Penni ajatuksistasi

Mä olin tänään kerrankin pirteä peipponen duuniin lähtiessä (viime aikoina mikään uni ei oo tuntunut riittävän ja olen ollut tosi koomassa). Sieltä kotiin jokunen aika sitten palattuani kaaduin sänkyyn itkemään.

Välillä on vaan niin rankkoja päiviä, että mä joudun pohtimaan, olenko liian nuori ja herkkä näihin hommiin. Pitäisi olla niin vahva ja ottaa vastaan vaikka mitä, ja välillä vaan tuntee itsensä niin heikoksi. Taisi olla liikaa juttuja yhden ihmisen kannettavaksi tänään, henkilökuntavaje ei ainakaan auttanut asiaa.

[q]Jutu, 3.12.2009 22:38:

Jep. Oon jo muutaman vuoden mennyt sillä asenteella, että kyllä tää tästä helpottuu kun elämä tasottuu. Ei oo paljoo elämä tasottunut, joten oma pää on ihan sekasin. Ja kaikkein inhottavinta tässä on se, että tykkään tosi paljon tästä työstä mitä teen, mutta en vaan osaa irrottautua siitä. Mun ensimmäiset ajatukset aamulla on työasioita ja mun viimeset ajatukset illalla on työasioissa. Mä en pääse hetkeäkään irti töistä ja sen takia oon niin pirun väsynyt, koska en pysty rentoutumaan. Tähän päälle kun lykkää vielä iskän tilanteen, omat tulevaisuuden suunnitelmat (jotka on ihan sekasin), äijäkin tulisi huomioida (on jäänyt vähemmälle kun tosiaan ei pysty miettimään mitään muuta kuin töitä ja niitä asiakkaita) ja sitten pitäis vielä jaksaa löytää ystävillekin aikaa.

Ja nyt oon pikku hiljaa ruvennut kiinnittämään huomiota siihen, että en muista asioita, mä saatan jäädä paikoilleni vaan tuijottamaan, ylösnouseminen on ihan tuskaa, mua ei kiinnosta enää mikään muu kuin se pirun työ. Eli oon ihan vaan tyhjä kuori joka on laitettu automaattivaihteelle tekemään päivittäiset asiat. Eli joo, lekuri kutsuu vaikka sinne onkin vaikea mennä ja myöntää, että mun voimavarat ei yksinkertasesti riitä.
[/q]

Eipä voi muuta sanoa, kuin että tää sun sanomasi olisi voinut tulla kaikki mun suustani. Mä tykkään myös työstäni, mutta psyykkisesti ja fyysisesti vaativa työ edellyttää työntekijöiltään sitä, että pystyy suojautumaan työn rasittavuudelta ja irrottautumaan työstä vapaa-ajallaan, ja mulle tää tarkoittaisi riittävää nukkumis- ja vapaa-aikaa, joita ei hyvin usein ole ollenkaan. Välillä on se 5h aikaa nukkua työvuorojen välissä, jos siis painuu heti pehkuihin kun tulee duunista himaan, vuorokausirytmi vaihtelee jatkuvasti, univelkaa kertyy, ei ehdi harrastamaan yleensä yhtään mitään omaa, ja silloin kuin voisi ei siihen ole voimia... Yritä siinä sitten elää omaa elämää, saatika parisuhteessa.

Noidankehä, josta pääsee pois vain niin, että toteaa tarvitsevansa ensinnäkin joka päivä riittävästi unta ja edes vähän aikaa omallekin elämälle, ja ettei tuollainen työvuorojärjestely sovi itselle. Joillekin se sopii, mikä on hienoa, koska kaikille töille tarvitaan tekijöitä. Mä olen nyt kuitenkin etsimässä uutta työtä, ja lisäksi aion vielä selventää pomolle, etteivät hänen yrittämänsä helpotukset työvuorojärjestelyssä minulle näyttäydy helpotuksina: Taas tulossa viikonloppu, jolloin en ehdi nukkua työvuorojen välissä, ja pitäisi huomennakin yrittää jaksaa 13h töissä ilman kunnon unia, ja sen jälkeen taas töihin aamuksi ilman unia. Varsinkaan tässä kondiksessa ei vaan kykene. Joulustakin tulossa sellainen, etten ehdi yhtään huilata jouluaaton ja -päivän vuorojen välissä, ja otan senkin samalla puheeksi.

