SINKKULUUKKU

[q]Lene:


Mielestäni häviö on vain hetkellistä. [/q]

Osittain samaa mieltä. Sitä saattaa kokea että on on hävittänyt jotain itsestään kun tulee satutetuksi. Myöhemmin tunne katoaa jos ei jää sitä loputtomiin kelaamaan ja siirtyy elämässään eteenpäin....

[q]
Musta tämä on vaarallista ajattelua ja yleistä nykyaikana. Että uskotaan, että asiat voivat olla aina vain paremmin ja paremmin. Koskaan ei pysähdytä ja loppujen lopuksi huomataan, että asiat eivät ole yhtään sen paremmin tai sillä ei ole vaikutusta. Puolustusmekanismi tosiaan, harhaanjohtava sellainen. Eikö riittäisi, että ajattelisi, että kaikki tulee vielä olemaan hyvin? Tarkoitti se sitten mitä tahansa.
[/q]

Saatoit ymmärtää vähän väärin tarkoitukseni. En tarkoittanut että pitää kokoajan toivoa parempaa ja parempaa. Tarkoitin sitä, että voi ajatella niin, kun on tilanteessa että on esim. tullut jätetyksi, että ehkä hän ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan se oikea, ainakaan ainoa oikea. Ehkä tosiaan puolustusmekanismi, mutta mielestäni ei vaarallinen missään nimessä. Ja ehkä se riittää että ajattelee että kaikki tulee olemaan hyvin, ehkä se on jopa melkein sama asia. En mä suhteessa ollessani mieti että jotain/jokin parempi on vielä tulossa.

[q]
Aistisin tässä vääränlaisia syitä rakastaa. Rakkauden rakastamista lähinnä. Mutta ehkä se muutakin voisi olla? Ehkäpä kokeilen tuota ensi kerralla. Tosiaan, miksi pelkäisi toisen menettämistä, kun se on lähes väistämätöntä.
[/q]

Miten niin väistämätöntä? Vääriä syitä rakastaa? No eikös rakastamisessa ole suuri osa sitä että rakastaa myös sitä rakastamisen tunnetta? Jos se olisi paska tunne niin miksi koskaan rakastuisi? Tää on tietty vain mun ajatus, mutta miksi pitäisi pelätä? Pelko on mielestäni suurin syy moniin ihmisten ongelmiin, muuallakin kun rakkaudessa ja ihmissuhteissa. Tietysti kaikkihan jotain pelkää. En ainakaan usko että rakastan/rakastaisin vain sen tunteen ja huuman takia. En koe mitään erityistä pakkoa päästä rakastamaan, mutta en todellakaan pelkää tarttua hetkeen ja tilaisuuteen, jos sellainen kohdalle sattuu. Sitä ei voi tosiaan koskaa tietää kuinka käy. Mutta jos pelkää ottaa selvää niin ei voi koskaan tietää....

[q]
Musta se on täysin normaalia, että ihmiset haluavat pitää kiinni tutuista ja turvallisista asioista - oli ne sitten esineitä, eläimiä tai ihmisiä. Kyse on jostain syvällisemmästä ilmiöstä/ongelmasta kuin vain itsekkäästä halusta omistaa toinen.
[/q]

Pitää kiinni ja omistaa ovat kaksi täysin eri asiaa.

Ja pitää sanoa tähän lopuksi että en tarkoita että nämä ajatukset pitäisi hyväksyä tai että kenenkään muun pitäisi yrittää ajatella/elää näin. Itse teen niin, muuten en osaa olla. Ja suht onnellinen olen noin pääpiirteittäin.

Lisäys: Siitä ”vuoristoradasta”.... Sellainenhan rakkausuhde on joka tapauksessa, päättyi se sitten miten tahansa tai jatkuu vaikka elämän loppuun asti.

[muokattu 18.1.2004 14:23]

[q]puputyttö:
Vaativa tai en, en mä halua rupee seurustelee ellen ole ihastunut.
[/q]

No ainakaan tuon takia kukaan tuskin ketään alkaa vaativana pitää. Ihastuminen on IMO minimivaatimus seurustelun aloittamiselle ja toisaalta jos on ihastunut, niin osa muista ”vaatimuksista” saattaa hyvinkin helposti unohtua. Eli vähän kärjistäen voi sanoa, että paras ja ainoa syy alkaa seurustella on (molemminpuolinen) ihastuminen.

