SINKKULUUKKU
[q]Jää~*:
Itehän olen jo kaksi vuotta pähkäillyt, että miten täältä voi käytännössä päästä pois? 
Eiku oikeesti, viekää joku nyt mut äkkiä pois täältä, vaikka sit välisin 
[/q]
Onko täältä pakko päästä pois? 
Mä ainaskin nautin suuresti täällä olemisesta 
Tai sitten olen sitoutumis kammoinen 
Kun yksin eloon tottuu siitä on vaikea luopua 
[q]RiNiK:
Klubbari sinkut RY sit hirvee änkeeminen jonnekkin stadin kamalimpaan räkälään...
[/q]
Mä oon mukana!
Tänne tultiin sitten ryminällä takaisin. Taas sitä sortui uskomaan ja taas ne vanhat haavat tuli revittyä auki vain jotta pääs toteamaan, että mikään ei ole muuttunut. Lopputulos on aina sama, se vaan tuntuu sattuvan joka kerran jälkeen enemmän ja enemmän. Nyt ei auta muuta kun kerätä ne palat taas kasaan ja aloittaa alusta. Kerran jo löysin onneni täältä, miksi ihmeessä menin siitä luopumaan..
Nousee väistämättä kysymys mieleen, että mitä pari-/ihmissuhteista siis saa, mitä ei saa muualta?
Ajattelin vastailla tähän sekä vähän sitten näihin muihinkin "mitä parisuhteelta hakee"-sarjan kysymyksiin - nyt on taas vähän uutta näkökulmaa.
SkeZ: sanoisin että jos tuota täytyy kysyä, menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti!
Vitsi vitsi - ainakin osittain. Jos ajatellaan täysin "vihreällä tasolla" (eli guruillaan) niin niinhän se on että kaikki maailman rakkaus ja hyväksyntä on meidän kaikkien saavutettavissa täysin ilman muiden läsnäoloa tai apua, mutta kun ihmisiä (ja siten inhimillisiä) vielä ollaan (ainakin suurin osa meistä), näiden kahden asian vajausta tulee haettua muiden ihmisten kautta - tai ainakin muiden avulla.(Tuo "huonosti" viittasi tilanteeseen, jossa rakkautta ja hyväksyntää ei löydä yksin eikä muiden kanssa, se olisi aika traaginen tilanne.)
Mitä minä sitten parisuhteelta haen, mitä en ystäviltä saa? No hyvä juttu sanoa ensin on se, että pidän tärkeänä yksin olemisen taitoa ennen parisuhteeseen hyppäämistä. Sen voisi ajatella niin että tässä maailmassa meillä jokaisella on kaksi tärkeää juttua opittavana: "minä" ja "muut". Muita ei voi mielestäni koskaan ymmärtää täysin jos ei ensin ymmärrä itseään, joten jos hyppää parisuhteeseen tuntematta ensin itseään, joutuu käymään näitä kahta oppikurssia samanaikaisesti. Jos toisessa menee pieleen, sen voi virheellisesti laittaa sen toisen piikkiin, ja lopulta ei ole varma oppiko kummastakaan mitään uutta.
No, ei toisaalta voi olla liian tiukka tämän suhteen, koska kukapa meistä ymmärtäisi oikeastaan mitään täydellisesti.
Mutta on hyvä päästä tuossa oman itsensä ymmärtämisessä mahdollisimman pitkälle ensin. Tai siis joka tapauksessa, parisuhteilusta riippumatta. 
Takaisin asiaan. Olin aina ajatellut että tasapainoisen, hyvän parisuhteen voi saavuttaa vasta sitten, kun toista ihmistä ei tarvitse paikkaamaan mitään omia puutteitaan tai vajeitaan, ja kun toista ihmistä ei tarvitse tuomaan minun elämääni energiaa vaan molemmilla on ekstraa toiselle annettavaksi. No, tämä voi kyllä vieläkin pitää paikkansa, mutta olen huomannut että ainakaan itse en ole vielä tähän kykeneväinen, vaan huomaan tarvitsevani kumppaniani - ja pidän siitä että tarvitsen häntä. Vielä kivempaa on tietenkin se kun minua tarvitaan samalla mitalla.
Nyt tosin mennään niin abstraktilla tasolla, että pitää ehkä vähän tulla lähemmäs maan kamaraa. Oikeastaan olen aika samoilla linjoilla Jagon kanssa - hyvinkin samanlaisia asioita haen kumppaniltani kuin ystäviltänikin, eli läheisyyttä, hyväksyntää, yhdessä nauramista, yhteenkuuluvuuden tunnetta, jakamista ja luottamusta. En kai pidä seksiäkään erityisesti parisuhdejuttuna, mutta käytännössä se kuitenkin minulla kuuluu vain sinne. (Luottamus- ja hyväksyntäjuttu, luulisin.)
Kävin kuitenkin tämän vuoden aikana hyvin erityisen prosessin läpi, jossa löysin sen rajan, mikä minulla kulkee ystävyyden ja parisuhteen välillä, ja se oli raja mitä ei voi ylittää vahingossa. (Tai niin ei ainakaan nyt käynyt.) Minulla on yksi erittäin läheinen ystävä, ja seksiä lukuunottamatta sain - ja saan yhä - häneltä kyllä täysin mitoin kaikkea tuota mitä tuossa yllä luettelin. Mutta siitä jäi kuitenkin puuttumaan "se jokin".