Kaikkeen ei tarvitse sopeutua. Mä olen oppinut, että en ikinä enää hakeudu kolmivuorotyöhön, ja etsin uuden työn, jossa työpäivät on sen 8h eikä enempää, ja jossa jää aikaa kaikelle OLEELLISIMMALLE: omalle elämälle ihmissuhteineen ja harrastuksineen - ja mikä tärkeintä, omasta jaksamisesta huolehtimiselle.

Tsemppiä sulle! Ehdottomasti työterveyshuoltoon yhteys, mut ainakin otettiin hyvin vastaan. Psykologille tosin ei saa aikaa noin vain, mutta terveydenhoitajan kautta saa ajan lääkärille, joka sitten arvioi psykologitapaamisen tarpeellisuuden.

edit: Lisättäköön vielä, että en tiedä millainen työvuorojärjestely sulla on, eli onko epäsäännöllinen kolmivuorotyö ja jaksotyö kuten mulla (työvuoron pituus voi olla mitä tahansa 15 tuntiin saakka ja työviikossa voi olla työtunteja tosi paljon, kunhan ei 6 viikon jaksolla mee tunnit yli, ja työvuorojen välissä riittää jos on 9 tuntia lepoaikaa...)? Vaikka työvuorojärjestely olisikin inhmimillisempi, voi jo työn sisältö itsessäänkin olla niin raskasta omiin voimavaroihin nähden, että kannattaa miettiä haluaisiko jossakin elämäntilanteessa tehdä sellaista työtä, joka ei ole psyykkisesti yhtä rasittavaa. Vaikka työvuorojärjestely mahdollistaisikin kunnon lepäämisen työvuorojen välissä, niin omat voimavarat ei aina välttämättä riitä psyykkisesti vaativaan työhön, ja tämä ei ole huonon työntekijän merkki, vaan inhimillisen ja empaattisen. Itsellä tosiaan tuo työvuorojärjestely on se, joka ei selkeästi mun kropalle ja päälle sovi, kun tarvitsisin riittävästi lepoaikaa, mutta me ollaan kaikki yksilöitä.

Meikäläinen ei voi sietää akateemisia ihmisiä, jotka opiskelevat / ovat opiskelleet jotakin heidän mielestään ainoaa oikeasti arvokasta alaa, ja jotka dissaavat muita opintoja ja ammatteja ja ylipäänsä ihmisiä, jotka eivät esim. ole kiinnostuneita matemaattisesta loogisesta ajattelusta. Meikäläinenkin sai kuulla, että selkäni takana valmistumistani ja ammattiani oli taas dissattu tyyliin ''No kai sillä nyt on jo ammatti, kun se on valmistunu sellasesta leikkikoulusta''. Tässä varmaankin syy, miksi kys. henkilö ei ole vaivautunut onnittelemaan minua jälkeenpäin, kun ei tullut valmistujaisiini - mitäpä hän nyt onnittelemaan muita kuin dippainsinöörejä tai lääkiksestä valmistuvia.

Jooh, jotkut ei ihan hiffaa, että vaikka akateemista älykkyyttä olisi kuinka paljon tahansa, se ei koskaan voi korvata puuttuvaa viisautta. Älykkyys ja viisaus kun on niin kaksi eri asiaa. Toki useissa koulutuksissa ja kouluissa on paljon parantamisen varaa, etenkin omassani, mutta kyseisen henkilön tietäen hän arvostaa vain kaltaisiaan ja dissaa ns. perusduunareita - tollasesta ajattelusta on mielestäni viisaus kaukana. Tollasella asenteella ei vois ikimaailmassa tehä esim. tätä meikäläisen duunia, jossa ei btw tarvita pätkääkään matemaattista loogista ajattelukykyä, vaan pikemminkin jatkuvasti uusiutuvaa luovaa ongelmanratkaisutaitoa, tunneälyä, sydäntä, nöyryyttä, halua ja uskallusta kehittyä ja kasvaa ihmisenä ja ammattilaisena.