Edit: Typoja korjattu

[muokattu 21.1.2004 22:00]

[q]SilverJo:
Epailijalle!
[/q]

Ei se nyt noin harvinaista ole, että ei tee valintaansa noiden asioiden perusteella. Eihän?

[q]Epailija:
---
puputyttö:
Vaativa tai en, en mä halua rupee seurustelee ellen ole ihastunut.

---


No ainakaan tuon takia kukaan tuskin ketään alkaa vaativana pitää. Ihastuminen on IMO minimivaatimus seurustelun aloittamiselle ja toisaalta jos on ihastunut, niin osa muista ”vaatimuksista” saattaa hyvinkin helposti unohtua. Eli vähän kärjistäen voi sanoa, että paras ja ainoa syy alkaa seurustella on (molemminpuolinen) ihastuminen.

Edit: Typoja korjattu

[muokattu 21.1.2004 22:00]
[/q]

Aivan.
Ja ehkä sitä pitäisi selventää että tarkoitin myös sitä etten ole sellainen että seurustelisin jonkun kanssa vain sen takia että minulla olisi poikaystävä. Olen mieluummin yksin ja venailen että joku päivä natsaa. Ei tämä ehkä nyt niin selventävää ollut...*iihhih**ding*

[q]puputyttö:
Aivan.
Ja ehkä sitä pitäisi selventää että tarkoitin myös sitä etten ole sellainen että seurustelisin jonkun kanssa vain sen takia että minulla olisi poikaystävä. Olen mieluummin yksin ja venailen että joku päivä natsaa. Ei tämä ehkä nyt niin selventävää ollut...*iihhih**ding*

[/q]

Ei oikeastaan ollutkaan, mutta vain sen takia, että pidin tuota edellisen kommenttisi itsestäänselvänä seurauksena. Mutta samoilla linjoilla siis ollaan.

tuntuu kieltämättä vähän merkilliseltä, että joku haluaisi seurustella vain sen takia, ettei tarvitsisi olla yksin? Ei kai se yksin olo niin pelottavaa ole, vai onko? Joskus parhaimmillaanhan se on vapauttavaa. Mutta vapaudesta poismenoa odotellessa

Löytyy ihmisiä jotka ovat käytännössä koko ikänsä seurustelleet, eivät osaa saati halua tehdä mitään ilman toista; eivät oikeastaan edes tiedä miksi seurustelevat ja ovat jämähtäneet johonkin 14-v ensirakkauteen. Sitten aletaan ihmetellä että miten tässä näin on käynyt, kun ei enää ole mitään yhteistä, mutta ei osata olla erossakaan. Sitten ei uskalleta tehdä asialle mitään ennen kuin tilanne hoituu jollain tapaa itsekseen. Mennään naimisiin viikon päästä lauantaina, koira, rivari, ero.. meniköhän tää nyt vähän OT

Itsenäisyys kunniaan. Sinkkuna siis olen ja pysyn. kunnes...

[q]Puputyttö:
Ja ehkä sitä pitäisi selventää että tarkoitin myös sitä etten ole sellainen että seurustelisin jonkun kanssa vain sen takia että minulla olisi poikaystävä. Olen mieluummin yksin ja venailen että joku päivä natsaa. Ei tämä ehkä nyt niin selventävää ollut...*iihhih**ding*

[/q]
Meist tulis niin luttana pari

Oon itte kans ihmetelly monen vuoden ajan et jotkut ihmiset ei millään osaa olla yksin, pakko seurustella vaikkei sit välttämättä oliskaan sitä ns.”oikeeta” ja ”aitoo” kipinää siel taustal.. Samalla kuitenkin kattelen kateellisena vierestä kun joillakin pareilla vaan natsailee ja kimpassa on oltu useampi vuosi, se mitä seurustelusta muistaakseni kaipasin, oli kahden keskeinen inside-läppä ja höröily, jota ei kukaan muu kuin 2 ihmistä ymmärrä.. Hellyys, halit ja läpänheitto onkin tapahtunut jo monta vuotta ystävien kanssa

Itte ollu sinkkuna bauttiarallaa 7 vuotta, eikä oo mihinkään vieläkään kiire.. Kyl se oikeahko tai oikea tyyppi tulee sit vastaan ku sitä vähiten odottaa.

