viidestä kurssista reputin 3 joista yhden sain sitten armosta läpi *justjoo*)?

Ja nämä kaikki pointit pitää keskustella sen oman kullan kanssa ja tehdä päätös yhdessä. Kakkuaan ei voi syödä ja säästää ellei sitten kehittele jotain kompromissia. Loppupelissähän on kyse sinun elämästäsi ja siitä, mitä sinä haluat vaikka se tylyltä kuullostaakin.

Edit: lisäyksiä ja typoja

Edit 2: vielä lisäyksiä

[q]Freja, 1.4.2009 15:33:

[/q]

Wooot?

Kerro heti kaikki mulle nyt!

olen vähän ja hehkutan, että tykkään tosta kiukuttelevasta homosta :D

[q]onni3mk, 1.4.2009 15:40:
---
Freja, -> 1.4.2009 15:33 <-:


---


Wooot?

Kerro heti kaikki mulle nyt!
[/q]

[q]toma, 26.8.2007 01:57:
---
Anselmi, 20.8.2007 19:08:
Yhtä helvettiä. Mikään ei ole kauheampaa kun olla jatkuvasti erossa ihmisestä jonka kanssa haluaisi olla eniten. En suosittele kaukosuhdetta(Oli sitten kyseessä vaihto-opiskelu tai muu tilapäinen pitkäaikaisempi poissaolo) kenellekkään (no en kyllä seurustelua ylipäätäänkään*nauru*). Itsellä niissä muutamissa elon tärkeimmissä suhteissa tullut välimatka
kuvioihin mukaan. Sekä paljon on sivusta saanut tätä riemua seuraa. Aika menee kokonaisvaltaiseen odottamiseen ja sitten kun toisen näkee on odotukset ja vastaavat niin isot, että vaikea olla mitenkään normaalisti. Erilleen kasvamisen riski on erittäin suuri, koska vähintäänkin toinen kokee jotain uutta ja mullistavaa, eikä pysty sitä mitenkään kunnollisesti toisen kanssa jakamaan. Se että tilanteelle silloin ei voi mitään aiheuttaa helposti sitä että purkaa pahaa oloaan toiseen. Johan lentää banaanit ja omenat pitkin seiniä ja potkitaan toista jalkaan.

---

Oletko koittanut irkata päivittäin
[/q]

Toi muuten toimii vain sellasissa tilanteissa joissa molemmat
osapuolet on paikoissa joissa tohon on mahdollisuus ;)
Onneks on tekstarit yms.

Itselläni siis puolen vuoden jakso menossa kumppanin kanssa
eri mantereilla, toinen osapuoli kehitysmaassa johon yhteydenpito
välillä vähän liiankin hankalaa. Jakso katkaistaan puolesta välistä
siten että lähden itsekin vähän seikkailemaan kuukaudeksi.
Rankkaa on ollut mutta toistaiseksi se on kaikki toiminut
lähinnä yhdessäolopäätöstä lujittavasti, yhteisenä kokemuksena.
Riippuu ihan täysin suhteen sisäisestä dynamiikasta onnistuuko
etäsuhde vai ei, ja miten pitkä erossaolo on molemmille liikaa.
Meillä tämä jakso ei tunnu edes miltään riskiltä, kun toisille pareille
tuntuu olevan kuukausikin liikaa. Ylipäätään pitkäaikainen erossa
oleminen on tietyllä tapaa koetinkivi suhteelle, ja siinä tulevat
esiin varsin kouriintuntuvasti molempien tunteet, tavoitteet ja toiveet
suhteessa. Jos toinen osapuoli alkaa hannailla kun pitempiaikainen
ero tulee puheeksi, niin se kertoo varmasti jotain sitoutumisen asteesta
ja tunteen syvyydestä.

Tuskaahan tää välillä on, ja tuntuu että elää vain tulevaisuuden
odotuksessa, mutta kun tarkastelee tätä koko elämän aikavälillä niin
mittakaava asettuu kohdalleen - puoli vuotta on kuitenkin hyvin lyhyt
aika.

[q]toma, 28.8.2007 12:07:
Tietty käytäntö voi tulla osoittamaan toisin tuossakin :D

[/q]

Varoituksen sana näin etukäteen: niinku
tiedät niin asian kokeminen on aina eri asia kuin sen
tiedostaminen ja/tai ymmärtäminen. Mäkin olin
valmistautunut mielestäni tähän jaksoon varsin
hyvin, ja sinut tilanteen kanssa, mutta arkipäivän
kokeminen ilman yhtä olennaista tekijää on
silti ihan eri tavalla raastavaa kuin olin ajatellut.

Toisaalta sitten juuri nää kaikkein karheimmat
arkikokemukset on kasvattanu tunnetta siitä, että
just tää arkipäivästä nyt hetkellisesti puuttuva henkilö
on osa mun elämää, ja siten vahvistanut omistautumista
suhteelle. Uskoisin että just teidän tapauksessa homma
toimii suurinpiirtein samoin :)

[q]RainChild, 28.8.2007 12:22:
Ihmiset sanovat, että kyllä se siitä, kun menee alkuhuuma ohi ja niin pois päin, että silloin ei ikävöisi niin paljon, mutta tiedä sitten, meneekö noin. [/q]

Ihmiset sanoo kyl kaikenlaista paskaa, se on tullut havaittua
Omasta kokemuksesta ja muutaman vanhemman/pitempäänkin
yhdessä olleen pariskunnan erossaolokertomusten perusteella
ikävän luonne korkeintaan muuttuu. Ehkä ihan tuoreissa
suhteissa on mukana paljon enemmän epävarmuutta,
mutta toisaalta vakiintuneesta pitkäaikaisesta kumppanista
erossa oleminen on vähän niinkuin yrittäisi sopeutua
olemaan ilman vasenta kättä - jotain sellaista puuttuu,
josta on tullut olennainen osa omaa elämää ja maailmaa.

*sydän*

*edit [size=9]P.s. Ihana vkonloppu takana[/size] :)

Nöf nöf

Tänään 1.5 vuotta *sydän*

Ihanaa olla rakastettu ja rakastunut.

Mäkin kuulun tänne luukkuun... Kohta vuosi kihloissa.*sydän*