Tämä asiahan ei muutoin minun päätäni sinänsä vaivaisi, mutta kun joudun olemaan tämän ihmisen kanssa tekemisissä vapaa-ajallani (on ns. pakollinen tuttavuus), ja suorapuheiselle minälleni tekee välillä todella tiukkaa olla avautumatta oikein toden teolla. Ei ihan heti huvittaisi alkaa itkettämään toista ihmistä (varsinkaan jouluna), veikkaan että niin kävisi kun oikeen vauhtiin pääsisin. :D

Onneksi joulu on ohi, ja kyseistä ihmistä harvoin näkee. Silti teki melkoisen tiukkaa taas. Vapaa-ajallani kun en jaksaisi hengailla samoissa tiloissa tuollaisten tyyppien kanssa.

Itse arvostan kaikkia perusduunareita ja korkeasti koulutettuja aivan samoissa määrin, kaikenlaista kiinnostusta ja osaamista tarvitaan. Tärkeintä on se, että on löytänyt oman juttunsa ja motiivinsa duunilleen, oli se duuni sitten mikä hyvänsä. Viisautta arvostan kuitenkin huomattavasti enemmän kuin pelkkää akateemista älykkyyttä, jos näistä kahdesta pitää valita. Viisautta on mielestäni se, että osaa arvostaa muutakin kuin sitä omaa juttuaan. Jos joku on äärimmäisen kiinnostunut vain matemaattisten pulmien ratkaisemisesta ja jostakin arvostetusta tutkimustyöstä, niin hän on juuri oikealla alalla viemässä tiedettä eteenpäin - respect! Jos kyseinen henkilö samalla dissaa niitä ihmisiä, jotka siivoavat hänen työtilojaan, niin haistakoot paska, siinä meni ne respectit.

Ei mulla muuta!

4 ja puol tuntia tuli juteltua vahingossa yöllä. Todella hyvä, kun tuli juttelemaan. Toivon koko sydämestäni, että hän löytäisi oman paikkansa ja tiensä tässä maailmassa.

Viime työyönä tuli kyllä sellanen olo, että nyt oon löytäny itelleni sellasen työpaikan, joka tuntuu omalta...

... vaikka nää unirytmit välillä muuttuukin tämmösiksi, että nyt vasta pääsen nukkumaan. :) Se on kuitenkin pieni hinta loppupeleissä.

Hitsit, onpas syksyinen aamu. Ensimmäinen varsinainen sellainen tänä vuonna. Oli katuvalotkin päällä kun heräsin. On jo tullut pimeempää, ja kylmempää.

Syksy on kiva vuodenaika, mutta olisin kyllä mielelläni vielä vietellyt kesää, joka kesti vain kaksi viikkoa. Yleensä elokuussa on vielä ollut tosi lämpimiä päiviä, toivoen niitä tulee vielä...

Mitä se meinaa, kun tuntuu aina vaan vahvemmin, että tässä on hiton hyvä olla?

Meinaaks tää nyt sit et tulee joskus pizzahäät ja vavoi?

Meinaaks tää et musta on tulossa joku paikoilleen asettuva aikuinen?

OMG LOL

Aika hemmetin pitkältä tuntuva 6 viikkoo eessä. Nyt on menny vasta neljä tuntia. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA. Halp plz. Mitenkätäänytälleen.

Voi kuin ihanan vilpittömän sydämellisiä ihmisiä onkaan! Tuli niin hyvä miäli! :) Tämmöinen on ihan paras joululahja!

Minne päin matkasi käy tälläkertaa? :)

Appreciate and be grateful for the mind that you have and the power that you have been given through your mind to freely create your life as you desire.