[muokattu 22.1.2004 21:14]

[q]hallucinogen:
---
puputyttö:
täällä sitä ollaan oltu jo...hmmm...odotas ku lasken ...1vuos ja 7kk...ohhoh..

---


Taidat olla kovin vaativa koska varmasti ottajia löytyy
[/q]

Vaativa tai en, en mä halua rupee seurustelee ellen ole ihastunut.
Tälläkin hetkellä tunnen tosi paljon aivan ihania poikia mutta jostain syystä en ole ihastunut *pihkassa*.
En oikein itsekään sitä ymmärrä...*ding*
Ehkei ole sen aika...tai jotain muuta lässynpäläää...*vink*

[q]siveys:
Eli jos on pohjalla eikä voi mennä enää alaspäin ei ole mitään hävittävää, mutta jos on tyytyväinen elämäänsä ja sitten menee rakastumaan, menettää rakkkaansa, masentuu ja elämällä ei tunnu enää olevan mitään merkitystä eikä osaa tuntea iloa tarpeeksi pitkään aikaan niin voidaan nähdä, että kyseinen yksilö on menettänyt rakastumisensa johdosta.

Toisaalta asiaa voidaan tarkastella siltä näkökulmalta, että mikäli rakastut johonkin ihmiseen ja tämän seurauksena jätät ns. muut vaihtoehdot kokeilematta niin silloin menetät mahdollisesti paljon paremman ihmisen, jota et nykyisen huonon vaihtoehdon jätettyäsi enää a) tapaa tai b) voi muusta syystä X saada.

Tällaisten asioiden spekulointi on kuitenkin usein varsin mieletöntä kun tulevaisuutta ja sen käänteitä on varsin vaikea ennustaa. Lisäksi tällaisten spekulaatioiden yhteydessä täytyy olla erittäin hyvin selvillä siitä mikä itseä liikuttaa ja kuinka paljon. Esim. täytyy olla varsin tietoinen siitä kuinka paljon kipua ja tuskaa voi kärsiä jonkin hyvän asian takia voidakseen edelleen sanoa päässeensä ns. ”plussan puolelle” - tässäkin kuitenkin on hyvin suuria yksilöllisiä eroja.
[/q]

Joo anteeks kun mölisen täällä, en mäkään tänne kuulu, mut asioita on niin kiva pohtia...

Mun mielestäni rakastumisesta ei vaan voi menettää.

Jos rakastuu, ja ilmaisee tämän rakkautensa kohteelle, eikä saakaan vastakaikua, niin ainakin voi olla tyytyväinen, että tuli yritettyä. Ei tartte arvailla, miten se toinen olisi reagoinut.

Jos rakkaus on molemminpuolista, tulee viettäneeksi jonkin aikaa elämästään rakastuneena. Tästä jää hyvät muistot. Tästä myös väistämättä oppii jotain toisista ihmisistä. Ne asiat eivät katoa, vaikka tulisi jätetyksi, tai vaikka joutuisi itse jättämään toisen, mikä joillekin saattaa olla vielä raskaampaa.

Kipu on vain kipua, se paranee aikaa myöten. Kipeistä ajatuksista voi myös tarkoituksella ajatella vahvistuvansa. ”Putosin näin korkealta ja selvisin. Ensikerralla tiedän, että tällaisesta pudotuksesta selviää, joten ei edes pelota.”

Ja jokaisesta suhteesta, jokaiseen ihmiseen (kunnolla) tutustumisesta voi oppia tuntemaan itseään paremmin ainakin siinä suhteessa että ymmärtää, mistä toisissa ihmisissä pitää ja mistä ei pidä. Pitäminen ei siis missään pinnallisessa ”on ihan kiva” mielessä, vaan mitä oikeasti arvostaa ja tarvitsee, tai mitä asioita ei vaan voi hyväksyä, vaikka yrittäisi.