On tosi vaikea yrittää kuvailla että mitä "se jokin" on, mutta yksi mahdollinen kuvaus voisi olla näin: kuvitellaan että rakkaus on pitkä tie. Sen alkupäässä ovat hyvänpäivän tutut, työkaverit, ja muut jotka ovat periaatteessa myönteinen lisä elämääni, mutta eivät mitenkään erityisen tärkeitä. Pidemmälle tietä mennessä vastaan tulee sukulaisia ja kavereita, ja sitten perhe ja ystävät. Sitten tällä rakkauden tiellä tulee kuitenkin vastaan se raja minkä mainitsin - ajatellaan sitä vaikka muurina. Muurissa on lukittu ovi, ja vain harvalla on siihen avain.
"Se jokin" on se tunne, kun seisoo sillä rakkauden tiellä yhdessä, ja edessä on rajaton horisontti koska se muuri on takana päin.
(Edit: disclaimer: on erittäin mahdollista että Disney-peikot ovat jälleen ottaneet minut valtaansa! Se selittäisi kaikki nämä sateenkaaret ja vaahtokarkkiputoukset...)
(Edit2: niin ja siis terveisiä seukkausluukusta *vink*)
[q]Jää~*:
Itehän olen jo kaksi vuotta pähkäillyt, että miten täältä voi käytännössä päästä pois?
Jos joku tietää hyviä vinkkejä, niin tulkaa kertomaan, en usko, enkä noudata niitä kuitenkaan 
...koska silloin saattaisin joutua pois täältä, enkä voisi enää tulla itkemään, että kukaan ei rakasta mua 
Eiku oikeesti, viekää joku nyt mut äkkiä pois täältä, vaikka sit välisin
[/q]
kerron vaan osote niin tuun hakee
onks tän "luukun" tarkoitus se et tääl voi kattoo kuka on milloinki sinkkuna ja kuka ei, ja sen mukaan mennä pokailee bileis??
[q]jeesboks:
Onko täältä pakko päästä pois? Mä ainaskin nautin suuresti täällä olemisesta Tai sitten olen sitoutumis kammoinen Kun yksin eloon tottuu siitä on vaikea luopua
[/q]
En tiiä
Kai viimesestä vakavasta suhteesta on joo niin pitkä iaka, että aika on kullannut muistot ja kuvittelen et seurustelu on aina helppoo, ihanaa ja hauskaa *täh*
No mutta jos totta puhutaan, niin olen ihan tyytyväinen näinkin (ainakin yleensä)
Välillä vaan on niin helvetin yksinäistä...
Mut en mie tiiä osaisinko enää seurustella ja ottaa toista ihmistä tarpeex huomioon (mut haluisin kuitenkin yrittää)
Olen niin saatanan kovapäinen ja mun on vaikea käsittää jos asiat ei mene niinkuin minä haluan
Ehkä ja vain ehkä mun on siis parempi näin, en muista
tänne tumpsahdin tänään.
[q]yusu:
---
Jazmine:
Tänne vaaaaannnnn *REPS*
---
oho..kaikkee sitä on tullu kirjoteltuu..onneks en ollu selvinpäin ;D
[/q]
Seliseli.....*nauru*
[q]yusu:
Mietittiin, että MaoTsen ja ^paten kanssa pistetään pystyyn sellanen seuramiespalvelu homma..hinnasto tiedustelut privaan! *muhaha**slurps* ..nyt sinkkumuijat! Teillä on elämänne mahdollisuus saada loistoseuraa kotiinne edullisesti. Tosin noi pari on tossa varattu, mut sehän ei menoo haittaa
[/q]
Tänne vaaaaannnnn *REPS*
Ei tZiisus tääl on kivaa
Vajaa pari vuotta avoliittoo (eka suhde ikinä "jee") nytkö sitten pari vuotta sinkkuna? Asianki saanu jo loppuunkäsiteltyä vaikkei ookkaa tullu mitää paskaa fiilistä, mutta ehkä se johtui vaan siitä yhteisymmärryksestä jonka saavutin itseni kanssa että tää homma ei voi toimia ku naisystäväni ei pistäny tunteita peliin peläten omaa menneisyyttään itsensä satuttamisesta jne.
Radalla nähdään ^___^
Munkii paikka on eilisen jälkee tääl... ei kylläkää omasta tahosta... =´( en jaksais enää itkee mutku itkettää...*nyyh*
itkuparku.. hieman uskallusta ja halua peliin niin moni tänkin luukun jokapäiväinen parkuja pääsis pois.
jaa joo just 
vois vissiin harkita nukkumista joskus ni tajuais jotain 
kyl sitä useimmiten tietää mitä haluu mut just periaattees alkaa viihtyy sinkkuna.. olis kiva tapailla uusii miehii ja pelottaa vähän et jos lähtee vanhan matkaan että kuinka äkkiä taas mahdollisesti huomaa ettei siitä tulekaan mitään *ding*vaikeeta tää kyllä.. mut kaipa tää pikkuhiljaa alkaa selviytymään
Mun on ainaki hyvä majailla täällä. Ei tartte rakastaa kuin yhtä, itseään *sydän*
Hohoh. Ei saa ottaa liian vakavasti 
[q]Zile:
Eilen huomasin kaupassa myytävän "Sinkku" -leipää.*nauru* Pitihän sitten sellainen ostaa.
[/q]
Olen myös jotain "sinkun siivuja" kaupassa bongaillut, mutta jäänyt toistaiseksi kokeilematta
Hei mitä tää on? älkää selitelkö, vuoronumerot vaan kehiin!
Voiko seurustelua oikeastaan kutsua sellaiseksi asiaksi "että tää on nyt sopimalla selvä, nyt seurustellaan"
Itse kutsuisin sitä sanattomaksi sopimukseksi, sellaiseksi jota joku jo kuvailikin täällä, että molemmat tietävät missä mennään, haluavat olla toistensa kanssa ja tekevät sen toisilleen selväksi. Koska suhteissa epätietoisuus on inhottavin asia mitä tiedän.
no funny