Be grateful that you are free to choose to create anything you desire to have.
Be grateful that the power of your mind is unlimited.
The only thing that limits you and your mind is your thoughts and beliefs of limitation.

Explore and use the power of your mind, remove your limitations, and you will discover a treasure chest of wealth beyond your wildest imaginations.

*sydän*

There goes my head.

Also: Alkaa jo mun oma pian koittava kuukauden mittanen reissu jänskättää. :)

Tämmöinen hetki pysäyttää. Joutuu väkisinkin miettimään, katselemaan ympärilleen.

Sitä tajuaa, kuinka arvokas jokainen pieninkin hetki rakkaan ihmisen seurassa on. Sitä tajuaa, kuinka tärkeetä on osoittaa välittävänsä ja rakastavansa, vielä kun se toinen ihminen on siinä.

Mitä tahansa voi tapahtua, kenelle tahansa, milloin vain. Niin yllättäen. Se on niin pienestä kiinni.

Haluan sanoa näin julkisestikin teille, rakkaat ystävät ja rakas mieheni, että jokainen teidän kanssanne vietetty hetki on kultaakin kalliimpaa. *sydän*

Ihmiset, muistakaa kertoa rakastavanne ja välittävänne. Sopikaa riidat, väärinkäsitykset, tai ainakin yrittäkää. Eniten sitä usein katuu tekemättä jättämiään asioita.

Saas nähä miten suhtautuvat.

Välillä pelkään, että olen sairastunut vahvuuteen.

^
Herkullista ja rentouttavaa lomaa, kuullostaa mukavalta lomalta ja ihania paratiisiisaaria! :)

Mä taidan ottaa aivan eri suunnan. Alkaa vaikuttamaan siltä.

Elämän normaalius ja tasapainoisuus, arki. Ihania asioita. Ihan tavalliset asiat on parhaita. :) Vaikka eiväthän ne kaikille edes ole tavallisia, etuoikeutettu(ja) olen(/mme).

Onni on mielen rauha ja tasapaino, yksin ja yhdessä.

'' She was his everything. Love, peace and storm, all at the same time, in a beautiful way. The most beautiful thing he knew. A rainbow between the stormy clouds. Something to drown in forever, yet being able to breathe and live like never before. One day he got hurt, wings were ripped in a thousand pieces. Colours faded. Everything was grey. One day she sailed away and never came back. Nothing was the same anymore, like it used to be. He felt like dying. Love betrayed him. Stabbed in the back and twisted the knife a million times. It felt like the pain would never end. He built a wall.

He wants to believe in love. It still exists. Somewhere. But it’s frightening. He knows how deep the cuts can get. It’s safe to sit behind the wall, sometimes throw a heart shaped piece of paper on the other side and see how long it can float in the air for. Not for too long. But it doesn’t hurt, because he knows that already – the paper will touch the ground, eventually. It looks pretty, dancing with the wind. Sometimes someone catches the paper and holds it for a while. Just for a moment that passes by.

But can anyone ever climb on the other side to hold the heart shaped paper with him, together? He’s afraid no one will ever make him feel such love again. He’s afraid someone will make him feel even more. It is safe, just to throw the piece of paper on the other side and call it love. ''

[q]Freja, 25.12.2007 17:18:
---
**JenKKis**, 24.12.2007 21:34:
miehet on marsista... *pökr*

---


..Ja naiset venuksesta :)

***
Miehet on ihania. Ilman niitä mä varmaan menettäisin järkeni............................

On vaan asioita, mitä on yksinkertaisesti kivempi tehä miesten kanssa................





[/q]
totta puhut

[q]Freja, 18.11.2007 16:05:
Mietin jo, et pitäiskö ottaa kolme kissaa itelleni....
[/q]

Kolme kissaa on ihan hyvä määrä, kaks menee siinä ku yks, ja kolme siinä missä kaksi... mut siihen koira päälle (vaikkakin pienempi kun kissa) alkaa olla jo melkoinen zoo-landia... nimim. näin meillä