Niin ja tästä asiasta ei KANNATA olla eri mieltä! Asiat KANNATTAA ajatella itselleen niin, että ei voi menettää. Kyllä varmaan pystyy ajattelemaan niinkin päin, että menettää ihan kamalasti, mut se ei todellakaan kannata.

”jos haluu saada on pakko antaa”
Toisinaan sitä vaan herää kaunis ihminen vieressä ja toisinaan ei ja nyt on taas se ei.

kukkuu... *känniääliö* enpä täälä ole käynyt vähään aikaan kuikuilemassa..

[q]Pipa:
kukkuu... *känniääliö* enpä täälä ole käynyt vähään aikaan kuikuilemassa..
[/q]

Tervetuloa vaan Pipa.*hali* Täällä me suurin osa vielä ollaan.*nyyh* Mut onnex on perjantai joten pääsee *känni* ja ja ehkä joku meistä löytää vierestä huomen aamulla. Voi vain toivoa.

*piis*Jaques

[q]T-rex-orava:
Ei kai se yksin olo niin pelottavaa ole, vai onko? Joskus parhaimmillaanhan se on vapauttavaa.
[/q]

Yksinäisyydestä on varmasti apua monissa tilanteissa, mutta toisinaan se on painostava tunne.

Sinkkuna pärjää hyvin enkä hakisi suhdetta vain sen takia, että saisi jonkun viereen nukkumaan yms. Mutta kun huomaa tosiaan olevansa täysin yksin, se on raskasta. Kai aika monet masentuvat silloin täysin, itselläni se näkyy pääasiassa unettomuutena. Niin kauan kuin pystyn pitämään itseni tekemässä jotain, ei tule ajateltua että on yksin. Tietämättömyys on ihanaa. Kuitenkin kun yrittää käydä nukkumaan, jos ei ole aivan rättiväsynyt rupeaa usein kelailemaan asioita, ja silloin huomaa taas olevansa yksin.

Ja sen ajatteleminen on kuin noidankehä. Mitä enemmän ajattelee yksinäisyyttä, sitä yksinäisempi huomaa/luulee olevansa.

Mutta heiijj..
Onhan sinkkunakin elämää..*iloinen*
Niinhän.
(vaikka olisi kiva JOSKUS seukatakin..*justjoo*)
..mutta kai se jokupäivä taPahtuu, sitä ennen *jiihaa*..
*pus**pus**pus**pus**pus*

[q]merqus:
Olisi kyllä mukava joskus saada selville mitä oikeastaan haluaa
[/q]

Laitanpahan tänne vielä viestin vaikka niin sinkku en enää olekaan, aika paljon täällä spekuloitu sitä kipinää ja ihastumista ja mä sain ainakin aikaisemmilla viesteilläni myös jonkunverrran tuohtunutta palautetta...niih, mitä haluaa.
mä selvitin ton kysymyksen, tai oikeastaan se selvitettiin mun puolesta...kaikinpuolin epäsopiva henkilö (niinkun käytännöllisiltä ominaisuuksiltaan) astui mun elämään, ja huomasinkin että mehän nauretaan samoille asioille, ollaan luonnollisia toistemme seurassa, viihdytään yhdessä ja kaikinpuolin toisen kanssa on hyvä olla.sitä mä olen halunnut.mutkattomuutta.onneksi tämä henkilö koki samoin.siksi ei niin sinkku enää.kerrankin vastaan käveli niinkin kliseinen henkilö kun sielunkumppani.*hymy* ja todella semmoinen ihminen jota olisin viimeksi tavoitellut ellei sattumalta oltais törmätty ja tutustuttu kaverin kautta.*sydän*

Tai, ehkä jotkut haluavat löytää vierestä. No, what ever floats your boat. i say.

Aloitetaanpa välillä uutta rönsyä...

Tulin tuossa päivänä toisena miettineeksi erään stereotypian todenperäisyyttä. Muistin nimittäin jonkun vanhan City-lehden Walter de Campin palstalla olleen tilityksen, jossa joku mieshenkilö valitti naisten seurustelevan hänen kanssaan, koska hän sopii heidän ”elämän käsikirjoitukseen”. Samansuuntaista ajattelua on ollut näkyvillä näissä esim. The Bachelorissa, jossa naiset huokailevat miehen olevan ”kaikkea sitä, mitä olen aina toivonut mieheltä”. Stereotypia tässä tapauksessa on siis se, että naisen valintaan vaikuttaa ensisijaisesti miehen ”sopivuus rooliinsa” ja toissijaisesti taas itse mies. Eli jos nainen halajaa porvarillista elämää, niin akateemisella ja varakkaalla, mutta ei niin kivalla miehellä on paljon paremmat saumat kuin aivan ihanalla ja hemmetin välkyllä levyseppähitsaajalla. Miehillä taas tuntuu oman empirian mukaan menevän niin päin, että on ihan sama onko nainen ”sitä mitä tilattiin”, jos sattuu kyseiseen henkilöön ihastumaan. Eli se ”oman elämän käsikirjoitus” tuntuisi miehellä olevan toissijainen silloin kun tunteet astuvat peliin.

Ja tämä tosiaan on asioiden yksinkertaistamista ja stereotypisointia, mutta olisi silti ihan mukava kuulla mielipiteitä siitä kuinka paljon noilla ”elämän käsikirjoituksilla” on kumppanin valinnassa painoarvoa. On selvää, että jos toisesta löytyy niitä etsittyjä piirteitä, niin silloin todennäköisemmin myös ihastuu tai ihastuminen voi niiden kautta vahvistua - siinä mielessä tuo käsikirjoitus varmasti vaikuttaa. Ja vaikka tähän väliin joku voisikin argumentoida, että silloin saattaa ihastua vain niihin piirteisiin, eikä itse henkilöön, niin mielestäni jotkut näistä piirteistä nimenomaan ovat niitä, jotka tekevät kyseisestä henkilöstä sen mitä tämä on. En siis tarkoita piirteellä pelkästään ulkoisia tai persoonaan liittymättömiä ominaisuuksia, vaan myös niitä ominaisuuksia, joiden perusteella valinnan kuuluukin mielestäni tapahtua.

Alustus uhkaa syödä pohjan koko viestiltä... Lopuksi pari heittoa lonkalta:

Tunnustaako joku valitsevansa miehen / naisen aina vain ”edustustehtäviin” tai vastaavin perustein? Kuinka paljon pienet puutteet kokonaisuudessa häiritsevät? Paljonko olet valmis antamaan periksi vaatimuksistasi?

Olisi kyllä mukava joskus saada selville mitä oikeastaan haluaa

[q]Epailija:
Tunnustaako joku valitsevansa miehen / naisen aina vain ”edustustehtäviin” tai vastaavin perustein? Kuinka paljon pienet puutteet kokonaisuudessa häiritsevät? Paljonko olet valmis antamaan periksi vaatimuksistasi?
[/q]
Loppujen lopuksi millään muulla ei ole väliä mikäli vain on ihastunut tyyppiin. Mutta tunnustan, että silloin harvoin, kun minä ihastun, on kyseessä aina suht hyvännäkönen tyyppi. Rahallisella puolella ei ole niinkään mulle väliä. En tietenkään väitä, että pelkkä ulkonäkö merkitsee, lisäksi tietenkin luonne. Niinkin on käynyt, että olen ihastunut todella hyvännäköiseen tyyppiin, mutta sitten kun sitä on oppinut tuntemaan enemmän, on huomannut, että ei siitä ainakaan missään vakavassa mielessä ole kiinnostunut. Mutta mun tapauksessa tyypin ulkonäöllä on suurehko vaikutus ihastumisvaiheessa. Mutta kai sitä vois antaa periks jonkun verran ”vaatimuksista”, mikäli oikeesti ihastuis tyyppiin. Mutta en vaan usko ihastuvani sellaiseen tyyppiin, joka ei kiinnittäis mun huomiota. No, olipa jauhamista.. Mutta hankala aihe..